Oriveden yhteiskoulu on viime aikoina paistatellut julkisuudessa palkittujen kansainvälisyysprojektiensa ansiosta. Viimeisimpänä tunnustusta tuli oppilaiden kommunikaatiotaitojen kehittämisestä.
On ollut hienoa huomata, että vierasta kieltä pääsee oppitunneilla ihan oikeasti käyttämään muutenkin kuin paritehtävissä luokkakavereiden kesken.
Tämä on äärimmäisen tärkeää, sillä me suomalaiset olemme tunnetusti olleet arkoja puhumaan vieraita kieliä, vaikka niitä teoriassa hyvin osaammekin. Tähän on nyt selvästi tullut muutos. Hurraa!
Vieraalla kielellä puhumisen harjoittelun merkitystä ei voi korostaa liiaksi. Vieraan kielen osaamisen hienouden tuntee ehkä vasta, kun sitä pääsee käyttämään ihan oikeasti.
Muistan, kuinka koin tämän ahaa-elämyksen ollessani ylioppilaskirjoitusten jälkeen au pairina Norjassa. Kielikurssilla tuntui suorastaan epäreilulta osata niin hyvin norjaa ilman, että on koskaan opiskellutkaan sitä.
Mutta kun pohjalla oli vahva ruotsi, ja kommunikoidakin kun oli pakko, sieltä se ruotsi tai norja tai molemmat sekaisin vain tulivat. Yhtäkkiä sillä ei ollutkaan väliä, menikö kaikki kieliopillisesti oikein vaan sillä, että tuli ymmärretyksi.
Tällaisen onnistumisen kokemuksen saaminen on tärkeintä, jotta suun uskaltaa avata jatkossakin. Onneksi näitä kokemuksia saa nykyään myös koulusta.