Tämä on varoitus. Jos kaikki nimittäin menee kuten on suunniteltu, on ensi viikolla ilmestyvä Oriveden Sanomien printti- ja näköislehti ulkoasultaan uudistunut. Jo viime viikolla lehden nettisivuilla ja digipalveluissa tapahtui muutoksia, ja ne mahdollistavat nyt myös printtilehden uuden ulkoasun nopean käyttöön ottamisen.
Eron vanhaan lukijat ensi viikolla huomaavat aivan varmasti. Uutta ilmettä on luvassa lehden etusivulta lähtien, mutta myös tuttuja piirteitä on säilytetty mukana. Esimerkiksi lehden logo säilyy ennallaan.
Uudistuksen graafisesta suunnittelusta on vastannut pirkkalalainen Niina Linna. Jo tällä viikolla sama ulkoasu on otettu käyttöön Pirkkalaisessa, joka on yksi Pirmedioiden kustantamasta kuudesta lehdestä. Pirkkalaisen haastattelussa Linna kertoo, että hänen suunnittelunsa lähtökohtana on ollut mukava, helppolukuinen ja ymmärrettävä lehti, jossa osastot ovat toimivassa järjestyksessä.
Tutut palstat ja ilmoitukset Oriveden Sanomista löytyvät myös jatkossa, mutta niiden paikka voi nyt olla toisaalla lehdessä kuin aiemmin. Myös uusia, etenkin lukijasuhdetta vahvistavia palstoja on lehden sivuille kevään aikana tulossa lisää.
Lisäksi mainostajille on uudistuksessa pyritty luomaan sijainteja, joissa lukijoiden silmät löytävät heidän kaupalliset viestinsä entistäkin paremmin.
Pysy siis mukana. Hypätään yhdessä uuteen aikaan.