Teemat
Juupajokelainen puutavara-autonkuljettaja Samppa Mäkelä on mukana järjestämässä heinäkuista rekkanäyttelyä Himokselle.
Green Hornet 2.0 on pian valmiina teiden valloitukseen – rekkatuunaaja Mäkelän vihreä herhiläinen herättää huomiota niin puunajossa kuin näyttelyissä
Samppa Mäkelän perheelle rekkakustomointi on elämäntapa. Kokonaan valmista ei tule koskaan: – Joka kesäksi pitää keksiä aina jotain uutta, Mäkelä sanoo.
Tv-koira Karma nauttii leppoisasta elosta maaseudun rauhassa – koira on juuri sellainen kuin uudet omistajat toivoivat ja vielä vähän enemmänkin
Sekarotuinen Karma-koira tuli Tuula Korvensivun ja Arto Isomäen luo Koiralle koti -televisio-ohjelman kautta.
Vapaaehtoista pelastuspalvelua tehty jo 60 vuotta – Oriveden porukka kutistunut, joten viime vuonna liityttiin osaksi Tampereen toimintaa
Vapepa on jo 60 vuotta toiminut auttajien verkosto, joka kokoaa yhteen ihmisiä yli 50 järjestöstä ja yhteisöstä ja kouluttaa heitä erilaisiin etsintä- ja pelastustehtäviin.
Kuulantyöntäjä Oona Viljanen toteuttaa lapsuuden unelmaansa Santahaminan Urheilukoulussa – armeija-aika on antanut paljon ja vienyt juuri sinne, minne hän toivoikin: äärirajoille asti
Oona Viljanen kokee armeijan ja urheilun yhdistämisen sujuneen mutkattomasti. Kesäkauden tavoitteita asettaessaan hän ei ole himmaillut.
Taidemallin työ on parhaimmillaan jään murtamista – ”Voisin jopa leikkisästi puhua kutsumusammatista”
Taidemalliksi mielivän kannattaa ottaa realiteetit huomioon. Piirtäjät eivät nimittäin ole juurikaan kiinnostuneita mallista tai tämän ulkonäöstä.
Käsin tehtyjä konvehteja, mesiangervoteetä ja kahvin kanssa kaikille jotakin – yksi Aija Viitaniemeltä vähitellen taka-alalle jäävä tuote koki myös yllättäen uuden buumin
Wihasjärven Wanhan ajan kahwilan Aija Viitaniemi on kehittänyt myös itse uusia tuotteita. Yksi sellainen on nyt päätynyt Suomen kaikkiin Amarilloihin.
Wirtanen, Kulta-Nisula ja Pietilä odottavat majoittujia – Vihasjärven kansakoulu loi nahkansa ja toiminnan ytimenä ovat nyt majoitus, kahvila ja elämykset
Vihasjärven kansakoulua markkinoidaan nyt Wihasjärvi 1906 -nimellä. Yritys keskttyy nyt palveluissaan majoitukseen, kahvilatoimintaan ja elämysten tarjoamiseen.
Rönnissä on vietetty ikimuistoista juhannusta, käyty vaarin kanssa limpparilla, pussailtu pusikossa ja lähdetty saatille – lähimetsikössä on piipahtanut yksi jos toinenkin muistojaan jakanut
– Orivesi ei ollut lintukoto reilut 50 vuotta sittenkään, toteaa yksi nuoruutensa Rönni-muistojaan jakanut.
Uusi harrastus tai perheen kanssa pelailua – kirjastojen välinevalikoimasta löytyy viihdettä kesälomaan
Oriveden ja Juupajoen kirjastoista löytyy runsaasti erilaisia liikunta- ja hyötyvälineitä lainattavaksi. Ja tällä kertaa ei puhuta kirjoista.