Rakennusneuvos Antti Natukka menehtyi 96-vuotiaana kotikaupungissaan Espoossa 6. tammikuuta 2022. Hän oli syntynyt maanviljelijäperheeseen Oriveden Pitkäjärvellä Natukan talossa 9. heinäkuuta 1925.
Opintien Natukka aloitti Pitkäjärven kansakoulussa, josta hän jatkoi keskikouluun Oriveden yhteiskoulussa. Tampereen suomalaisen yhteiskoulun lukiossa hän ehti opiskella vain yhden päivän, ennen kuin määräys sotapalvelukseen astui voimaan.
Kannaksen suurhyökkäyksen alettua 9. kesäkuuta 1944 Natukka määrättiin Viipurin kasarmille ratsuväkiprikaatin jääkäripataljoona 6:een, jossa hän palveli 4:nnen jääkärikomppanian konekiväärijoukkueessa. Pian tämän jälkeen hän sai tulikasteensa Viipurinlahden taisteluissa 30.6.–7.7.1944. Alkusyksystä 1944 Natukka osallistui rankkoihin, mutta voitollisiin Ilomantsin mottitaisteluihin, jotka olivat tärkeässä roolissa jatkosodan loppuvaiheessa. Myöhemmin talvella hänet määrättiin vielä Lapin sotaan Tornioon saksalaisten takaa-ajoon.
Tornion komennuksen jälkeen Natukka ansioitui mottitalkoissa, jonne heidän pataljoonansa oli määrätty huhtikuussa 1945. Tehtävänä oli hakata halkoja viiden viikon ajan. Maatilan töissä kovaan työntekoon tottunut Natukka urakoi yhteensä 110 mottia halkoja ja ansaitsi suorituksellaan viikon kuntoisuusloman.
Sodan jälkeen hän suoritti lukion Niinisalon internaatissa 11 kuukaudessa ja kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen lyseossa. Vuonna 1947 Natukka aloitti opiskelun Helsingin teknillisessä korkeakoulussa, josta hän valmistui diplomi-insinööriksi rakennusosastolta vuonna 1951.
Työuransa Natukka aloitti Insinööritoimisto Oy Vestossa vesihuolto-osaston työnjohtajana. Vuonna 1959 hän siirtyi Maa ja Vesi Oy:n pohjavesi- ja geoteknisen osaston päälliköksi ryhtyen samalla myös kyseisen yhtiön osakkaaksi. Natukka eteni Maa ja Vesi Oy:ssä ansiokkaasti tekniseksi johtajaksi ja yhdeksi yhtiön pääosakkaista. Hänen työuransa huipentui vuonna 1982, kun hänet valittiin toimitusjohtajaksi.
Maa ja Vesi Oy kehittyi Natukan uran aikana alansa johtavaksi konsulttitoimistoksi, jossa työskenteli parhaimmillaan yli 400 suunnittelijaa. Vuonna 1987 yhtiön pääosakkaat myivät suurimman osan yrityksestä Juva Oy:lle, jolloin Natukka pääsi ansaitusti eläkkeelle.
Työuransa aikana Natukka kirjoitti useita artikkeleita alan julkaisuihin ja toimi aktiivisesti monissa alansa järjestöissä. Hänelle myönnettiin myös lukuisia ansiomerkkejä, muun muassa Suomen Leijonan ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki (6.12.1977), ja rakennusneuvoksen arvonimi vuonna 1987.
Helsingissä työskennellessään Natukka tapasi Pieksämäeltä opiskelemaan tulleen Liisa Saarisen. He avioituivat jouluna 1955 ja muuttivat yhdessä Espoon Tapiolaan. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Antti-Pekka ja Sirpa.
Vuonna 1961 Natukka hankki kotiseudultaan Oriveden Pitkäjärveltä kesähuvilan, josta tuli hänelle hyvin tärkeä paikka. Huvilalla hän vietti perheineen kaikki kesälomat mökkeillen ja kalastaen. 9.7.1995 vietettiin kesähuvilalla Natukan 70-vuotisjuhlia, joihin myös allekirjoittanut, hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, osallistui kuukauden ikäisenä. Vuonna 1997 syntyi vielä toinen suvunjatkaja, Aleksi.
Tekemisen puutetta ei Natukalla ollut eläkkeelle jäätyäänkään, vaan aika kului useiden tärkeiden harrastusten parissa. Hän oli erityisen kiinnostunut suomalaisten postimerkkien, vanhojen rahojen, taiteen ja arvoesineiden keräilystä. Huutokaupoissa kiertely olikin hänen mielipuuhaansa. Myös matkailu ja valokuvaus olivat hänelle rakkaita harrastuksia.
Korkeasta iästään huolimatta Natukka sai elää toiveensa mukaisesti kotonaan aivan viimeisiin viikkoihin saakka. Häntä jäävät kaipaamaan perhe ja lähisukulaiset.
Tuomas Natukka
Antti Natukan pojanpoika
