Lokakuussa 1962 toimittaja Esko Hilska ajeli Orivedelle harmaalla vuoden 58 Morriksellaan. Takapenkillä oli patja, vuodevaatteet ja matkalaukullinen tavaroita.
Siitä alkoi monikymmenvuotinen toimittajan ura Oriveden seudulla Keskisuomalaisen aluetoimituksessa. Lauantaina 9. joulukuuta isämme Esko nukkui pois 84-vuotiaana voimien ehtyessä.
Oriveden ja Pirkanmaan seutu tulivat työn myötä Esko Hilskalle läpikotaisin tutuiksi. Keskisuomalaisen Oriveden aluetoimitus laajeni 1980-luvulla kattamaan koko Tampereen ja Pirkanmaan alueen Jämsän rajalta Hämeenlinnaan.
Esko tunnettiin ahkerana, luotettavana ja monipuolisena toimittajana, jolta sujuivat niin kuntapolitiikan kiemuroiden, elinkeinotoiminnan hankkeiden kuin juhlien ja tapahtumien uutisointi.
Eskon lämminhenkinen ihmisläheisyys ja keskustelua luontevasti eteenpäin vieneet kysymykset tekivät haastattelutilanteista luontevia ujoimmillekin. Elettiin aikaa, jolloin nimen tai kuvan julkaiseminen mediassa oli monelle jututettavalle ainutkertainen ja jännittäväkin kokemus.
Päätyönsä lisäksi Esko Hilska avusti koko työuransa ajan Oriveden Sanomia, Suomenmaata ja useita järjestölehtiä. Toimittajan työn lisäksi hän kirjoitti muun muassa historiikkeja, vuosikertomuksia sekä artikkeleita Pirkanmaan liiton ja Pirkanmaan matkailuyhdistyksen julkaisuihin.
Yhdessä ystävänsä, aiemmin tänä syksynä edesmenneen lukion rehtorin Timo Autereen kanssa hän perusti Oriveden Seudun Matkailu -lehden 1980-luvun alussa. He toimittivat lehteä yhdessä 12 vuotta.
Erityisen läheinen tehtävä Eskolle oli toimiminen Oriveden Purnun taidekeskuksen näyttelysihteerinä ja tiedottajana 1977–2017. Kuvanveistäjä Aimo Tukiainen järjesti ensimmäisen taidenäyttelyn Purnussa 1967 ja toimittajan työn myötä paikka tuli tutuksi heti alusta lähtien.
Purnun kautta elämänpiiri laajeni ja rikastui entisestään; taiteesta ja kulttuurista tuli tärkeä osa elämää sekä Eskolle että Kaarina-vaimolle ja myöhemmin meille tyttärille.
Purnun lisäksi Esko Hilskan sydäntä oli lähellä Oriveden Opisto ja etenkin sen taidepainotteinen kesäkurssitoiminta. Esko olikin yksi niistä rohkeista Opiston tulevaisuuteen uskovista ihmisistä, joka oli mukana vuonna 2019 perustetun kulttuuriosuuskunta Pro Oriveden toiminnassa ja hallituksessa.
Kun Esko Hilska saapui Orivedelle, hän tuli paikkakunnalle jo toisen kerran. Ensimmäisellä kerralla hän oli alle vuoden ikäinen evakkolapsi.
Koiviston Saarenpäässä 4. maaliskuuta 1939 syntynyt Esko saapui vuoden lopulla äitinsä ja suvun muiden naisten ja lasten kanssa Oriveden asemalle, ja sieltä matkaa jatkettiin kuorma-auton lavalla Längelmäen Solttilaan, missä vietettiin talvikausi.
Perhe palasi vielä kesällä 1942 Saarenpäähän, kunnes lopullinen lähtö kotiseudulta koitti kesäkuussa 1944. Uusi koti löytyi Särkisalosta Varsinais-Suomesta. Kenties tämä henkilökohtainen varhaislapsuuden kokemus näkyi Eskossa toisten ihmisten kuuntelun ja myötäelämisen taitona.
Esko ja sotkamolainen Kaarina olivat tavanneet Paimiossa kerhoteknikko-opintojen parissa. Kaarina Hilska teki pitkän työuran Oriveden kansalaisopiston kädentaitojen opettajana ja käsityö- ja taiteilijatarvikeliikkeen yrittäjänä. Orivedellä perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Päivi ja Sari, jotka pääsivät kokemaan monta juttumatkaa isän mukana – hoitopaikkaa kun ei aina ehditty järjestää.
Sekä Esko että Kaarina olivat mukana yhdistys- ja järjestötyössä viiden vuosikymmenen ajan; Lions-toiminta ja toiminta Oriveden Seudun Sydänyhdistyksessä kestivät pisimpään. Heidän järjestämänsä Sydänyhdistyksen retket vetivät vuosien ajan bussin täyteen kotimaan kulttuurimatkailusta kiinnostuneita orivesiläisiä. Eskon laaja yleissivistys ja kertomisen lahja pääsivät oikeuksiinsa, kun hän taustoitti retkeläisille tietoa käyntikohteista ja matkan varren paikkakunnista.
Vapaa-ajalla vietettiin aikaa Talviaisten mökillä ja matkailtiin sekä Suomessa että ulkomailla koko perheen voimin. Reissuilla tutustuttiin paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Kaarinan kanssa Esko teki myös kolme senioreiden Interrail-matkaa Pohjoismaihin ja Eurooppaan.
Mieleenpainuvin matka oli kuitenkin kenties käynti syntymäpaikassa Koiviston Saarenpäässä perheen ja lähisukulaisten kanssa kesällä 2009, lähes päivälleen 65 vuotta sen jälkeen, kun Esko oli sieltä lähtenyt.
Esko Hilska ehti asua ja työskennellä Orivedellä yli 60 vuotta. Hän edisti paikkakunnan tunnettuutta ja elinvoimaa sekä työssään että vapaa-ajallaan. Etenkin hänen työnsä Oriveden seudun matkailun ja kulttuurielämän hyväksi oli merkittävää.
Esko oli poikkeuksellisen pidetty ihminen; hänen ystävä- ja tuttavapiirinsä oli laaja, ja meidän tytärtenkin mielestä täynnä toinen toistaan persoonallisempia ihmisiä. Eskolla oli luontainen kyky tulla toimeen kaikkien kanssa ja saada ihmiset tuntemaan olonsa arvostetuiksi.
Viime vuosina tapahtumiin osallistumista vähensi liikkumisen hankaluus. Esko seurasi kuitenkin entisellä lehtimiehen aktiivisuudella paikkakunnan ja maailman menoa lehtipinoa selaten. Sanomalehtipaperin rapina käsissä on nyt vaiennut.
Eskoa jäävät syvästi kaipaamaan Kaarinan ja tytärten lisäksi vävy Risto sekä lapsenlapset Joel ja Elias sekä laaja joukko ystäviä ja sukulaisia.
Sari ja Päivi Hilska
Kirjoittajat ovat Esko Hilskan tyttäriä