Hengen eväitä: Mikkelinpäivä on enkelien päivä

Raamattu kertoo, miten Mikael-niminen enkeli taisteli taivaassa sielunvihollista vastaan ja voitti sen.

Se muistuttaa siitä, että myös Jeesus voitti paholaisen. Jeesuksen taistelu tosin oli erikoinen; siinä, missä yleensä sodassa vihollinen valitettavasti voitetaan vain vuodattamalla vihollisen verta, Jeesuksen pärjääminen taistelussa perustui vain hyvin käyttäytymiseen ja synnittömyyteen. Ja loppujen lopuksi jopa Jeesuksen itsensä kuolemaan.

Jeesus siis voitti paholaisen ja jokainen, joka haluaa, pääsee Jeesuksen voitosta osalliseksi. Taistelu pahuutta vastaan jatkuu kuitenkin maailmassa vielä. Siinä taistelussa on edelleen voitolla vain se, joka pidättäytyy verenvuodatuksesta ja keskittyy hyvin käyttäytymiseen.

Raamatussa moni asia on päälaellaan elävän elämän sääntöihin suhteutettuna: Jos maailmassa onkin monesti niin, että suurin, komein ja paras voittaa, niin Raamatussa, ja taistelussa pimeyttä vastaan voittavatkin lapset ja ne, jotka kokevat olevansa lapsia.

Tämä taistelu voitetaan pienuudella, rehellisyydellä ja kirkkailla silmillä.

Jeesus sanoo: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Siellä, missä on pimeyttä, on pieni valo kirkkaimmillaan.

Tuossa edellä mainitussa Raamatun kohdassa sanotaan myös, että lasten enkelit saavat taivaissa joka hetki katsella Taivaan Isän kasvoja. Enkeleistä sanotaan, että ne ovat sanansaattajia. Kukapa ei kuuntelisi enkeliä, joka saa nähdä itse Jumalan.

Onko sitten harvinaista kuulla tai nähdä enkeli? On ja ei. Joskus kuulemme ihmisistä, jotka sanovat sellaisen nähneen. Tulee mieli ottaa hattu pois päästä sellaisen kokemuksen edessä. Niin harvinaista se on.

Mutta Raamattu muistuttaa kuitenkin, että emme unohtaisi vieraanvaraisuutta, sillä sitä osoittaessaan jotkut ovat tietämättään pitäneet vierainaan enkeleitä. Kuunnelkaamme siis läheisiämme. Heillä voi olla asiaa itse Jumalalta.

Jari Linjama

Oriveden seurakunta

Leave a Comment