Mielikuvani lampaasta on pörröinen, lämpöinen, laumassa viihtyvä, sopuisa, mutta jollain tavalla itsepäinen ja ehkä vähän tyhjäkatseinenkin. Raamatusta löytyy kohtia, joissa puhutaan lampaista, mutta niistä eivät varsinaisesti kerro eläimistä, vaan ihmisistä.
Daavid vakuuttaa Psalmissa 23, että Herra, joka on hänen oma paimenensa, täyttää lampaan kaikki tarpeet, johdattaa ja ohjaa hyvien kokemusten läpi. Hän johtaa myös synkkyyksien läpi ollen sielläkin lampaansa kanssa. Kun lammas on paimenen lähellä, niin sen ei tarvitse pelätä.
Muistakin Psalmeista löytyy viittauksia paimeneen, joka esimerkiksi paimensi kansaansa kuin lampaita erämaavaelluksen aikana, jonka valtaistuinta kannattavat kerubit, ja joka on luonut lampaansa. Tämän paimenen täytyy olla Jumala itse!
Myös Jeesus opettaa samasta aiheesta. Hyvä paimen tuntee lampaansa nimeltä, eikä niillä ole vaikeuksia kulkea paimenen johdattamina uusille laitumille, koska ne tunnistavat paimenensa äänen. Hän opettaa laumaansa tuntemaan Jumalan ja hänellä on lampaita useassa tarhassa. Eikä hän toimi kuten varas, rosvo, tai palkkapaimen, joka pötkii pakoon synnin ja kuoleman julmien susien uhatessa.
Tämä paimen tulee myös antamaan vapaaehtoisesti henkensä lampaiden puolesta, mutta nousee ylös kuolleista ja antaa lampailleen iankaikkisen elämän lahjaksi. Jeesus sanoo olevansa itse tuo hyvä paimen, se, josta jo Vanha testamentti puhuu.
Raamatussa kerrotaan myös, että vaaranamme on vastustaja, joka on kuin ärjyvä leijona. Lampailla ei taida olla yksinään mitään mahdollisuutta selvitä leijonan kynsistä. Mutta meilläpä on Hyvä Paimen, joten ei meidän tarvitse pelätä.
Aamuisin itse kullakin voi olla tukka pörrössä, mutta ollaan lämpöisiä toisia ihmisiä kohtaan, viihdytään toisten kanssa, ollaan sopuisasti, eikä olla liian itsepäisiä. Ja kun katseemme on tyhjä, muistetaan kääntyä Hyvän Paimenemme puoleen, ja pyytää häneltä viisautta ja voimaa joka tilanteeseen.
Anne Vrcelj
Oriveden adventtiseurakunta
Seurakuntatyöntekijä
