Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Raamatuntekstit avaavat erilaisia näkökulmia alttarin sakramentin sisältöön: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys.
Osallistuin ensimmäisen kerran ehtoollisen viettoon 16-vuotiaana Nokian kirkossa juhannusviikolla 1968. Sain näin julkisesti vahvistaa kasteen liittoni ja haluni seurata Jeesusta. Lapsen usko ajoi minut hakeutumaan seurakunnan ensimmäiselle rippukoululeirille, joka ”merkitsi minulle paljon”, kuten kerron ensimmäisessä kouluaamuhartaudessa syksyllä.
Helluntaiseurakuntaan kuuluva lukiokaveri aiheutti rauhattomuutta mitätöimällä uskoni ja puhumalla uudestisyntymisestä, johon ei rippipappimmekaan antanut selvää vastausta. Partiojohtajani osui asian ytimeen keskustellessamme luokkasuorituksen yhteydessä uskonnollisesta aiheesta. Hän kertoi mieskohtaisesta yhteydestä Jeesukseen.
Seuratessani Jeesusta minulle on vuosien kuluessa alkanut kirkastumaan Jumalan armon suuruus, jonka hän osoittaa kasteen liitossa ja pyhäin yhteydessä. Siksi messusta on tullut elämäni tärkein tapahtuma. Herran pöydässä saan vastaanottaa tuon kaiken, jonka salaisuutta en tule täysin ymmärtämään ennen kuin perillä Jumalan taivaassa.
Pyhä Henki, jonka olen saanut sylivauvana, kirkastaa Jumalan Sanan kautta Jeesusta, joka kasteessa saamani uskon kautta asuu sydämessäni. Saan omistaa hänen lupaamansa levon Jeesuksen täytetyssä työssä. Menneet, nykyiset ja tulevat syntini on sovitettu.
Kuten messun synnin tunnustuksessa saan päivittäin katumuksessa palata kasteen liittoon, jossa olen haudattu Kristuksen kanssa kuolemaan elääkseni Jumalan hyvissä teoissa. Näin kasteen sakramentti liittyy oleellisesti ehtoollisen sakramenttiin, joka lausutaan Nikean uskontunnustuksessa.
Uskontunnustuksen ”pyhäin yhteyden” lisäksi myös Augsburgin tunnustus vahvistaa, että Jumalan sanan mukaan ehtoollisrukouksella pyhitetyssä leivässä ja viinissä on kysymys todellisesta vuorovaikutuksesta ja yhteydestä elävään Vapahtajaan. Kyse ei ole siis vain hengellisestä yhteydestä. Kristus syödään, Kristus juodaan, kuten veisaamme virressä.
Kuten kasteessa en tässä ajassa fyysisesti pääse missään muualla niin lähelle Jeesusta kuin ehtoollispöydän leivässä ja viinissä. Näin Herran Pyhä ehtoollinen kuten kastekin Jumalan antamana liittona ja salaisuutena kuuluvat kristityn normaalielämään. Ne ovat kuin reimarit elämän merellä.
Pyhä Henki avaa meille Sanan aarteita ja jakaa seurakunnalle monenlaisia lahjoja, mutta kristityn erämaavaiheissa, kärsimysten ja koettelemusten keskellä sekä sairastaessa Jumalan Sana ja sakramentit ovat pysyvä lohdutus kuten alkuseurakunnankin elämässä vainojen keskellä. Ehtoollinen on muistutus ja suurin toivomme siitä armosta, joka meille tarjotaan Jeesus Messiaan paluussa. ”Julistamme Herran kuolemaa siihen asti, kun hän tulee.”
Tuo Paavalin sana muisto, muistutus (kreik. anamnèsis) hänen opettaessaan korinttilaisia Herran aterian oikeasta vietosta viittaa myös siihen, että emme muistele vain kuten juutalaiset tai jumalattomat historiallista tapahtumaa. Muistamisessa on kyse uskosta, joka ottaa vastaan Jumalan lupaaman lopunajan kuninkaan.
Muistamme myös, ketä olemme, Jumalan lapsia kasteen kautta ja hänen perillisiänsä, jotta eläisimme sen mukaan. Herran Pyhä ehtoollinen niin kuin kaste on armon antamisen väline, kuten myös uskommekin. Samassa yhteydessä apostoli antaa ymmärtää, että ehtoollinen on myös terveyden lähde.
Yksi raskas, mutta rakas muisto on kuusihenkisen perheemme yhteinen ehtoollishetki sairaalapapin johdolla Seinäjoen sairaalan syöpäosastolla tammikuussa 2015. Hyvästellessäni vuorollani leikkaukseen valmistuvaa Veikko-poikaamme hän tiivisti sakramentin salaisuuden sanoessaan: ”Isä, kaikki synnit on annettu anteeksi.”
Henrikki Kappeli
maallikkosaarnaaja
