”Minä Luojalta kaksi kättä sain.
Luoja kuiskasi: ” Rakasta niillä.”
Otan kädet käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.
Mutta en oppinut rakastamaan,
minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.”
Näin kirjoittaa Jukka Leppilampi laulussaan ”Minun käteni soi”. Miten osuvasti sanat käyvätkään kohti. Kuinka monta kertaa olenkaan hyvin aikein suunnitellut toimivani lähimmäisteni parhaaksi ja kuinka monta kertaa huomannut, että taas jäivät kädet taskuun tai hyvät sanat lausumatta.
Tuntuu, että apostoli Paavalin sanat ovat totta minunkin kohdallani: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo” (Room. 7: 18, 19).
Mikä siis neuvoksi? Kun Paavali kehottaa ihmisiä ”tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille” (1. Tim.6:18), teemmekö sen ansaitaksemme Jumalan suosion?
Tähän voimme vastata Paavalin tavoin: ”Ei toki!” Pelastuksemme on alusta loppuun Jumalan lahjaa Kristuksen tähden. Siihen emme voi mitään lisätä emmekä ottaa pois.
Jumala on kuitenkin siunannut elämäämme lukuisilla lahjoilla, joista suurin on elämä itse. Kun annamme lahjamme hänen käyttöönsä, ne voivat olla siunauksena sekä lähimmäisillemme että itsellemme.
Voimme näin Jumalan työtovereina olla lievittämässä ympärillämme olevaa hätää ja kärsimystä; kätemme ja jalkamme ovat kanava, jonka kautta Jumala voi toimia, pitää meistä huolta. ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa” (Matt. 10:8).
Lauluntekijä päättää seuraaviin säkeisiin:
”Jumala, Sinulta käteni sain.
Koko sieluni Sinua kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain.
Mitä tahdot, se tee, se riittää.”
Suvi Jänisniemi
Kirjoittaja toimii opettajana Tampereen kristillisessä koulussa
