Toiveet koronatilanteen rauhoittumisesta eivät ole vielä toteutumassa. Pirkanmaa on jälleen epidemian kiihtymisvaiheessa ja aluehallintoviraston kokoontumisrajoitukset tulevat alueella voimaan torstaina. Vaikka rajoituksiin ja turvaohjeistuksiin on jo totuttu, on niihin myös väsytty. Kaipuu tavalliseen arkeen on kasvanut koko ajan suuremmaksi.
Tästä osaltaan kertoo myös se, että Tays on viime päivinä saanut tiedottaa runsaasti paikoista, joissa koronalle on voinut altistua. Lähinnä kohteet ovat olleet Tampereella, mutta listalle on noussut myös yhden päivän osalta Oriveden ja Länkipohjan kohteita. Pelästyä ei kuitenkaan kannata. Tärkeintä on tarkkailla omaa vointiaan ja käydä testattavana, jos oireita ilmaantuu, jotta tartuntaketjut saadaan pysäytettyä.
Orivedellä koronatartuntoja on edellisen kahden viikon aikana todettu seitsemän, Juupajoella koko pandemian aikana on todettu vain kuusi tartuntaa. Tartuntojen mahdollisuutta on jokaisen mahdollista alentaa omilla toimillaan ja ottamalla rokotteen. Ensimmäisen rokotteen orivesiläisistä on saanut lähes 66 prosenttia ja samoin myös juupajokelaisista.
Neljännen aallon vyöryminen osuu nyt ajankohtaan, jolloin monella on uuden arjen alku edessä. Koulut alkavat ensi viikolla ja kukaan ei varmastikaan halua, että oppilaitoksiin jouduttaisin vetäytymään lähes välittömästi etäopetukseen.