Odotettu välitulos

17.02.2021 08:00

Oriveden kaupunki tiedotti viime viikolla, että sen nykyiset alakoulut jatkavat toimintaansa ensi lukuvuonna. Päätös oli odotettu ja vastasi Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusiston näkemyksiä, joista Oriveden Sanomat uutisoi nettisivuillaan jo 23. tammikuuta.

Kun kouluverkkotyölle myönnettiin jatkoaikaa huhtikuun puoliväliin saakka, alkoi aikataulusta tulla liian tiivis, jotta Karpinlahden koulun lakkauttamista olisi voinut edes tälle vuodelle ajatella. Uuden kouluvuoden suunnittelu aloitetaan jo kevättalvella ja niitä suunnitelmia tehdään nyt myös Karpinlahden koululle.

Koulu sai siis vuoden lisäaikaa, mutta ei vielä mitään sen enempää. Selvitystyö jatkuu ja valmisteluryhmän odotetaan tuovan ehdotuksensa kaupunginhallitukselle vielä kuluvan valtuustokauden aikana. Se tarkoittaa, että kouluasiaan pyritään saamaan jonkinlainen ratkaisu vielä toukokuun loppuun mennessä.

Tilanne on mielenkiintoinen, sillä huhtikuussa käydään kuntavaalit, joissa nykyisten päättäjien kausi on katkolla. Jos päätöksenteko kouluverkkoasiassa etenee kuten nyt on suunniteltu, saa väistyvä valtuusto ison asian päätettäväkseen vielä aivan viime metreillä. Vastuuta riittää siis kannettavaksi.

Leave a Comment