Koronapandemia on kuluvan vuoden aikana laittanut monet suunnitelmat uusiksi. Juupajoen yrittäjien puheenjohtajan paikalta väistyvä Tapio Niemeläkään ei tiennyt, millaiseen juhlaan hän lopulta Pirkanmaan yrittäjien puheenjohtaja Janne Vuorisen kutsui, kun hän jo alkuvuodesta varasi Vuorista paikalliseen yrittäjäjuhlaan juhlapuheen pitäjäksi.
Yrittäjäjuhlaa vietettiin lopulta lauantaina. Perinteistä tilaisuutta ei haluttu perua, sillä palkinnot haluttiin luovuttaa vuoden yrittäjiksi valituille juhlallisesti. Koronan vuoksi pidot pidettiin kuitenkin tavallista pienemmälle juhlaväelle.
Vieraaksi ja puheen pitäjäksi kutsuttu Janne Vuorinen totesi illan aikana, että koronakriisin vuoksi yritysten on ollut pakko kiinnittää huomiota digitaalisiin palveluihin. Sitä ovat tehneet myös yrittäjäyhdistykset. Oriveden yrittäjät julkaisi jo keväällä YouTube-kanavallaan haastatteluja, joissa paikalliset yrittäjät pohtivat tilannettaan koronan keskellä.
Myös lauantain juhlassa hyödynnettiin uusia oppeja, sillä vuoden yrittäjien palkitsemishetki striimattiin jäsenistölle ja muulle yleisölle. Yhteisölliseen hetkeen haluttiin kaikkien pääsevän mukaan.
Vuorinen muistutti puheessaan, että yrittäjä on yrityksen sydän. Samalla tavoin paikalliset yritykset ovat paikkakunnillaan niitä verta pumppaavia ja elämää ylläpitäviä toimijoita. Pidetään paikallisista sydämistämme huolta.