Juupajoen opetustoimen kehittämisselvityksen loppuraportti on valmistunut – nämä kolme vaihtoehtoista skenaariota siinä esitetään
Koulu Kopsamolla ja oma yläkoulu säilyisivät kumpikin vain yhdessä vaihtoehtoisista ratkaisumalleista – mutta eivät samassa, eli vähintään jommastakummasta tai jopa molemmista luovuttaisiin. Alakouluopetuksen järjestämistä kahdessa paikassa ei nähdä raportissa vaihtoehtona.
OrPon joukkueeseen löytyi hakkuri tällä kertaa Amerikasta – Orivedellä alkaa joukkueen ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen lentopalloura Euroopassa
OrPon liigajoukkuen uuden hakkurin nimi on nyt tiedossa.
Hyviä uutisia Nysse-matkaajille – lippuja voi ostaa nyt K-Supermarketista
Uusi jälleen myyjä tarvittiin, kun R-kioski lopetti Orivedellä toimintansa.
Harmonikkataiteilija Markku Lepistön Herttoniemestä Särestöniemeen -konserttikiertue saapuu Kallenautioon – luvassa sekä perinteistä että uudempaa kansanmusiikkia
Esiintyjä toivoo kiertueensa havahduttavan ihmiset näkemään arvokkaat kulttuuriperintökohteet elinympäristössään
Lukijalta: Ihan metsässä – kasiluokkalaiset kiersivät Paltanmäellä oppimassa esimerkiksi hiilen kierrosta
Metsäinen yhteistyökuvio toteutettiin ensimmäistä kertaa Orivedellä, ihan metsässä.
Hengen eväitä: Odotusaika
Juho Simojoki kehottaa tekstissään tarkkailemaan, milloin Jumalan tuuli puhaltaa.
Osallistavan budjetoinnin äänestys on ratkennut – ulkokuntosali rakentuu Koulukeskukselle vielä tämän vuoden aikana
Yhteensä ääniä annettiin 712. Ulkokuntosali sai niistä 102.
Cembalisti tarttuu kolminaisuuden teemaan kolminaisuuden sunnuntaina – Bachia kuullaan luennon ohessa uruilla ja cembalolla
Harvinainen luentokonserttisarja saa jatkoa.
”Koivun kukinta aivastuttaa ja kutittaa silmiä” – koivun lisäksi allergiaa kyselyyn vastanneille aiheuttavat kissat, katupöly ja hajusteet
Oireet pitävät otteessaan lääkityksestä huolimatta, yksi vastaaja kertoo.
Rönnin lava täyttää 75 vuotta – paljasta meille nyt villeimmätkin Rönni-muistosi!
Mitä sinä olet kokenut Rönnissä? Kerro meillekin!
50 vuotta sitten: Orivesi-Hölkkä
50 vuotta sitten pidettyyn hölkkätapahtumaan oli Oriveden Sanomien uutisen mukaan osallistuttu laimeahkosti.
Nuorten näpsäläisten riemukkaat työt Taitokeskuksen yläkerrassa ihastuttavat – myös aikuisille Näpsä tarjoaa palkitsevaa omaa aikaa
Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsälässä talven aikana syntyneet työt riemastuttavat 25. toukokuuta asti Oriveden Taitokeskuksen näyttelyssä.
Kaksi hälytystä vartin sisällä: henkilöauto törmäsi puuhun Pitkäjärventiellä ja ihminen jäi puristuksiin Talviaisissa
Pelastuslaitokselle tuli kaksi hälytystä vartin sisällä Orivedellä.
Kari Aakula valittiin kirkkohallitukseen – toimikauden mitta on neljä vuotta
Kirkolliskokous on valinnut eräjärveläisen Kari Aakulan kirkkohallituksen jäseneksi.
Poliisi: Alaikäisten aiheuttamaa maastopaloa tutkitaan varomattomana käsittelynä – Sydänyhdistys aikoo edetä asiassa sovittelun kautta
Poliisi on tavoittanut alaikäiset henkilöt, jotka ovat olleet paikalla, kun maastopalo Paltanmässä keskiviikkoiltana syttyi.
7 000 kilometriä ja puolitoista vuotta – useita orivesiläisiä rikollisia karkotettiin Siperiaan 1800-luvulla
Siperiassa pakkotyö tarkoitti todennäköisesti loputonta työtä tehtaissa ja kaivoksissa.
Harmi purkautui hikitreeniin – Sydänviikon keskiviikon retken aikana ei kukaan aavistanut, millaisissa tunnelmissa torstaille sovittu porrastreeni vedettäisiin
Sydänviikon porrasjumppa nosti hikikarpalot osallistujien otsalle. Fiilistä kuitenkin hiukan vei edellisenä iltana samalla alueella tapahtunut maastopalo.
Huikeat ikäladyt nappasivat SM-hopeaa – mestaruus ratkaistiin laskemalla turnauksessa voitettuja ja hävittyjä eriä
Oriveden Ponnistuksen N70-joukkue toisti viime vuoden temppunsa ja nappasi SM-hopeaa.
Asiakkaat sietivät hyvin neljän kuukauden epämukavuuden – remontin jälkeenkin tavarat vielä hiukan hakusessa
Oriveden S-marketin päätynyttä remonttia juhlittiin neljän kuukauden kuluttua sen aloituksesta, kuten oli luvattu.
Oikaisu: Iidan sukunimi on Laine
Länkipohjan nuoria yrittäjiä koskeneessa jutussa oli nimivirhe.
Länkipohjan terveysasema pysyi lakkautuslistalla – aluehallitus käsittelee Keski-Suomen palveluverkkoesitystä kesäkuun alussa
Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut valmiiksi esityksensä palveluverkostaan. Länkipohjan terveysasemaa uhkaa lakkauttaminen.
Merikanto-opiston lukuvuosi huipentuu kevätkonsertteihin – Orivedeltä ja Juupajoelta 12 nuorta saa musiikkiopiston päättötodistuksen
Päättötodistuksia jaetaan näihin aikoihin myös musiikkiopistoissa.
”Hammasharjalla on tehty ruohoa, ja kukkia semmoisilla pienillä tikuilla, joissa on ollut päässä pumpulia” – Oriveden kirjastossa pääsee näkemään, mitä kaikkea perhepäivähoitolapset ovat toimintavuotensa aikana taiteilleet
Perhepäivähoitolasten taidenäyttely on vuotuinen perinne. – Se on lapsen työn arvostamista, perhepäivähoitaja Anitta Forsblom toteaa.
Oriveden hallintosihteeri on irtisanoutunut – hänet valittiin virkaan noin vuosi sitten
Hallintosihteeri toimii muun muassa kaupunginvaltuuston kokouksissa pöytäkirjanpitäjänä.
Pelastuslaitos hälytettiin selvittämään outoa rapinaa – ”Hiiret pääsivät jatkamaan päivää”
Hiiret työllistivät pelastuslaitosta keskiviikkona aamupäivällä.
Lisää