Linjat kuumina

Oriveden Sanomat on alkukesästä lähtien julkaissut nettisivuillaan säännöllisesti kyselyitä. Lukijoiden mielipidettä on kysytty ajankohtaisista aiheista, välillä kevyemmistä ja välillä vähän vakavammista. Kyllän tai ein vastaamisen lisäksi lukijoille on annettu usein myös mahdollisuus perustella vastaustaan tai kommentoida valittua aihetta.

Lehden kyselyt eivät ole tieteellisiä tutkimuksia, vaan ennemminkin fiilismittareita. Siksi kyselyihin vastaaminen on haluttu pitää lukijoille mahdollisimman yksinkertaisena ja helppona. Siksi vastaamista varten ei ole tarvinnut tunnistautua esimerkiksi kirjautumalla erikseen orivedensanomat.fi:hin. Tämä on mahdollistanut sen, että kyselyssä kantansa on voinut käydä ilmaisemassa moneen kertaan.

Kyselyiden vastausmäärät ovat pysyneet varsin kohtuullisina. Parin viikon takainen Pride-viikkoon ja sateenkaariliputukseen liittynyt äänestys sai kuitenkin linjat kuumiksi, sillä vastaus kyselyyn käytiin klikkaamassa lähes 6 500 kertaa. Huomionarvoista on, että uniikkien vastaajien määrä oli 567. Moni vastaajista oli käynyt siis ilmaisemassa mielipiteensä useita, jopa kymmeniä kertoja. Samasta osoitteesta tulleet kymmenet vastaukset pystytään siivoamaan tuloksista pois, joten lopputuloksen kannalta niistä ei ole paljoakaan hyötyä.

Tulos on julkistettu niin uniikkien kuin tehtailtujen äänien osalta. Prosentit osoittanevat jotain, mutta oikeat asenteet paljastuvat vasta avoimista kommenteista.

Leave a Comment