– Oli kyllä kiva pelata. Hyvä peli, juttelevat Oriveden jäähallissa lauantaina kohdanneiden Tapparan ja Ilveksen alumnitähdet toisilleen kaukalosta poistuessaan.
Itse hyväntekeväisyyspelissä Tappara siirtyi ensimmäisessä erässä jo kolmen maalin karkumatkalle, mutta Ilves verttyi pikkuhiljaa ja kiri maalieroa. Ottelussa pelattiin kaksi erää, ja näiden päätteeksi tulostaululla olivat lukemat 8–7 Tapparan hyväksi.
– Meillä oli vähän vanhempaa porukkaa, tuntui, että tämä oli isät ja pojat -peli, mutta ei laatu korvannut määrää, vitsailee Ilveksen Ruovedeltä kotoisin oleva Jouko Urvikko, joka muistelee pelanneensa Orivedellä, Yläkentän ulkojäillä, viimeksi 70-luvun alussa.
Tapparan puolustuksessa pelanneella Atte Pentikäisellä oli näppinsä pelissä vähän molempienkin joukkueiden kokoamisessa.
– Tässä oli haasteena, että olisi voinut olla kuudes finaalipeli. Täytyi varautua siihen, että olisi saatu porukkaa siitä huolimatta, hän juttelee.
Enemmän Tappara-henkistä yleisöä
Pentikäinen kertoo, ettei alumnipeleissä puristeta mailaa tosissaan, mutta kuitenkin niin, että saadaan peliä, jota yleisön on mukava seurata.
– Tällä porukalla on sellainen taitotaso, että pelistä tulee kivannäköistä, Pentikäinen kehuu.
Pelaamisen lisäksi niin Pentikäinen kuin Urvikko ja Tapparan Pekka Saravo iloitsevat pelikavereiden tapaamisesta.
– Koppijutut ja bussimatka tänne on sitä, että kaikki nauravat välillä vedet silmissä. Se on sellaista vanhojen aikojen muistelua, Pentikäinen summaa.
Saravo tunnustaa, että ehkä paikallisvastus sytyttää yhä jollakin tapaa.
– Kyllä me tuolla penkillä katseltiin, että onko kuitenkin vähän enemmän Tappara-henkistä yleisöä, niin koitettiin pitää, että pysytään voitossa kiinni, hän virnistää.
Luistimet naulassa pari vuotta
Saravo iski ottelussa pari maalia ja sai sitä myöten nimikkobiisinsä raikumaan myös Oriveden jäähallissa.
– Edelleen se on vähän sellainen, että Live is life mieluummin, hän kuittaa.
– Tänään oli tosi hyvä henki pelissä. Peli pysyi tasaisena ja sai ihan yrittääkin, varsinkin kun tulee vanhoja tuttuja vastaan, joita näkee höntsyjäillä. Mutta toisaalta on aika hauskaa käydä myös Turussa ja Porissa pelaamassa. Siellä näkee pelikavereita, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan.
Peliuransa päätettyään Saravo piti luistimet naulassa pari vuotta.
– En oikeastaan käynyt jäällä ollenkaan. Nyt on päässyt siihen vaiheeseen, että on taas kiva käydä jäällä. Käyn vähän höntsykiekkoa pelaamassa, että tulee pidettyä kuntoa yllä, ja tämmöiset on sitten aina bonustapahtumia päälle.
Tammella rankka peli
Maalivahti Jukka Tammen ottelu pisti puuskuttamaan. Erätauolla joukkuekaveri Sami Sandell huikkaa pukuhuoneen ovenraosta, että ”Taisto” tulee haastatteluun pelin jälkeen.
– Se on niin hapoilla, Sandell leiskauttaa.
Oliko se rankkaa, Jukka Tammi?
– Oli.
– Tällä iällä se on vähän rankempaa joo. Ja sitten kun vastustaja ei vielä suostunut ampumaan, vaan yritti kuskata kiekon maaliin. Tiedän huomenna, että peli on ollut. Särkee paikkoja eikä pääse sängystä ylös, Tammi tunnustaa.
Hän naurahtaa kuitenkin, että nämä pelit ovat sentään sellaisia, etteivät jännitä. Hän kertoo luopuneensa myös peliajoilta tutuista ennen peliä tehtävistä rituaaleista.
– Enää teen tietyt venytykset, kopautan mailalla ylärimaa ja nyppäsen paidan helmasta. Tämä kestää sen kaksi sekuntia, kaikki muu on jätetty pois.
Ilmakitarakaan ei ole soinut kuin kerran sitten vuoden 95. Eikä se soinut nyt Orivedelläkään.
– Onneksi, Tammi hymähtää.
– Monesti sitä on pyydetty. No joo, tyttäreni häissä kolme vuotta sitten rimputin.
