OrPon suunnistusjaoston järjestämät kansalliset pitkän matkan suunnistuskilpailut kisattiin sunnuntaina Orivedellä. Kilpailut keräsivät Myllykosken maisemiin noin 170 osallistujaa pääasiassa Pirkanmaan alueelta.
Kangasala SK:ta edustava Saija Laurila on lähdössä kisaan hyvin mielin. Hänen matkansa on hieman yli neljä kilometriä.
– Otin hieman tavallista pidemmän matkan eli tavallaan hyppäsin nuorempien sarjaan.
Laurila kertoo, että lähtee matkaan ilman turhia paineita tuloksesta.
– Tuloksellisesti näillä kisoilla ei ole hirveästi painoarvoa, mutta harjoittelun kannalta on tosi kiva päästä kunnon maastoon. En ole näihin kisoihin erityisesti valmistautunut, mutta tämä on jo tavallaan valmistautumista ensi viikonlopun SM-kisoihin.
Suunnistuksen suosio hiipunut
Kilpailunjohtajana toimiva Jani Jauhiainen kertoo kisojen järjestelyjen sujuneen mutkattomasti, vaikka työtä on riittänyt.
– Talkootyötä tässä on tietenkin tehty aika mahdoton määrä, mutta suurin homma on varmaankin ollut ratamestarilla. Ainut mutka matkaamme tuli, kun nettisivumme kaatuivat.
OrPon suunnistusjaostossa toimiva Jauhiainen arvioi, että maanlaajuisesti suunnistuksen suosio on hiipumassa.
– Kuntosuunnistukseen ja kilpailuihinkin mahtuisi enemmän väkeä, ja näihinkin kisoihin olisi voinut ottaa tuplaten enemmän osallistujia.
Jauhiainen kuitenkin tiedostaa, että syksyn kisoihin on vaikeuksia saada suunnistuskansaa liikkeelle.
– Kesällä ennen Jukolan viestiä järjestettävissä kisoissa käy aina vähän enemmän väkeä, lähinnä harrastajia niissäkin.
Koululiikuntaliiton viikonloppuna Seinäjoella järjestämien suunnistusmestaruuskilpailujen takia Orivedellä ei ollut sunnuntaina lainkaan nuorten sarjoja, mikä myös osaltaan pienensi osallistujamäärää. Lisäksi Espoossa järjestettiin samaan aikaan kansallinen suunnistuskilpailu eGames.
– Myös ensi viikon SM-kisat voivat mahdollisesti olla yksi syy vajaaseen osallistujamäärään, Jauhiainen pohtii.
Pohjatyö kaksi vuotta sitten
Kilpailun ratamestari Antti Uotila kertoo, että suurimman työn kisojen järjestämisessä vaatii kartan suunnittelu.
– Tällä kertaa urakka oli kohtalaisen helppo, koska täällä järjestettiin kaksi vuotta sitten SM-kisat. Halusimme hyödyntää pari vuotta sitten kartan kanssa tehtyä valtavaa työtä. Selvittiin siis pienellä reunojen lisäyksellä ja päivityksellä.
Ratamestari kuvailee maastoa haastavaksi ja ”huipuille sopivaksi”.
– On riittävästi kaikenlaista pientä muotoa, tiheyttä ja mäkiäkin.
Uotila näkee orivesiläisen suunnistuksen tilan eloisana, vaikkei OrPolla tällä hetkellä varsinaisia huippusuunnistajia olekaan.
– Ilta- eli omatoimirasteja pidetään joka viikko, ja lapsille on tarjolla suunnistuskoulua. Jukolan viestiin osallistumme vuosittain, ja muissa kisoissa käymme sitten pienemmillä porukoilla.
Omin avuin metsästä pois
Vesa Hakkarainen on selvinnyt juuri maaliin radalta. Hän on juossut noin kuuden kilometrin matkan.
– Kivaahan se on, kun on lenkki takana, ja kelikin oli loppujen lopuksi hyvä. Kyllä aina täytyy olla tyytyväinen, kun pääsee omin avuin pois metsästä, Hakkarainen nauraa.
Ikaalisten Nouseva-Voimaa edustavan Hakkaraisenkin mielestä rata oli maastoltaan haastava.
– On isoja mäkiä, ja pohjakin on vaativa joka paikassa. Oikeastaan missään kohti rataa ei ollut helppoa!
– Sikäli nämä olivat minulle tärkeät kisat, kun ei niitä kisoja niin kovin montaa vuodessa ole, mutta lähialueen kisoissa on aina kyllä kiva käydä, kun helposti pääsee, Hakkarainen iloitsee.