Radion Sinfoniaorkesterin tämänviikkoisen konsertin viulusolistille Tami Pohjolalle Oriveden kesät ovat tuttuja vain kuulopuheista. Häntä on kuvailtu maamme loistavimpiin kuuluvaksi nuoreksi lahjakkuudeksi, jolle on ominaista varma tekniikka ja vivahteikkaat tulkinnat.
Pohjolan musiikkisukuun kuuluva 24-vuotias muusikko aloitti viulunsoiton jo kolmevuotiaana. Hänellä on jo useampia kilpailuvoittoja: 2009 Young Musician -kilpailusta Virossa, 2015 Kuopion viulukilpailun ykkössija ja 2019 voitto kansainvälisessä Dinu Lipatti -viulukilpailussa Bukarestissa.
Viimeksi hän opiskeli viulunsoittoa neljä ja puoli vuotta Münchenissa, missä suoritti Mi-Kyung Leen johdolla kandidaattitutkintonsa. Syksyksi hän on muuttamassa maisteriopintoja varten Sveitsin Sioniin, joka on pieni kaupunki ranskankielisellä alueella. Syy sinne hakeutumiseen on professorina Sionissa toimiva hollantilainen Janine Jansen.
– Hän on tosi tunnettu, ja olen seurannut hänen levytyksiään ja esiintymisiään. Hän on opettanut vasta muutaman vuoden, ja jotenkin hänen tapansa olla muusikko on inspiroinut minua niin, että haluan nähdä sitä lähempää. Oma kehittyminen muusikkona tarvitsee ja saa inspiraatiota muilta muusikoilta. Ranskan kielen opinnot ovat aluillaan, mutta viulutunnit pidetään englanniksi. On myös kiva vaihtaa uuteen ympäristöön, Pohjola kuvailee puhelimessa.
Hän on myös aktiivinen kamarimuusikko ja kuuluu vuonna 2010 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa perustettuun Borea-jousikvartettiin.
Käytössä lainaviulu 1750-luvulta
Tami Pohjolan soittimena on italialaisen Guadagninin 1750-luvulla rakentama viulu, joka on lainassa Suomen Kulttuurirahastolta. Sama viulu oli aiemmin Pekka Kuusiston käytössä.
– Olen niin onnekas, että olen saanut jo muutaman vuoden sillä soittaa, siinä oppii tosi paljon. Se on kokenut soitin, josta voi löytää loputtomiin keinoja tehdä erilaisia värejä ja sävyjä. Aivan mieletön työkalu!
Pohjola myöntää, että vanhemmat viulut on aluksi vaikeampi saada soimaan, ja niillä soittaessa omaa soittotapaa pitää myötäillä. Se on yhteistyötä, jossa riittää hiottavaa, ja siinä soitin opettaa soittajaansa. Vielä ei ole varmistunut, saako hän jatkoaikaa soittimen käyttöön, mutta toivoisi sitä kovasti.
Ernst Mielck ei ollut hänelle ollenkaan tuttu säveltäjä ennen tätä solistitehtävää, mutta kappaletta Pohjola kuvailee viehättäväksi, luonnollisen elegantiksi.
– Siitä huokuu rehellisyys ja vilpittömyys. Säveltäjä oli vasta 20-vuotias sen syntyaikoihin, silti se on tosi kypsää musiikkia, kuin suoraan jostakin lähteestä, jossa ei ole vielä iän tuomia kerrostumia, Tami Pohjola kuvailee. Hieman kansanlauluakin tuntuu tässä viulukonsertossa olevan mukana.
Uuteen säveltäjään on aina mielenkiintoista tutustua, ja kappaletta hän on tapaillut jo pitempään, ottanut sen esiin aina uudelleen ja viimeiset kuukaudet perehtynyt siihen intensiivisemmin.
– Loputtomiin aikaa siihen voisi käyttää, mutta kaikenlaista muutakin on tässä välissä ollut.
Viulisti ei liikaa suunnittele tekemisiään etukäteen
Tami Pohjola odottaa innolla myös tutustumista uuteen ylikapellimestariin.
– Olen tosi iloinen, että RSO saa näin uutta tuulta. Hänellä on varmasti tuoreita ideoita sekä musiikista että tyylistä harjoittaa, sellainen tekee aina hyvää. Minusta on aina mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin, saada impulsseja kapellimestarilta ja orkesterilta. Esitys on aina kollektiivinen teos ja yhteistyön tulos.
Hän tunnustaa kaivanneensa esiintymisiä ja tietää yleisön kokevan samoin. Siksi tässä viikossa on jotakin erityistä.
– Maisteriopintojen aloitus on myös sellainen sauma, jota odotan innolla. Ylipäänsä uusiin paikkoihin meno, siitä se tie muodostuu. En päätä suunnitelmiani liikaa etukäteen, vaan enemmänkin seuraan intuitiota ja menen sinne, missä tuntuu hyvältä, hän kuvailee tulevaisuudensuunnitelmiaan.
