Tankkaloiden koti nousee unelmien tontille Orivedelle

Tankkalan perhe

Perhe Tankkala eli Sami ja Maija, lapset Moona ja Oliver sekä kultainennoutaja Iines asuvat pian omassa talossa metsän reunassa. Unelmien tontti löytyi Oriveden Pappilankankaalta.

– Ei me nähdä enää itseämme asumassa missään muualla! Me ollaan kotiuduttu tänne.

Näin toteaa Tankkalan perhe, joka viitisen vuotta sitten osti talon Orivedeltä ja muutti Kangasalta tuolloin vielä itselleen tuntemattomalle paikkakunnalle.

Pikkulapsiarjen keskellä Orivesi on kuitenkin vallannut heidän sydämensä.

Perhe on kotiutunut paikkakunnalle niin hyvin, että rakennuttaa itselleen parhaillaan uutta kotia. Sopiva tontti löytyi Pappilankankaalta, metsän reunasta.

– Metsä oli ihan ratkaiseva tekijä! Sen perusteella teimme lopullisen tonttivalinnan. Tontti oli myös tarpeeksi suuri ja tästä on lapsilla tulevaisuudessa lyhyt matka kouluun. He voivat kipaista valaistua purtsia pitkin Rovastinkankaan kouluun, Sami ja Maija intoilevat.

”Aivan käsittämättömät harrastusmahdollisuudet”

Itse asiassa Orivesi alkoi aikoinaan kiinnostaa heitä asuinpaikkakuntana juuri siitä syystä, että he olivat kuulleet lapsiperheiden palveluiden toimivan Orivedellä hyvin.

Kiitosta ne saavatkin perheeltä, mutta niin myös moni muu asia.

– Terveyspalvelut toimivat hyvin, varhaiskasvatuksessa ja opetuksessa on pienet ryhmäkoot ja luonto on mieletön. Ja täällä on ihan käsittämättömät harrastusmahdollisuudet näin pieneksi paikkakunnaksi. Esimerkiksi maastopyöräilyreitit ja hiihtoladut ovat upeita ja ne pidetään hyvässä kunnossa.

Myös Moonan ja Oliverin tulevan koulun pihasta löytyy paljon lapsiperhettä ilahduttavia asioita: pumptrack-rata, uusittu leikkikenttä, frisbeegolf-rata ja tekonurmikenttä muun muassa.

– Kaiken kaikkiaan täällä on lasten kanssa turvallista. Heidän voi antaa leikkiä vapaammin kuin esimerkiksi suuremmissa kaupungeissa.

Tankkalan perheen uusi koti Orivedelle valmistuu ripeää vauhtia. Aikataulutuksen mukaan he pääsevät klassisesti jouluksi kotiin.

Säästöä tuli 100 000 euroa

Orivesi oli myös sijainniltaan juuri sopivassa paikassa, sillä Jämsän ja Tampereen mummoloihin on paikkakunnalta lyhyt matka.

Maija iloitsee myös siitä, että hän pääsee Orivedeltä Tampereelle junalla töihin.

– Totta kai iso asia oli myös se, että me säästimme Orivedellä rakennusprojektin hinnassa 100 000 euroa verrattuina joihinkin muihin lähikuntiin. Täällä on hintataso todella edullinen ja täältä myös löytyy monen alan ammattilaisia. Harvoin tarvitsee lähteä jotakin muualta hakemaan.

Seuraa Tankkalan perheen rakennusprojektin edistymistä Instagramissa @this_is_ourhouse

Tankkalan perheen koti valmistuu tämän vuoden jouluksi. Tontille nousee noin 130-neliöinen talo ja sen viereen erillinen saunarakennus.

Nyt projekti on jo siinä vaiheessa, että parin viikon kuluttua taloelementit saapuvat tontille.

– Asiat ovat edenneet tosi nopeasti ja sujuvasti. Rakennusluvan kanssa meni vain viikko. Kaupungin kaavoitus- ja rakennuspuolen väki on ollut todella avuliasta. Jokaiseen asiaan olemme saaneet vastauksen nopeasti.

Unelmien tontteja tarjolla myös muille

Oriveden kaupungin kaavoituspäällikkö Seppo Tingvall vakuuttaa, että unelmien tontteja on Orivedellä tarjolla myös muille.

Myynnissä on tällä hetkellä reilu 40 omakotitalotonttia. Kokoja löytyy jokaisen makuun.

– Ja onhan meillä edullista! Hintataso jää kolmasosaan muuhun kaupunkiseutuun verrattuna. Sijainnista riippuen tontin neliöhinta on 6–15 euroa. Vesi- ja viemärilittymä maksaa puolestaan noin 3 000 euroa.

Klikkaa tästä ja tutustu Oriveden tonttitarjontaan kaupungin Asumisen ja rakentamisen sivuilta!

– Kaavoista on myös pyritty tekemään joustavia. Asukkaalla on siis aika vapaat kädet lähteä suunnittelemaan kotiaan tontille, Tingvall kertoo.

Orivedeltä tonttia etsineet ovat nyt olleet kiinnostuneita muun muassa Asemanseudusta. Odotukset ovat korkealla myös Oriveden keskustan läheisyyteen valmistuvan Mattilanniityn asuinalueen suhteen. Sinne on tulossa tarjolle lähes 40 uutta tonttia.

– Kyllä Orivedelle kannattaa rakentaa. Ysitien ja rautatien ansiosta Orivesi on todella hyvin saavutettavissa. Pakko sekin on sanoa, että palvelut ovat järjettömän hyvät tämän kokoiselle kaupungille, Tingvall toteaa.

Kysy lisää: kaavoituspäällikkö Seppo Tingvall | 040 133 9133 | seppo.tingvall@orivesi.fi

Lue lisää aiheesta:

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?