Vilppulassa asuva Sini Virkajärvi on yksi taiteilijoista, jonka teoksia on mukana Leporannan taidekeskuksen tämän kesän näyttelyssä.
Virkajärvi kertoo aina jossain muodossa taiteilleensa teini-iästä asti. Rautalankataiteesta innostuminen oli Virkajärven mukaan kuitenkin täysin sattuman kauppaa.
– Noin kolmisen vuotta eräs henkilö huhuili Facebookissa, että löytyisikö tekijää ihmishahmoiselle rautalankaveistokselle, jonka hän suunnitteli antavansa naisystävälleen lahjaksi. Tein veistoksen ja laitoin siitä kuvan julki. Kauppoja ei syntynyt, mutta sain kipinän jatkaa rautalankataiteen parissa, Virkajärvi tiivistää.
Samoihin aikoihin Virkajärvi muotoili Terrible love -nimeä kantavan teoksensa, joka on myös nähtävissä Leporannassa. Tyttöä ja hämähäkkiä kuvaavaan veistokseen hän sai inspiraation kappaleen sanoituksista. Musiikin ja laululyriikoiden ohella Virkajärvi hyödyntää inspiraationlähteenä kirjoittamiaan tekstikatkelmia ja runoja.
Sosiaalisessa mediassa Virkajärven ensimmäiset teokset saivat suuren suosion, ja hän laittoi pystyyn oman rautalankataiteelleen pyhitetyn sivuston. Video, jonka pääosassa on Virkajärven tulkinta Akseli Gallén-Kallelan Ad Astrasta, on herättänyt myös kansainvälisen yleisön huomion.
Virkajärvi toteaa veistosten luomien varjojen olevan tärkeä osa kokonaisuutta.
– Varjot kertovat, miten työssä on onnistunut, kun teoksen liikettä katsoo videolta. Ymmärrän muodot paremmin kolmiulotteisina. 3D-piirrustuminen tietokoneella ei kuitenkaan kiehdo. Piirtelen mieluummin rautalangalla ilmaan kuin kynällä paperille, hän kuvaa.
Tilaustöitä ympäri maailmaa
Tähän mennessä yli puolet Virkajärven tekemistä veistoksista on ollut tilaustöitä. Kaukaisin tilaus on tehty Yhdysvaltojen Utahista. Tällä hetkellä hän työstää tilaustyönä enkeliveistosta, joka matkaa Norman Cross -galleriaan Iso-Britanniaan.
Yhteen veistokseen hän käyttää keskimäärin 20-50 tuntia työtä. Suurin haaste luovuudelle on kuitenkin akuutti pula oikeanlaisesta rautalangasta.
– Vain yksi ja tietty rautalanka sopii tarkoituksiini, joten etsin jatkuvasti lisävarastoja. Rautalangassa täytyy olla oikeanlainen jännite, että sitä on hyvä työstää.
Mieluiten Virkajärvi luo ihmishahmoja, mutta jokusen eläinveistoksen hän on tehnyt tilaustyönä. Monesti asiakkaalla on mielessään tietty idea tai kokemus, jota he toivovat veistoksen kuvaavaan, kuten sisäistä voimaa elämän murroskohdassa tai lapsen menettämiseen liittyvää surua.
Leipätyönään kangaskauppaa pitävä Virkajärvi pyhittää illat rautalankatöilleen.
–Töiden jälkeen työskentelyni on hyvin samantapaista kuin sukan kutominen. Rautalankaveistokset ovat minun sukkani, joita voi tehdä samalla kun katsoo tv:tä.
Lue täältä lisää Leporannan 49. kesänäyttelystä:
Leporanta ei tarjoa yksioikoisia vastauksia, 49. kesänäyttelyssä pohditaan läsnäoloa ja omaa tilaa