Lintujen pesimäkauden ollessa nyt kiivaimmillaan on ikävä huomata, miten kalastajat huolettomasti virittelevät pitkiä verkkojaan kaislikkojen reunaan, missä linnut rakentelevat pesiään, esimerkiksi joutsenpari tai kaulushaikara.
Längelmäen Kirkkolahti on ikiaikainen erilaisten lintujen pesimäpaikka, mutta nykykalastajat suhtautuvat lintujen pesimäpaikkoihin hyvinkin huolettomasti.
Joutsenpari on jo hyvissä ajoin jäiden aikaan saapunut lahdelle varaamaan pesäpaikkaa ja myöhäisemmät tulijat myös, kuten kaulushaikara tai ruskosuohaukka, rakentelevat pesiään.
Verkkojen virittelyn ja katiskan voi varmasti laittaa muualle kuin juuri pesimäalueille niin kauan kuin erilaisten lintujen pesintä on käynnissä.
Tuskin ne järvien kalaisimmat paikat juuri pesien läheisyydessä ovat!
Kuha