Ensi kerta hammaslääkärillä

Ensimmäisen hammaslääkärikäyntini muistan hyvin. Oli kesä 1959 ja olin lähes neljävuotias ja maitohampaitani korjattiin, äiti oli edistyksellinen.

Kotini oli Savonkylän Tilsassa, siihen aikaan vielä pihatalossa. Lähtöaamuna isä lähti harmikseni ajoon kuorma-autollaan, olin ajatellut häneen turvata, kun vähän jännitti hammaslääkäriin meno. Isä ei päässyt kyytimään, joten oli mentävä linja-autolla.

Ensin aamupuuro, joka oli ohrajauhopuuroa ja hyvää, sitten pesemään hampaat, ei ollut aikaisemmin tullut niitä kovin usein pestyä.

Siitä lähdimme äidin kanssa kävelemään autotallille silloisen Orivesi – Juupajoki – Mänttä tien varteen. Nyt jäimme autoa odottamaan autotallin eteen. Ei menty Raulon maitopöydälle niin kuin tehtiin kirkolle mentäessä, minne olin siihen asti kaikki linjurilla tehdyt matkat tehnyt.

Kohta kuului, kun Paunulainen laskeutui Linkkumäkeä ja sitten jyristi Koivulan notkossa ja viittauksesta pysähtyi autotallille ja otti kyytiin.

Sitten lähdettiin, tuttuja rakennuksia, ensin notkossa Raulon lato, sitten Järvisen Hermannin talo, tuossa Paavola, sitten Paavolan riihi. Tiessä oli mäkeä ja mutkaa. Salokunnan kaupan jälkeen oli Marttilan Antin talo ja se tärkeä kioski, sitten tiukka mutka ja silta ja jyrkkä mäki, ja Sukkilan kohdalla jäimme kyydistä.

Kävelimme pihaan ja mieleeni on jäänyt hammaslääkärin vastaanoton ovi, erityisesti ovilasi ja pyöreästi kaartuvat portaat. Hammaslääkäri, rouva Rentto, otti ystävällisesti vastaan ja jutteli mukavia. Huomioni kiinnitti kirkas valaisin, jonka kupu muistutti mummun kakkuvuokaa.

Hammaslääkärin tuolista näki ikkunasta Mellinselälle ja juttelimme maisemasta. Äiti seisoi tuolin vasemmalla puolella ja hammaslääkäri tutki hampaani ja paikkasi kaksi reikää, remmiporalla porasi ja yhtään ei sattunut, ja juteltiin kaiken maailman asiat, ei pelottanut. Mutta sitten! Äiti oli kadonnut tuolin vierestä, hammaslääkäri nappasi salamana poran suusta, kun huutoni alkoi, ja kohta äitikin löytyi, oli pistäytynyt WC:ssä.

Kyllä minua harmitti, kun meni miehuus. Juuri oli hammaslääkäri kehunut reippaaksi ja sitten piti ruveta parkumaan. Palauttaakseni osan kunniastani, haukuin vastaanottohuoneen linoleumimaton rumanväriseksi, ja lupasin tuoda hänelle uuden kauniimman. Sellaisen sinisenpunaisen, vastasin rouva Renton kysymykseen, kun hän tiedusteli minkävärinen sen pitäisi olla.

Hampaat tulivat kuntoon ja ystävällinen hammaslääkäri jäi iäksi mieleeni, häneltä kuulin ensikerran lorun: ”Ensin kuuluu pauhu, sitten näkyy sauhu, esiin tulee vaunu, kyljessä lukee Paunu.”

Kävimme ostoksilla Salokunnan Kauppakunnan myymälässä ja sitten ajoimme Paunulaisessa autotallille ja kävelimme pihaan. Isälle ei puhuttu, että olin parkunut.

Hampaiden hoito meni hienosti, kävimme toisen kerran vastaanotolla ja silloin minulla oli jo rautahampaita. Hammaslääkäri muisti kysyä, toinko uuden maton hänen vastaanotolleen, mutta ei ollut matkassa ja viemättä se on edelleen.

Tuomo Alanen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?