Nina Åkerman julkaisi uutta musiikkia – Talviaisten lavaa ensi kesänäkin emännöivä laulaja hankki alkuvuodesta myös uuden ammatin

Nina Åkerman (oik.) ja Janne Salkolahti ottivat viime kesäksi vastuun Talviaisten lavatoiminnan pyörittämisestä, ja kokemus oli niin myönteinen, että he jatkavat tässä roolissa tulevanakin kesänä. Tansseja on juhannuksesta alkaen. Kuva: Janne Salkolahti

Laulaja Nina Åkerman on keikkaillut vuodesta 2010 asti ammattimaisesti. Tanssikeikoilla hän esittää monipuolista tanssittavaa musiikkia yleisön toiveet huomioiden ja keikkapaikan luonteen mukaan.

Ohjelmistossa on niin lattareita, valssia, humppaa kuin buggiakin – tangoa unohtamatta. Tilanteen vaatiessa Ninan ja hänen ManTra-orkesterinsa ohjelmisto muuntautuu menevämmäksi Finnhits ja päivän pop-iskelmä musiikiksi.

Viime vuonnakin ilmestyi kaksi uutta singleä

Ninalta ilmestyi viime vuoden puolella kaksi singleä, jouluksi Janne Salkolahden kanssa single Joulutaivas tähtineen sekä kesällä 2023 Löydät vielä rakkauden. Alkuvuodesta julkaisuvuoroon pääsi single Rakkauden oma.

– Jalan alle menevä, elämänmakuinen, positiivista energiaa uhkuva kappale, joka toivottavasti tarttuu. Laulun sanoituksesta löydän vahvasti sitä omaa, jota aina kaipaan. Sävellys ja sovitus on Pertti Haverisen ja sanoitus Jaakko Linnovaaran, Nina Åkerman kuvailee uusinta musiikkijulkaisuaan.

Rakkauden oma on ollut kuunneltavissa sekä Spotifyssa että YouTubessa 23. helmikuuta lähtien.

Lue myös: ”Apua, jos joku vaikka tulee hakemaan tanssiin, kun en osaa mitään!” – Talviaisten lava sinnittelee sitkeästi kohti 60-vuotisjuhlakesää, nyt peräsimessä VPK:n rinnalla musiikkiammattilaiset, jotka laittavat lavalle myös tanssivapaan vyöhykkeen

– Viime kesänä emännöin ensimmäistä kertaa Talviaisten lavaa, ja jatkan samoissa kuvioissa Jannen kanssa ensi kesänäkin. Aivan mahtavia juttuja. Tämä työ, joka ei tunnu työltä, on vaan niin rakasta ja antoisaa, hän kuvailee.

Åkermanin unelmana onkin tehdä työtä musiikin parissa mahdollisimman kauan. Talviaisten esiintymislavalle hän pääsee itsekin 12. heinäkuuta bändinsä ManTran kanssa. ManTran kokoonpanossa on mukana kosketinsoittimissa, harmonikassa ja laulussa myös längelmäkeläislähtöinen Janne Salkolahti, joka tutustutti Åkermanin Talviaisiin.

– Viime kesästä jäi hyvä fiilis, eikä tappiota kertynyt. Toki lavaa ja sen ympäristöä halutaan tulevaksi kesäksi parantaa, joten kehittämishankkeita on ilmassa niin miljöön kuin tarjoilun suhteen, he kertovat.

Talviaisten lavan päättäjäisissä puolestaan esiintyy Mambasta tuttu Tero Vaara kitaran kanssa soolokeikalla Talviainen Fest -tapahtumassa, joka ei ole tavallinen tanssi-ilta. Silloin kuullaan Mamban hittejä ja tarinoita kappaleiden takaa. Illan päättää ManTran bileosuus.

Keväällä jatkuu kiertäminen musikaalikomediassa, uusi ammattikin plakkarissa

Näyttämölle Åkerman pääsee jo huhtikuussa, kun Narinoita vai tositarinoita -musikaalikomedia starttaa. Loppuvuonna se kiersi Etelä-Suomea, ja nyt kiertue jatkuu Kangasala-talosta lähtien.

Se on musikaalikomedia sattumuksista elävässä elämässä. Kokonaisuuteen kuuluu sketsejä ja hittejä, ja tämä on Åkermanin ensiesiintyminen musikaalissa. Käsikirjoittajana on toiminut Johanna Rantsi, ja esityksen on ohjannut Tuomo Salmela.

Esiintyjiä on kaikkiaan viisi: laulajat Nina Åkerman ja Anneli Mattila sekä tangokuningas Jarno Kokko, iskelmälaulaja Juha Hautaluoma ja Johanna Rantsi itse.

Kaiken muun ohella Åkerman kouluttautui alkuvuodesta vartijaksi. Hän suoritti aiemmin järjestyksenvalvojan pätevyyden, mutta innostui syventämään oppejaan vartijaksi asti.

– Olen kiinnostunut erilaisista turvallisuusasioista ja halusin lisätä tietämystäni. Näin se vaan menee, että innostun aina uusista jutuista ja minulla on monta rautaa tulessa. On ollut vauhdikas alkuvuosi, ja kesää kohden into vaan kasvaa kasvamistaan, hän kuvailee hymyillen.

Tätäkin työtä voi tehdä laulamisen rinnalla. Korona sai Åkermanin mukaan aikaan sen, että on oltava myös varasuunnitelmia laulajan päätyön rinnalla.

Ennen laulajan uraa hän toimi vaatemyyjänä eri liikkeissä, joten nyt hänellä on jo kolme ammattia.

Leave a Comment