Keskiviikkona 7.5.1958 Kaarina kirjoitti Orivedellä päiväkirjaansa: Isä heräsi, katsoi kelloa ja huomasi kirkosta tulevan savua ja liekkejä

Oriveden kirkko, tulipalo, vanha vuosikerta
Oriveden vanha puukirkko tuhoutui tulipalossa toukokuussa 1958. Oriveden Sanomissa tulipalosta julkastiin tällainen kuva 8.5.1958 ilmestyneessä numerossa.

Oriveden vanha puukirkko paloi 7.5.1958 tuhopoltossa.

Kyseisen päivän tapahtumista on nyt löytynyt päiväkirjamerkintä, jonka on kirjoittanut kirkon vieressä asunut ja tuolloin 14-vuotias Kaarina Lindén.

Päiväkirja on päätynyt Akaassa asuvan 90-vuotiaan sukuaan tutkineen Jukka Lindénin haltuun. Hän lähetti päiväkirjamerkinnän Oriveden Sanomille.

– Setäni Albert Fredrik Lindén (1898–1975) oli yrittäjä. Kutsuimme häntä Alpo-sedäksi. Hänen perheensä koti oli Oriveden kirkonkylässä Latokujan varrella, siis melko lähellä kirkkoa ja hautausmaata. Samassa talossa oli myös hänen puusepänverstaansa ja huonekaluliikkeensä, sukunsa historiaa selvittänyt Jukka Lindén kertoo.

Alpo-sedällä ja hänen Hilma-vaimollaan oli tytär nimeltä Kaarina. Vuonna 1944 syntynyt Kaarina oli kirkon palon aikana 14-vuotias koulutyttö. Kaarina ei ole enää elossa: hän on kuollut vuonna 1970.

Koululaisten tavan mukaan Kaarina kirjoitti muistikirjaan päivän tapahtumia.

– Aivan yhtenäistä tämä muistiinpano ei ollut. Välillä oli viikkojen ja pitempiäkin katkoja. Tämä muistikirja on säilynyt yli 50 vuotta ja on nyt hallussani, Lindén kirjoittaa viestissään.

Päiväkirjaan tallentui koulutytön näkemys

Lindén kirjoittaa myös, että kirjaan Kaarina oli merkinnyt muistiin koululaisten iloja ja murheita. Asiat oli paikoin nopeasti kirjoitettu.

– Lyijykynän teksti on osin haalistunut vuosien aikana, joten päiväkirjan lukeminen ei ollut helppoa. Tapahtumien kulkua piti muistikirjaa lukiessa jopa arvata. Kirkonpalo oli kuitenkin yksi sellainen kohta, jonka sain kirjoitettua uudestaan, torstaina puhelimitse tavoitettu Lindén kertoo.

Lindénin mukaan Kaarinan kirjoittama selonteko Oriveden kirkon palosta oli myös melko hyvä. Hän myös painottaa, että kyseessä on Kaarinan näkemys ikävästä tapahtumasta.

– Paloon liittyvät asiat on aikoinaan selvitetty: syyllinen saatiin kiinni ja rangaistiin, ja orivesiläiset rakensivat samalle paikalle uuden modernin Kaarikirkon. Mutta saahan tällainen koulutytön näkemys, vaikka vuosikymmenten jälkeen, tulla näin myöhempinä aikoina esitetyksi, Lindén arvioi.

Lindén on kirjoittanut tekstin sen mukaisena, miten Kaarina on asian nähnyt, kokenut ja kirjoittanut muistiin. Oheinen teksti on siis peräisin yli 60 vuotta sitten kirjoitetusta päiväkirjasta.

Näin Kaarina päiväkirjaansa kirjoitti

”Keskiviikko 7.5. 1958.

Yöllä klo 1.00 keskus hälytti palokunnan jonnekin Saulin saunalle. En herännyt siihen. Klo 4.10 soi palopilli taas. (Kerron nyt meillä tapahtuneet asiat). Isä heräsi, katsoi kelloa ja huomasi kirkosta tulevan savua ja liekkejä (sakastista).

Isä hyppäsi ylös sängystä ja soitti keskukseen. Kirkko palaa! Syrenin Aino painoi kammen alas ja pilli alkoi soida. Aino sanoi vaan ”Herra Jumala”!

Isä juoksi yläkertaan ja sanoi äidille kun äiti kysyi missä palaa? Kirkko palaa. Äiti ja isä juoksivat alas vaatettamaan isää.

Isä juoksi kirkolle. Siellä oli kaikki ovet auki. Isä sai pelastettua suntion kanssa vain yhden taulun ja maton eteisestä. Tuli oli saanut täyden vallan se roihui kuin pyörremyrsky pitkin kirkon kattoa.

Kerron nyt kuinka itse heräsin. Kun äiti lähti sängystä, menin ikkunaan ja näin sen kaameaksi todeksi. En uskonut sitä vaan katsoin uudestaan. Silloin aloin itkeä ja minä vapisin kauhusta. En käsittänyt, että kirkko voi palaa ja se oli minusta yliluonnollista.

Puin päälleni selvittyäni järkytyksestä ja otin kolme valokuvaa. Sitten lähdin sammuttamaan kekäleitä niityltä, kello oli jo 5.30. Sitten lähdin kirkolle. Se oli jo melkein maan tasalla.

Kuulin, että poliisi oli valokuvannut jälkiä ja ne puhuivat tuhopoltosta. Sakastin luona oli räjäytetty dynamiitilla. Ne olivat menneet kirkon ikkunasta sisälle. Niiden oli tarkoitus mennä viinikellariin, mutta ne eivät olleet päässeet sinne. Sitten he olivat sytyttäneet kirkon tuleen ja paenneet radalle päin. Heitä oli kaksi miestä. Poliisi on jäljillä.

Koko se aamu meni siinä. 2 tunnissa oli kirkko maan tasalla.

Koulussa touhuttiin koko päivä palosta ja varkaista. Se sauna oli myös niiden sytyttämä. Kaikkia nukutti koulussa. Ruokatunnilla kävin katsomassa jäännöksiä. Kirkon portaat olivat pyöreät ja haljenneet. Pennasen ja Kostian hautakivet olivat haljenneet. Onneksi ei ollut tuulta.

Äiti on nyt ylpeillyt isästä koko päivän (on ollut syytäkin).

Tämä on minusta sairaan ihmisen teko, ei järkevä voi tehdä tällaista (ehkä pyromiini). Radiossa sanottiin, että se on suomen kauniimpia kirkkoja. Oriveteläiset surevat tätä kovasti. Useat ovat käyneet 3:kin kertaa itkemässä raunioita. Me annoimme sunnuntaina partiolupauksen (viime tinkassa).

Palo arvioidaan 1000 milj vahingoksi ja vakuuttukset eivät vastaa kuin 36 ’ta milj. Nyt tuntuu kaikki niin tyhjältä ja oudolta. Hopeista ei tiedetä vielä ovatko nekin kadonneet sakastin kassakaapista, mutta ainakin sulaneet. Otin muistoksi värjättyä lasia.

Minun täytyy nyt mennä maata. Hyvää yötä klo 21.05.”

Albertin kädenjälki näkyy nykyisessä kirkossa

Päiväkirjamerkinnän yhteydessä Jukka Lindén kertoo olevansa sukunsa vanhin ja kirjoittaa myös, että hänen setänsä Albert Fredrik Lindén syntyi Perniössä vuonna 1898 ja oli kuusilapsisen torppariperheen toiseksi nuorin.

Lapset sijoittuivat eri puolille Suomea, Albert Orivedelle.

– Hänen jälkeläisensä ovat kaikki kuolleet ja tämä sukuhaara sammunut. Olen ollut kaikkia heitä kantamassa tai saattamassa hautaan Orivedellä. Heidät on siunattu Oriveden Kaarikirkossa. Sukuhauta on lähellä tätä kirkkoa, hän kertoo viestissään.

– Albert Lindén sai näkyvän käden taidon merkin Kaarikirkkoon. Sen kaarevat kirkon penkit on valmistettu Lindénin puusepän verstaassa, Jukka Lindén päättää tekstinsä.

Oriveden kirkko, tulipalo, vanha vuosikerta
Tämäkin kuva palaneesta kirkosta julkaistiin Oriveden Sanomissa 8.5.1958.

Uutinen ennätti jo seuraavan päivän lehteen

Oriveden Sanomissa kirkon palosta uutisoitiin heti seuraavana päivänä, torstaina 8.5.1958 ilmestyneessä lehdessä.

Uutinen kuului näin:

Keskiviikko aamuna klo 4 havaittiin Oriveden kirkon sakastin puoleisesta päästä loimottavan tulta, ja ennenkuin Oriveden palokunta, joka samana yönä oli ollut sammuttamassa toistakin paloa, ehti paikalle, hulmusivat liekit ikkunoista.

Muutaman minutin kuluttua oli kirkko tulimerenä ja sammutustyö osoittatui toivottomaksi. Parissa tunnissa olikin komeasta temppelistä jäljellä vain savuava raunio. Mitään ei kirkosta ennätetty pelastaa.

Paikalle saapui moottoriruiskuja myös naapuripitäjistä, ja ponnistukset kohdistettiinkin kellotapulin pelastamiseksi. Yhteen aikaan sen tuho näytti varmalta, mutta sitkeä ponnistelu pelasti tornin. Myös kirkon ulkorakennus syttyi samoin halkopino sekä läheiset heinäpellot.

Nämä palonalut sammutettiin alkuunsa. Läheiset hautakivet ja haudat turmeltuivat, mutta sankaripatsaan ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkit säilyivät, vaikka niiden pinta kärventyikin.

Kirkko oli vakuutettu. Palon syytä alettiin heti tutkia. Kirkko oli viimeksi lämmitetty sunnuntaina, ja sähköt oli katkaistuna. Palon irtipääsy askarruttaa poliisiviranomaisia, varsinkin kun tiettävästi kirkon pääovi oli avoinna ja sakastin kivijalasta oli kaksi isoa kiveä räjähdyksen tms. voimasta singonnut ja kivijalan puinen luukku löytyi kirkkoaidan vierestä.

Palanut kirkko oli Oriveden oman pojan, Matti Åkerblomin piirtämä ja rakentama ja vihittiin tarkoitukseensa v. 1781. – Kirkkoa esiteltiin laajasti lukijoillemme kirkon täyttäessä 175 vuotta. Kirkko oli hyvässä kunnossa, sitä korjattiin viimeksi v. 1938 perinpohjin ja oli muuan maamme kauneimpia.

Alttaritaulun, Kristus ilmestyy Maria Magdalenalle, oli maalannut tait. Alexandra Soltin. Urut oli alunperin hankittu v. 1871 ja ne laajennettiin 29-äänikertaisiksi v. 1912.

Liekkeihin jäi kirkon koko irtaimisto ehtoolliskalustoineen, messukasukoineen. Kellotornissa paloi myös Erland Liljan v. 1893 valmistama harvinainen tornikello, jota J.K. Syren hoiti yli 50 vuoden ajan ja senjälkeen hänen poikansa.

Mainittakoon, että Oriveden srk:n neljästä kirkosta kolme on palanut: 1. poltti salama v. 1577, 3. kirkko paloi keskeneräisenä, nähtävästi maaliaineiden itsesytytyksestä v. 1779, joskin kaikenlaisia arveluja esitettiin.

Juttua on muokattu 5.3.2024 klo 7.04: Juttuun on korjattu alkuperäisen Oriveden Sanomien artikkelin mukaisesti alttaritaulun maalaajaksi Alexandra Soltin.

Leave a Comment