Yritystontti Mäntäntien varrelta ja Ysitien läheltä? – sellainen on nyt Orivedellä tarjolla

tontti, Oripohja
Myyntiin laitettu tontti on Mäntäntien varrella kiertoliittymän tuntumassa. Pusikkoisen tontin asemakaavamuutos on hyväksytty Oriveden valtuustossa kesäkuussa 2023 ja voimaan se on tullut elokuussa 2023. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Orivesi on laittanut myyntiin Mäntäntien ja Kaislahdentien kulmauksessa olevan tontin.

Tontti sijaitsee Oripohjassa Oriveden eritasoliittymän pohjoisimman kiertoliittymän tuntumassa, johon myös Ysitieltä on hyvä saavutettavuus. Tontin välittömässä läheisyydessä Kaislahdentien toisella puolella on liityntäpysäköintialue.

Asemakaavassa tontti on liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta, jolle saa sijoittaa polttoaineen jakeluaseman. Tontin ja sen vieressä olevien asuintalojen väliin kaavaan on merkitty lähivirkistysalue.

Kooltaan tontti on 6 391 neliötä.

Lue myös: Oripohjan kaavamuutoksessa tavoite lisätä kaupungin yritystontteja – toimivat yritykset kertoneet toiveistaan jo suoraan: vain yksi perhe yleisönä, ja heitäkin kiinnosti ihan eri kaavoituskohde

Tontti sijaitsee liikenteen ja näkyvyyden kannalta paremmalla sijainnilla kuin suurin osa kaupungin muista myynnissä olevista yritystonteista. Kaupungin arvion mukaan tontti vaatii kuitenkin tavanomaista enemmän esirakentamista ja maansiirtotöitä.

Tontti onkin päätetty hinnoitella samalla periaatteella kuin kaupungin muut yritystontit, sillä siihen ei kohdistu sellaisia poikkeuksellisia ominaisuuksia, jotka edellyttäisivät erityistä hinnoittelua.

Tontin hinta on siis viisi euroa neliöltä eli se maksaa lähes 32 000 euroa.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että tontti on mahdollista myös vuokrata. Vuosivuokra on viisi prosenttia tontin arvosta.

Tontti on asetettu avoimesti haettavaksi kahden kuukauden ajaksi. Jos tonttia ei hakuajan aikana osteta tai vuokrata, kaupunki laittaa sen jatkuvaan myyntiin.

Leave a Comment