Rovastinkankaan koulun laajennuksen varsinainen suunnittelu alkaa – seiniä alkaa nousta ehkä jo ensi vuonna

Uudisrakennus yhdistetään käytävällä nykyiseen koulurakennukseen. Kuva: Heli Rahkonen

Rovastinkankaan koulun laajennuksen hankesuunnitelma valmistui viime vuoden lopulla. Näinä aikoina alkaa varsinainen arkkitehtuuri- ja rakennussuunnitteluvaihe. Suunnitelmat on tarkoitus saada valmiiksi ensi syksyn aikana, jotta rakentaminen voisi päästä liikkeelle mahdollisesti jo ensi vuonna.

Suunnitteluvaihetta varten kaupungin talousarviossa on tälle vuodelle 150 000 euron määräraha. Tämä on arvioitu hankesuunnitelman tarkentuessa riittämättömäksi, minkä vuoksi valtuuston helmikuun kokouksen asialistalla on esitys 120 000 euron lisämäärärahasta.

Hankesuunnitelman tekijänä yhdessä kaupungin suunnitelmatyöryhmän kanssa toimi Arkkitehdit LSV Oy, joka jatkaa myös varsinaisessa suunnitteluvaiheessa. Tekninen lautakunta valitsi torstaina rakennesuunnittelijaksi WSP Finland Oy:n ja LVIASJ-suunnittelijaksi Granlund Oy:n. Lisäksi hankesuunnitelmaa valmistellut viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden työryhmä jatkaa toimintaansa.

Laajennusosa rakennetaan entisen Tredun kiinteistön purettavien A, B ja C-osien paikalle. Osa D, jossa toimii katsastusasema, pysyy ennallaan. Uudisrakennukseen toteutetaan liikuntahalli, jakelukeittiö ja ruokala, joitakin luokkahuoneita, puutyö- ja tekstiilityötilat sekä muita tarvittavia tiloja kuten tekninen tila, varastot, väestönsuoja ja saniteettitilat.

Valtion rahaa hakuun

Uudisrakennus yhdistetään käytävällä nykyiseen koulurakennukseen. Tämän vuoksi kulkuyhteys katsastusasemalle järjestetään laajennusosan takaa. Samoin erilaiset pysäköintialueet ja -paikat otetaan suunnittelussa huomioon, jotta liikkuminen alueella olisi turvallista ja joustavaa.

– Hankesuunnittelussa olemme tarkastelleet ja tarkentaneet, millaisia tiloja laajennusosaan halutaan. Peruspohja on hyvin pitkälti lyöty lukkoon, mutta huoneratkaisuja ja -paikkoja vielä mietitään. Olemme selvittäneet monia eri asiakokonaisuuksia, kuten laajennuksen hiilijalanjälkeä, hiilikädenjälkeä, materiaalivaihtoehtoja ja energiaratkaisuja. Lämmitysmuotoa ei ole vielä lopullisesti päätetty, tekninen johtaja Matti Vesava kertoo.

Koulu lämpenee nykyisin kaukolämmöllä, mikä voi hyvinkin pysyä käytössä jatkossakin. Energiaomavaraisuutta lisätään mahdollisesti aurinkopaneeleilla.

Laajennuksen kustannusarvio on 7,5 miljoonaa euroa. Rakennettavaa huoneistoalaa tulee noin 1 930 bruttoneliömetriä, josta liikuntahallin osuus on 345 neliötä.

Kaupunki hakee liikuntahallin osalle valtion rahoitusta, mistä Vesava on ollut jo ministeriöön yhteydessä. Rahoitushaku ajoittuu loppuvuoteen, minkä vuoksi rakennussuunnitelmien pitää olla valmiina hyvissä ajoin, liikuntahallin osalta jo lokakuussa 2024.

­– Viemme hanketta tiukalla aikataululla eteenpäin. Opetusministeriö päättää rahoituksesta keväällä 2025. Parhaassa tapauksessa pääsemme aloittamaan rakentamisen jo ensi vuoden aikana.

– Kyseessä on paikallisesti iso ja tärkeä hanke, jonka valmistelussa olemme kuulleet myös tilojen käyttäjien näkemyksiä. Lisää keskusteluja ja kuulemisia on luvassa suunnittelun edetessä, jotta saamme aikaan mahdollisimman toimivan lopputuloksen.

Leave a Comment