Pässinpökkimät jalkaan ja bileet pystyyn! – Palvelutalon villasukkadiscossa jammaili jo kokeneita villasukkatanssijoita

Maija-Liisa Mäkelä viihtyi villasukkadiscon tanssilattialla Maarit Petäjämäen ja Kerttu Niemisen kanssa. Kuva: Heli Rahkonen

Oriveden palvelutalolla laitettiin tiistaina villasukilla koreasti, kun kaupungin liikuntapalveluiden Liikkuva Orivesi -hanke järjesti villasukkadiscon.

Discovalojen tuikkeessa tanssille tahtia löivät niin Abba kuin Dannykin.

–  Toiveita on saanut esittää. On toivottu Rose Gardenia, Boney M:ää ja Dannyn Amarilloa, kertoo hankekoordinaattori Maarit Petäjämäki.

Hän sai idean villasukkadiscosta viime syksynä.

– Meillä oli täällä yhteisötanssia, jossa tanssittiin myös vapaasti musiikin tahdissa. Silloin mietin, että miksei meillä koskaan ole discoa täällä ja ajattelin, että pistetään tähän villasukkajuoksuviikon yhteyteen sitten tällainen villasukkadisco.

Enemmänkin väkeä olisi tanssahtelemaan mahtunut. Innokkain ydinporukka kuitenkin viihtyi tanssilattialla alusta loppuun asti.

– Ihan vapaasti voi seistä tai istua ja voi vain katsellakin, Maarit Petäjämäki ja liikunnanohjaaja Kerttu Nieminen vannottivat.

Tutut lämmittelyjalkineet

Niemiselle ja Petäjämäelle villasukkadisco oli itselleenkin ensimmäinen laatuaan. Tanssii tähtien kanssa -ohjelmastakin tuttu Nieminen tosin kertoo, että villasukissa on tullut ennenkin tanssittua.

Lue myös: Tanssikuplassa on ihanaa, mutta yhtä ihanaa on palata omaan arkeen – Tanssii Tähtien Kanssa -tähti Kerttu Nieminen tuo tuliaisina monenlaisia oppeja työhönsä Orivedellä

– Villasukat ovat minun perinteinen alkulämmittelyjalkineeni. Yleensä tanssisalit ovat aika kylmiä, joten olen siellä melkein aina villasukissa, Nieminen paljastaa.

Jo kokeneeksi villasukkatanssijaksi osoittautuu myös tanssilattialla viihtynyt Maija-Liisa Mäkelä.

– Minä olen ollut tämän villasukkaidean lämmin kannattaja alusta asti. Muistan, että silloin alkuvuosina Kampuksella oli suuret villasukkatanssit. Siellä muun muassa olen ollut, Mäkelä kertoo.

Mäkelä oli valinnut tanssivillasukiksi vaaleat pintaneulevillasukat.

– Villasukat ovat ihan oikeat, kunnon pässinpökkimät – ja parsitut! Mäkelä nauraa.

– Olen todella sellainen villasukkaihminen, että niitä on kymmeniä pareja kotona, hän jatkaa.

Teettekö niitä itsekin?

– En. Nimenomaan en. Odotan lahjaksi, Maija-Liisa Mäkelä virnistää.

Maija-Liisa Mäkelä kertoi tanssineensa villasukissa ennenkin. Tanssiseurana tässä Maarit Petäjämäki ja Kerttu Nieminen. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment