Presidenttiehdokas Alexander Stubb piipahti Orivedellä – hän vertasi kampanjointia urheilusuoritukseen ja kertoi myös, mikä on ollut kaikista mukavinta näissä presidentinvaaleissa

Ennen kuin Alexander Stubb kiirehti seuraavaan paikkaan, yleisö sai ottaa, ei selfieitä, vaan freimejä presidenttiehdokkaan kanssa. Kuva: Heli Rahkonen

Viime torstaina Orivedellä pistäytynyt Alexander Stubb kuvaili Antti Niemisen haastattelussa tunnelmaa kymmenen päivää ennen vaaleja hyväksi ja nousujohteiseksi.

Stubb vertasi viisi kuukautta jatkunutta kampanjaa kestävyysurheilusuoritukseen, jossa on edessä loppuhuipennus.

– Olemme tehneet kampanjaa kolmessa vaiheessa: ensin peruskuntokausi oli vähän rauhallisempaa, sitten intervallikaudella pantiin lisää puita uuniin. Jouluna herkisteltiin ja levättiin, ja nyt on kisakausi alkanut. Tammikuussa on menty kovaa. Tenttejä on ollut jo yli 40, että kyllä tässä on niin sanotusti viety kuin litran mittaa.

Yhtä yksittäistä kohokohtaa kampanjasta Stubbin oli vaikea nimetä, mutta hän kertoi aistivansa hyvän hengen muiden ehdokkaiden ja tiimien kesken.

– Kaikista mukavintahan näissä presidentinvaaleissa on se, että koska meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme on eksistentiaalinen kysymys, ihmiset haluavat, että presidentti onnistuu tehtävässään.

Antti Nieminen toivotti Alexander Stubbin tervetulleeksi ja ohjasi peremmälle. Taustalla myös Ari Rautakorpi. Kuva: Heli Rahkonen

Toimeen on tultava

Stubb painotti haastattelussa jo kampanjan aikana tutuksi tulleita asioita. Hän totesi muun muassa Suomen roolista hänen mahdollisella presidenttikaudellaan, että ensisijainen tavoite on olla ulko- ja turvallisuuspolitiikassa luotettava kumppani länteen.

– Nato-raja Venäjän kanssa on tuplaantunut, ja Nato-jäsenyys ei ole meille vain suoja, vaan se luo myös velvollisuuksia. Olemme myös yksi Yhdysvaltojen läheisimmistä liittolaisista, ja se meidän on myös ymmärrettävä, eli rooli ei ole millään tavalla pieni.

Teoriassa ei ole väliä, kuka on Yhdysvaltain tuleva presidentti, Stubb vastasi kysymykseen Yhdysvaltain tulevista vaaleista.

– Suomen tasavallan presidentin pitää tulla toimeen Yhdysvaltain presidentin kanssa riippumatta siitä, kuka hän on.

Presidenttiehdokas Alexander Stubb pistäytyi Orivedellä viime torstaina. Häntä haastatteli Oriveden Kokoomuksen puheenjohtaja Antti Nieminen. Kuva: Heli Rahkonen

Rajasuhteiden normalisoituminen ei näköpiirissä

Suomen ja Venäjän rajasuhteissa Stubb ei näe tapahtuvan normalisoitumista.

– Jos normaali tarkoittaa sitä, missä oltiin ennen talvea 2015–2016, kun näimme viime kerralla, miten Venäjä välineellistää ihmisen aseena, niin vastaus on, että ei. Tilanne näyttää huonolta. Rajan kohdalla Venäjä käyttää ihmistä aseena, enkä näe, että tilanne tulee normalisoitumaan.

Voisiko Venäjä käyttää kaksoiskansalaisia aseena, Nieminen kysyi.

– Voi ilman muuta. Venäjällä, erityisesti Putinilla, on vahva retoriikka oikeudesta suojella oman maan kansalaisia rajojen ulkopuolella.

– Tässä hirveän tärkeää on muistaa, että meidän ei pidä osoittaa syyttävää sormea niitä Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia vastaan, jotka Suomessa asuvat. Tämä ei ole heidän syytään, vaan tämä on Putinin syytä. Siksi meidän täytyy löytää ratkaisu siihen, Stubb painotti.

Hän mainitsi, että presidentinvaalien yhteydessä keskustelun aiheeksi on noussut se, poistetaanko Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuus tulevaisuudessa.

– Melkein kaikki ovat sitä mieltä, että kyllä. Sitten on kyse siitä, tehdäänkö se takautuvasti. Minun mielestäni siitä pitää voida käydä keskustelu, koska se on meille potentiaalinen turvallisuuspoliittinen uhka, Stubb totesi.

Oriveden lukion opiskelijat Johannes Laitinen ja Eero Uusitalo saavat äänestää nyt ensimmäistä kertaa ja miettivät vielä, kenelle ääni menee. – Joitakin tenttejä on tullut seurattua, samoin jokunen vaalikone on tullut tehtyä, he kertovat. Molemmille on tärkeää, että presidentti pystyy edustamaan Suomea parhaalla mahdollisella tavalla. Sauli Niinistö on toiminut Suomen presidenttinä suurimman osan Uusitalon ja Laitisen elämästä. – Hyvin hän on tehnyt hommansa, ei ole mitään moittimista ollut. Kyllä se haastetta tuo ehdokkaille, että pystyy toimimaan yhtä hyvin kuin Niinistö, Uusitalo toteaa. Kuva: Heli Rahkonen

Tavoite takaraivossa

Ensimmäisen askeleen Suomen ja Venäjän tai laajemmin Euroopan ja Venäjän suhteiden mahdollisessa parantumisessa Stubb sanoi olevan selkeä.

– Se on se, että Venäjä lopettaa sotimisen ja hyökkäyssotansa Ukrainaan.

Stubb haluaa pitää takaraivossa eräänlaisena tavoitteena ja mahdollisuutena Etyjin 50-vuotisjuhlavuoden ensi vuonna. Suomi on tuolloin puheenjohtajamaa.

– Jos olisimme tilanteessa, että olisimme saaneet aikaan tulitauon, jonka molemmat maat olisivat hyväksyneet, olisiko se paikka, jossa uudelleen voitaisiin luoda jonkinnäköinen rauhanhenki Euroopan päälle? Pidän sitä epätodennäköisenä, mutta haluan pitää sen takaraivossa eräänlaisena mahdollisuutena ja tavoitteena.

Äärimmäisen tärkeänä Stubb sanoi pitävänsä sitä, että Ukraina saadaan nopeasti sisään EU- ja Nato-jäsenyystielle.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto ojensi Alexander Stubbille villasukat. Villasukkajuoksua Stubb ei ole vielä kokeillut, mutta vaimo sen sijaan on. Kuva: Heli Rahkonen
Kokoomusväen arvion mukaan paikalla oli lähemmäs 150 henkeä. Kuva: Heli Rahkonen
Kamerat kävivät kuumina ikuistaessaan yhteiskuvia Alexander Stubbin kanssa. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment