”Kävellen kulkiessani olen havainnut, että vain kahdessa kerroksessa on ollut valot” – kaupunginjohtaja Juha Kuusisto hämmästelee, eikö yhteisölliselle asumiselle olisi enemmän tarvetta

Oriveden kaupungin näkökulmasta Kaupinlinnan asunnot ovat valmistuttuaan täyttyneet kovin hitaasti.

Kaupunginjohtaja Juha Kuusisto tietää, että asuntoja talossa on yli 30. Hän hämmästeleekin, että talon kaikkia kerroksia ei ole otettu käyttöön. Kaupungin toivomus on, että asunnot tulisivat täyteen mahdollisimman nopeasti.

– Kävellen kulkiessani olen havainnut, että vain kahdessa kerroksessa on ollut valot. Asuntoja on kuitenkin reilusti enemmän.

Ennen hyvinvointialueiden tuloa Tampereen sote-alueeseen kuulunut Oriveden kaupunki oli pitkään mukana Kaupinlinnan suunnittelussa ja valmistelussa. Taloon suunniteltiin välimuotoista asumista. Lisäksi jo suunnitelmassa todetaan Kaupinlinnan valmistuttuaan korvaavan 18-paikkaisen Einonkodin.

– Orivedellä on paljon ikäihmisiä, ja ajatus oli, että tässä talossa he voisivat asua itsenäisesti, vaikka tarvitsevat jonkin verran hoivaa, mutta eivät kuitenkaan ympärivuorokautista. Valtakunnan tasolla suunta ja ajatus on sellainen, että tällaista tarvitaan, Kuusisto taustoittaa.

Toistuvia kyselyitä

Talon valmistuttua Orivesi kuului jo Pirkanmaan hyvinvointialueeseen. Näin ollen talon asukasvalinnoista päättää Pirha palvelutarpeen arvioinnin perusteella.

Lue myös: Kaupintielle nousseessa yhteisöllisen asumisen yksikössä on käytössä 22 asuntoa, joista 14:ssä on asukkaat – taloon päästäkseen asukkaalla on oltava palvelutarve

– Pirhassa on määritelty yhteisöllisen asumisen kriteerit. Hoitoisuus on niissä paljon korkeampi kuin mitä me Tampereen kanssa mietimme. Se on nyt tietysti Pirhan hallinnoimaa toimintaa, eikä meillä ole siihen sananvaltaa, Kuusisto toteaa.

Kuusiston mukaan kaupungille kuitenkin tulee toistuvasti soittoja, joissa kysytään, miten taloon voi hakea. Myös Kuusistoa ihmetyttää, eikö Pirkanmaalla olisi tällaiselle asumiselle tarvetta.

– Kyllä ihmettelen. Rakennus on niin hyvä ja moderni kuin vain olla voi. Samoin puhutaan siitä, että tarvittaisiin tällaista vähän kevyempää asumista ympärivuorokautisen hoidon rinnalle. Yhteisöllisen asumisen kriteereissä mainitaan perusteeksi myös turvattomuus, vaikkei muuta hoivaa tarvitsisi niin paljon.

Lue myös: Valtaosa Kaupinlinnan asunnoista on yksiöitä, ja jokaisessa kerroksessa on yhteisötila – katso tästä kuvat sisätiloista

Kuusisto kertoo, että Pirha on viime syksynä ilmoittanut, että Orivedellä on 21 yhteisöllisen asumisen kriteerit täyttävää asukasta. Oriveden ikärakenteeseen peilaten luku tuntuu Kuusiston mielestä todella vähältä.

– Ihmettelen tässä myös talouslogiikkaa. Talon ylläpito- ja pääomakuluja maksetaan vuokrien kautta. Kun talo on vajaakäytöllä, silloinhan nämä kulut menevät Pirhan muista varoista, Kuusisto miettii.

Takausasia hallinto-oikeudessa

Kaupunki on käynyt Pirhan kanssa keskustelua, että Kaupinlinnan yksi kerros jäisi kaupungille vuokrattavaksi eteenpäin.

– Tätä selvitettiin syksyllä, mutta se ei ole mahdollista, koska kyseessä on sote-kiinteistö. Näin ollen sitä ei voi ottaa muuhun käyttöön.

Yksi sivujuonne asiassa on, että kaupungilla kuitenkin on edelleen takaukset taloon kuten myös noin vuosi sitten valmistuneeseen Orvokkikotiin.

Lue myös: 45 asukaspaikan Orvokkikodissa iloitaan arkea helpottavista tiloista, omista huoneista, rauhoittavasta värimaailmasta, eläintapeteista ja saunasta, johon pääsevät kaikki – Kurkista kuvista, miltä seinien sisäpuolella näyttää

– Hyvinvointialue ilmoitti alun perin, että takaukset siirtyvät hyvinvointialueelle. Tällä tavalla vuoden 2022 aikana toimittiin ja ilmoitettiin sinne kaikki, kunnes toissavuoden lopulla ilmoitettiin, etteivät takaukset siirrykään.

Asia on hallinto-oikeudessa.

– Meidän mielestämme takausten pitäisi siirtyä, mutta asia on kesken, Kuusisto toteaa.

Leave a Comment