Kirjaston näyttelytilaa koristaa jouluviikolla taide, jonka tekijä on monille orivesiläisille entuudestaan tuttu, tosin eri yhteyksistä. Valokuvaaja ja graafikko Sanna Voimanen alkoi maalata omaksi ilokseen, mutta harrastus laajeni nopeasti usean taideteoksen näyttelyksi.
– Muuton jälkeen katselin kotona tyhjiä seiniä ja mietin, mitä niille haluaisin.
Voimanen selasi tuhansia ottamiaan maisemakuvia, joista olisi voinut tehdä valokuvataulun.
– Sitten päätin, että en haluakaan mitään esittävää. Kyllästyn sellaisiin tauluihin nopeasti.
Muiltakaan taidemaalareilta ei löytynyt mitään sopivaa, vaikka Voimanen olisi ollut valmis hiukan satsaamaankin.
– Päätin lopulta tehdä taulun itse, että saisin sellaisen kuin haluan. Sitten homma lähtikin hanskasta.
Voimanen jakoi sosiaalisessa mediassa kuvan uunituoreesta taiteestaan ja sai heti tilauksia uusille töille. Ystävä rohkaisi laittamaan tauluja näytille, mutta Voimanen ei heti vakuuttunut.
– Olen tehnyt taidetta omaksi ilokseni, ne ovat pala minua. En ollut ajatellut, että ne olisivat missään muualla kuin omassa kodissani tai ystävilläni. On aina iso kynnys lähteä esittelemään jotain, mikä on omasta itsestä. Siinä itsekritiikki iskee. Tämän asian kanssa painin tosi pitkään.
Kulkenut mukana lapsesta saakka
Maalaus ei ole Voimaselle uusi harrastus, hän on tehnyt taidetta lapsesta saakka.
– Kuvataide on aina ollut lähellä sydäntä. Ala-asteella olin Tom Linkopuun kuvataidekerhoissa ja lukiossa Töyssyn Seppo oli kuviksen opettajana. Se oli inspiraatio kaikelle, mitä olen tehnyt ja sitä kautta varmaan se valokuvauskin tuli mukaan.
Nuorena Voimanen löysi itsensä yllättäen tradenomin opinnoista, mutta sielläkin hän suuntautui kongressi- ja kulttuuripalveluihin, jotka veivät jälleen taiteellista alaa kohti.
Opintojen kautta Voimanen pääsi kesätöihin Mäntän kuvataideviikoille ja Purnussakin hän on ollut useana kesänä.
– Siellä tuli tutustuttua eri taiteilijoihin ja kuraattorin kanssa tein myös yhteistyötä. Ehdottomasti elämäni paras kesätyöpaikka.
Maalaus kuitenkin sai väistyä ruuhkavuosien tieltä. Tela tarttui sivellintä useammin käteen.
– Vihdoin elämässäni on sellainen vaihe, että ehdin taas maalaamaan ja pystyn siihen keskittymään.
Veljeltä tuli vihje automaaleista
Tauluissaan Voimanen käyttää akryylivärien lisäksi yllättäen automaalia.
– Kerroin veljelleni, että teen tauluja, ja jotenkin tuli puheeksi, että automaalit ovat vesiliukoisia. Siitä tuli ahaa-elämys.
Automaalien sävyjen määrä on paljon runsaampi kuin akryylivärien ja se mahdollistaa uudenlaisen värimaailman ja efektien käytön Voimasen tauluihin.
– Ne värikartat ovat mielettömiä. Siellä on erilaisia kiiltoja ja glittereitä ja kultakin on oikeasti kullan näköistä eikä liian keltaista kuten akryylimaaleissa.
Yllätyksiäkin on uusien maalien kanssa tullut eteen.
– Taulunpohjustusaine lähti kuplimaan, kun se reagoi automaalin kanssa. Luulin, että taulu meni pilalle, mutta siihen tulikin tosi hieno krakeloitunut pinta.
Sattumuksilla on lupa viedä taideteosta uuteen suuntaan, eikä Voimanen muutenkaan halua rajoittaa taiteen syntymistä tiukoilla suunnitelmilla.
– Väriharmoniaa ja kontrasteja mietin valmiiksi, mutta muuten inspiraatio tulee siinä samalla kun maalaan. Toki pyrin siihen, että muodot ja struktuurit miellyttävät silmää. Eivät ne tule ihan roiskaisemalla, työstän niitä paljon. Maalien kohdalla kallistelen pohjaa ja katson mihin ne haluavat lähteä. Lopputulos on aina itsellekin yllätys.
Ruokapöydältä omaan työtilaan
Maalaamiselle löytyy aikaa lähinnä illalla ja yöllä, yleensä silloin kun muu perhe nukkuu.
Ennen Voimanen taiteili kotinsa ruokapöydällä. Perhe tarvitsi kuitenkin paikan syömiseen, joten piti keksiä toinen ratkaisu.
– Vuokrasin Karpinlahden koulusta vanhan luokkahuoneen, jossa pääsen tätä luovaa hulluuttani toteuttamaan.
Yhden maalauksen tekemiseen Voimasella menee muutama päivä.
– Riippuu, kuinka kauan pitää odotella maalien kuivumista eri kerrosten välillä. Olen sen verran kärsimätön, että öljymaaleja en voisi käyttää, niiden kuivumisessa menee todella kauan.
Taulut viimeistellään aina lakalla.
– Se suojaa UV-säteilyltä, joka haalistaa. Tai jos vaikka taululle roiskahtaa jotain niin sen uskaltaa pyyhkäistä eikä mene koko taulu pilalle.
Teosten nimeäminenkin on aina omanlaisensa prosessi. Voimasen töitä yhdistää ruskea värin eri sävyt ja hän on pyrkinyt nimeämään ne väriteeman mukaisesti.
– Yhtenä päivänä lapseni tokaisi aamupalalla, että yksi tauluista näyttää siltä kuin olisin kaatanut kahvini siihen. Teos sai nimekseen Kahvia paperilla.
Elämänsä varrelta Voimanen mainitsee kaksi taiteilijaa, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen.
– Helene Schjerfbeck on lempitaiteilijani, hänen töissään on jotain todella hienoa. Yläasteikäisenä minua puhutteli venäläisen Wassily Kandinskyn työt. Hän teki abstraktia taidetta 1900-luvulla. Ehkä sitä kautta olen aikoinaan löytänyt nykytaiteen, tykkään siitä, että taide ei ole esittävää.
Vastakohtana nykytaiteelle Voimanen katselee mielellään 1500- ja 1600-luvun valokuvamaisia maalauksia.
– On käsittämätöntä, miten pikkutarkkoja ne ovat, ja miten taiteilijat ovat nähneet valon ja varjon. Välineet kun ovat olleet siihen aikaan melko erilaisia.
Innolla uusia asioita kohti
Voimasella oli ennen valokuvausstudio Orivedellä, mutta pandemian heitettyä kapuloita rattaisiin työkuviot piti miettiä uudestaan. Nyt hän työskentelee tamperelaisessa studiossa, joka on osa osuuskuntaa.
– Tuurasin aluksi kollegaa, mutta meillä on osunut kemiat niin hyvin yhteen, että olen työskennellyt siellä jo kolme vuotta. On tullut kuitenkin mietittyä, mitä sitä tekisi, ja missä loppuelämänsä viihtyisi. Ajatuksia on ollut paljon, mutta eivät ne ole lähteneet lentoon, olen palannut aina samaan takaisin. Taide on aina ollut elämässäni suuntaviivana.
Uusiakin asioita Voimanen on kokeillut, kuten tänä syksynä siipiään stand upissa.
– Oikeastaan koko juttu alkoi aprillipilasta, kun postasin vitsinä Facebookiin mainoksen uusista stand up -keikoistani, joita ei siis oikeasti ollut olemassa. Moni kuitenkin koki, että juttu kuulosti niin minulta, että sen oli oltava totta. Jotenkin asia oli kantautunut myös keikan järjestäjän korviin ja hän pyysi minua esiintymään. Mietin ehdotusta päivän ajan ja päätin suostua
Keikka sujui hyvin eikä Voimanen sulje pois mahdollisuutta esiintymiseltä jatkossakaan.
– Olen tällainen oman elämäni stand up -koomikko. Siitä aiheesta saisi komiikkaa irti vaikka kuinka.
Voimasen elämässä todella sattuu ja tapahtuu. Sen lisäksi, että innokkaasti heittäytyy uusiin elämyksiin, hän on myös tuttu näky ensiavussa.
– Minulla on koheligeeni. Viimeksi se näkyi Jäniksen vuosi -näytelmän harjoituksissa, kun pohjelihas repesi. Päätimme tauolla kuvata mainosvideon, ja siinä jäniksenä pomppiessani kuului jalasta pamaus.
Kaikki nollautuu
Maalaamisella on Voimaselle terapeuttinen vaikutus, se nollaa ajatuksia ja kaikki muu unohtuu.
– Silloin keskityn vain tekemiseen ja olen omassa maailmassani.
Toinen harrastus, jossa Voimanen rentoutuu, on teatteri. Kun astuu lavalle, kaikki muu unohtuu.
– Sain valokuvauksesta ennen saman fiiliksen, mutta kun siitä tuli työ, fiilis katosi. Mutta edelleen, joka kevät, tulee tarve päästä yksin luontoon kuljeskelemaan. Siellä sitten kuvaan metsissä ja järvien rannoilla kaikennäköisiä oljenkorsia. Siinä ottaa sen oman tilansa ja saa tehdä juuri sitä, mistä nauttii.
Voimanen on kuitenkin tehnyt päätöksen, että lomilla kamera saa jäädä kotiin. Kun hän on vapaalla, hän haluaa oikeasti tuntea olevansa vapaalla.
– Olen tarkoituksella opetellut pois siitä, että katsoisin asiat kameran läpi. Haluan, että muistot jäävät päähän eivätkä filmille.
Kuten taiteessaan, myös elämässä Voimanen antaa kohtalon viedä.
– Tykkään siitä, että asiat tapahtuvat puolivahingossa. Elämällä on tapana mennä niin, että se suunnittelee asiat minun puolestani.
Tiia Vattulainen
