Orivedellä varmaan jokainen tietää paikkakunnan maineen tunnettuna kenkäpitäjänä. On ollut mielenkiintoista lukea ja seurata kaikenlaisia muutoksia ja käänteitä, jotka ovat vaikuttaneet useiden vuosikymmenien ajan kenkäalaan tällä seutukunnalla.
Orivesi tunnettiin hyvin valtakunnan tasolla monista kenkätehtaistaan, vaikka Tampereellakin oli useita kenkätehtaita kilpailemassa alalla. Nykyisin kenkien tekemisestä puhutaan imperfektissä eli menneessä aikamuodossa.
Alan menneistä vuosikymmenistä voi historiaa selvitellessä todeta, että työpaikkoja on ollut satamäärin ja ne ovat tuoneet niukan tai niukkaakin niukemman toimeentulon työntekijöille.
Työyhteisössä huolehdittiin heikommistakin
Kenkäalan kadotessa ovat valitettavasti työyhteisötkin kadonneet. Suuressa tehtaassa ei niin helposti syrjäytynyt, joku piti aina huolen heikompien huolista ja murheista. Töitä oli kaiken tasoisia, niitä riitti työrajoitteisille ja myöhäisemmässä junassa tulleillekin.
Etenkin 60-luku ja pitkään myös 70-luku olivat idänkaupan ansiosta hyvin työllistäviä aikoja. Kasvuunkin olisi ollut vielä mahdollisuuksia, mutta kun idänkauppa oli kahdenkeskistä vaihtotaloutta, niin kuka sellaista määrää sinkkiämpäreitä tarvitsee?
Vähitellen alkoi näkyä merkkejä taantumasta. Oppikirjan mukaisesti tehtailta irtisanottiin ensimmäisenä siivooja, ja sen jälkeen tietysti vähitellen kaikki muutkin. Monien kenkätehtaiden ja satojen suutareiden vuosikymmenien aikana luoma kenkäalan maine Orivedellä jäi tyhjän päälle.
Orivesi kertaheitolla maailmankartalle
Orivedellä alettiin etsiä uusia suuntia korvaamaan kenkäala. Aivan 90-luvun alkupuolella etenkin silloisen kaupunginjohtajan innoittamana ryhdyttiin Orivettä nopeasti kertaheitolla viemään maailmankartalle. Kaupunki laittoi ison summan rahaa osallistumalla kilpailuun, jossa haettiin maailmanlaajuisesti paikkaa noin 40 kilometrin pituiselle lineaarikiihdyttimelle. Ajatuksena oli, että se olisi sijoitettu Oriveden ja Tampereen välille.
Hankkeen toteutuessa Orivedellä olisi vilissyt ydinfyysikoita, ja he olisivat tuoneet rahaa paikkakunnalle ostaessaan evästä Siwasta. No, taisivat osallistumisrahat mennä sen siliän tien, ja Tampereen tiellä kiihdytellään muuten vaan. Se tuo enimmäkseen vain vaaratilanteita.
Seuraavan kaupunginjohtajan aikana oltiin hieman maltillisempia uuden työllisyyttä lisäävän teollisuuden suhteen. Oripohjan sillan taakse rakennettiin sohvatehdas. Mielikuva kaiketi oli, että ainakin jokaisella suomalaisella on Orivedellä valmistettu sohva.
Siinä olisi mukava katsoa telkkarista vaikka Salpausselän viittäkymppiä kolme ja puoli tuntia. Tarkemmin sanoen 3.33.33 ja palkintojenjako lisäksi, eikä paikat puutuisi. En tarkkaan muista, mutta taisi käydä niin, että sohvatehdas lopetti toiminnan ennen kuin ehti aloittaakaan. Siitäkään ei ollut kenkäalan korvaajaksi.
Menestystä haettu myös pintaa syvemmältä
Menestystä etsittiin myös pintaa syvemmältä ja 90-luvulla Orivedellä iskettiin kultasuoneen. Muistelen nähneeni jotain mainoksia tyyliin Orivesi – kultakaupunki. Varsinaista kultaryntäystä eli ihmisiä hakkuineen kylällä ei ollut havaittavissa.
Kultakaivos Orivedellä piti matalaa profiilia, useampi sata metriä maanpinnan alla. Vasta nyt viime aikoina se on tuonut Orivedelle näkyvyyttä ja julkisuutta. Orivedelle perustettu kultakaivos ei tullut meikäläiselle yllätyksenä, koska jo pikkupoikana Haukijärvellä ongella käydessämme puhuttiin, että sen järven alla on kultaa.
Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä olen pudonnut kärryiltä. Ei ole oikein selvinnyt, mistä villasukkakaupungin maine ja juuret ovat peräisin. Olen kysellyt joiltakin ihmisiltä, mutta hekään eivät ole olleet tietoisia.
Kylällä näkyy tarroja, joissa on teksti, että Orivesi – villasukkapääkaupunki ja sama englanniksi. Onko villasukkakaupunkeja enemmänkin ja Orivesi olisi niiden pääkaupunki? Niin ja onko tarpeellista olla sama myös englanninkielellä?
En ainakaan viime kesänä nähnyt kylällä yhtään Angliaa tai Cortinaa englantilaisissa rekisterikilvissä, että ei niitä englantilaisia matkailijoita varmaan paljon ole. Heidän autonsa tunnistaa myös siitä, että niissä on ratti oikealla puolella.
Villasukkien teko opeteltava kantapään kautta
Sinänsä villasukista ei ole mitään huonoa sanottavaa. Niitä on kudottu kautta maan iät ja ajat, ja ovat etenkin jossain Kainuun korvissa hyvinkin tarpeellisia. Niissä korostuu pehmeät arvot ja ne on melko helppo paketoida, jos ei ole vallan haperoa paperia.
Villasukissa tulee esiin luovuus väreissä ja myös kädentaito. Kutominen on tietenkin opeteltava kantapään kautta, kun se on vaikein vaihe, ja varottava, ettei silmukoita putoa puikoilta. Lisäksi muistuttaisin, että kannattaa ottaa villasukat mukaan kenkäostoksille sovittamista varten. Etenkin talvikenkien.
Vähän pelkään, että villasukkahommassa on menty nykymallin mukaan takaperin. On luotu ensin brändi ja sitten yritetään toteuttaa mielikuvia. Aikakausi on nyt ja heti -tyyliä.
Kenkäalan maine sitä vastoin on ollut ansaittu. Se on tullut pitkän ajanjakson aikana ja tuonut monille tahoille hyvinvointia ja paljon hyviäkin muistoja.
Martti Rauhavirta
Oriveden seudun perinteentallennus ry.
