Orivesiläinen Topi Vainio tunnetaan pitkän uran tehneenä moottoripyöräilijänä, mutta myös autojen laittajana hän on melkoinen velho. Hän on muun muassa muokannut Mitsubishi Pajerosta vuosimallia 1984 lava-auton, jota tuunatessaan saikin pitää tiiviisti yhteyttä silloiseen Autorekisterikeskukseen.
Korkeakoskelta hankitun Pajeron takaosa oli huonossa kunnossa ja päässyt pahasti ruostumaan, joten ensin hän aikoi tehdä siitä aura-auton jääratakäyttöön. Sitten päähän pälkähti, että tehdäänpä umpinaisesta Pajerosta avolava-auto. Se onnistui, koska autossa on selkeä alusta, jonka päälle lavan pystyi rakentamaan. Siinä on kätevä kuljettaa moottoripyörää.
Ihan ensiksi Vainio katkaisi auton pellit etupenkkien takaa kulmahiomakoneella. Sitten siihen naputeltiin vasaralla kärsivällisesti muotoonsa takaseinä, joka hitsattiin kulmista kiinni auton etuosaan.
– Naisystäväni Oove, Onerva Tuominen hoiti paperisodan ja täytti kaikki tarvittavat lupalaput, joita muutostyössä riitti. Takaseinään piti esimerkiksi ehdottomasti laittaa alkuperäinen, leimattu takaikkuna, Vainio kertoo.
Lavan pituuskin oli tarkkaan laissa määritelty: sen piti olla vähintään 1,8 metriä ja enintään 12 metriä. Lyhin mahdollinen lavakin vaati alustan jatkamisen parillakymmenellä sentillä, ja sitä varten tarvittiin lujuuslaskelma.
– Soittelin sitä varten maahantuojallekin Hankoon, mutta sieltä ei apua löytynyt. Kun he kuulivat, mistä soitan, he tuumasivat, että eikös se ole aika lähellä Tamperetta, kysy TTKK:lta.
Tampereen teknillisellä korkeakoululla opettikin Vainiolle tuttu mies, metallurgi Erkki Itävuori. Hän kävi ottamassa tarvittavat mitat auton alla ryömien ja kontaten ja antoi sitten lujuuslaskelman opiskelijoiden tehtäväksi. Alle lyötiin TTKK:n leimat ja paperi Autorekisterikeskukseen.
Siellä Pajeron muutostöitä valvonut diplomi-insinööri Pasi Paavola hyväksyi laskelman saman tien.
– Ei sitä olisi niin korkealta tarvinnut hakea, Paavola vielä totesi sanatarkasti leimat nähtyään. Vaan tuskin olisi minun itse laatimani paperi kelvannut, Vainio epäilee.
Koska laissa lavan mitat oli näin tarkkaan määritelty, Suomeen tuodut Mossen ja Volkkarin avolavapakutkin piti jatkaa oikean mittaisiksi. Vain vuosina 1976–77 saatiin tuoda Toyota Timangia, jossa on vähän lyhyempi lava, ja paljon matalampikin se on. Tällainenkin ajopeli Vainion tallissa seisoo, ja siitä hän on ajatellut vielä tehdä museoauton. Moottoripyöriä hänellä on peräti seitsemän.
Lavan Vainio nikkaroi Pajeroonsa ”köyhän miehen mahongista”. Kuustahan se on, mutta hän lisäsi petsiin mahonginsävyä ja siveli vielä lakan päälle. Lava onkin vielä hyvässä värissä kahden vuosikymmenen jälkeen, mutta omistaja pitääkin auton talvet sisällä kuivassa.
Nyt se on poikkeuksellisesti vielä ajossa, sillä miehen toinen paku odottaa moottorivikaisena korjausta.
Pajerolla hän on myös vetänyt painavaa asuntovaunua kulkiessaan moottoripyöräkisoissa pitkin poikin maata, ja siksi auton takaosaan on laitettu ilmajouset. Turbo kyllä jaksaa.
Vainio myös laittoi autoon nousemista varten sivuille tukevat teräsputket. Silloin ei parkkipaikallakaan viereinen auto voi kolhia punaisiksi maalattuja ovia, kun naapurin ovi ottaa ensin kiinni tuohon putkeen.
Kun urakka oli lopulta valmis, auton katsastuksessa varsinaisen katsastajan lisäksi ympärillä hyöri useampikin mies. Läpi meni kerrasta.
Topi Vainion hyvä ystävä oli käynyt seuraamassa töiden etenemistä suunnilleen päivittäin, ja kun valmista tuli, hän työnsi Vainiolle erityiskilpien hinnan kouuraan. Tasan tuhat euroa ne siihen aikaan maksoivat, ja Vainio myöntää, että se olisi hänelle ollut turhan iso summa.
– Enhän minä voi tuollaista rahaa ottaa, kursailin ensin, mutta hän piti itsepintaisesti päänsä. Harmi vain, että TOP-1 oli jo varattu, mutta sitten tytöt siellä toimistossa keksivät kysyä syntymävuottani, ja se sattui olemaan vapaana, Vainio iloitsee ja muistelee vieläkin lämmöllä edesmennyttä ystäväänsä.
Että sellainen Pajero. Ainut lajissaan, muistavat katsastajatkin joka kerta sanoa.
