Muistoissamme: Mirja Siljamäki neuvoi intohimoisesti sienten ja muiden luonnonantimien käyttöön – värikäs karjalaisluonne oli myös innostava opettaja

Mirja Siljamäki on taas löytänyt jotakin mielenkiintoista, tällä kertaa ei kuitenkaan sieniä. Luontohavaintoja hän teki myös lukuisilla matkoillaan. Kuva: Mirja Siljamäen arkistosta.

Äitini Mirja Siljamäki, ”synnynnäinen biologi”, nukkui pois elokuussa 91 vuoden iässä.

Orivedellä hänet tunnettiin värikkäänä ja iloisena karjalaisena sekä innostavana biologian ja maantiedon opettajana. Monet tiesivät hänet myös intohimoiseksi sieni-ihmiseksi. Hän oli jo lapsena niin kiinnostunut luonnosta, että ura oli tavallaan viitoitettu.

Mirja Siljamäki toimi Oriveden yhteiskoulun biologian ja maantiedon opettajana noin 20 vuotta ja tuli siinä tehtävässä tutuksi erittäin monille oppilasikäluokille. Jo sitä ennen hän toimi virassa monella eri paikkakunnalla lääkäripuolison työn vuoksi.

Orivedelle muiden karjalaisten keskuuteen kotiutunut äiti päätti lopulta, että nyt riittää muuttaminen hänelle ja kolmelle lapselle. Olihan perheelle rakennettu myös omakotitalo Parpolanrinteeseen, jonne muutettiin jouluksi 1974.

Metsä ja luonto olivat hänelle melkein kaikki kaikessa. Niistä hän nautti vuosikymmenet yhdessä isäni ja lukuisten ystävien kanssa – meitä lapsia unohtamatta.

Syksyisin ovi kävi kotona tiuhaan tahtiin, kun monet ihmiset kävivät tunnistuttamassa sieniään. Sienineuvontaa hän teki hyvin mielellään jakaen tietoa myös kaikesta muusta luontoon liittyvästä, jotteivät luonnon antimet vain jäisi turhaan metsiin mätänemään.

Ja jos metsään olisi eksynyt, niin äitini opeilla olisi pysynyt hengissä. Olen kiitollinen kaikista luonto-opeista, joita myös minä olen saanut. Mato-ongellakaan emme pelkästään onkineet kaloja; myös kalojen anatomia tuli samalla tutuksi ja niiden sisäelimet tutkittiin tarkkaan.

Erityisenä, ehkä geneettisenäkin perimänä, olemme me jälkeläiset saaneet tarkat ”sienisilmät”. Ollessamme äskettäin iltahämärissä kävelyllä tyttäreni kanssa Oriveden keskustassa hän hoksasi mojovan herkkutatin paikasta, jossa muut ovat ehkä nähneet vain ruskeita kiviä.

Isäni ja sisarensa kuoleman jälkeen äitini liikuntakyky alkoi heiketä, eikä hän enää kyennyt liikkumaan metsässä. Suru menetyksistä kalvoi pitkään. Onneksi uskolliset kristityt ystävät auttoivat tuellaan elämän jatkumiseen vielä joitakin vuosia. Toisten puolesta rukoileminen ja seurakuntayhteys olivatkin äidille elämänarvoista kaikkein tärkeimpiä.

Kahteen kertaan Pälkjärveltä evakkoon lähteneelle olisivat tiedot nykyisestä maailmantilanteesta olleet ahdistavia, jos pitkään edennyt muistisairaus ei olisi häntä niistä armahtanut.

Äidin synnyinseutu Pälkjärvi oli itsenäinen seurakunta Joensuusta kaakkoon, jossa hänen isänsä toimi kirkkoherrana. Ensimmäinen evakkomatka suuntautui mummin luokse Joensuuhun ja toinen Laihialle. Kirkkoherra perheineen lähti talvisodan jaloista viimeisenä evakkoon, kirkonkirjat kainalossaan.

Nyt on pitkä evakkotaival viimeinkin päättynyt ja askel kepeä ikuisessa luonnossa, taivaan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Iäisyysmatkalle hänet siunasi pitkäaikainen karjalainen ystävä, rovasti Ilmari Mustonen läheisten läsnäollessa.

Pirkka Siljamäki
Kirjoittaja on Mirja Siljamäen lapsista nuorin

Leave a Comment