Hyytiälän metsäaseman tutkimukseen pääsee tutustumaan avoimien ovien päivänä – mahdollisuus päästä tutustumaan myös aseman uusiin puurakennuksiin

Hyytiälän tutkimusasema, suurlähettiläiden vierailu
Ranskan Suomen suurlähettiläs Agnès Cukierman keskustelee ilmastotutkimuksesta Helsingin yliopiston ja ICOSin akatemiaprofessori Timo Vesalan kanssa. Vasemmalla Hyytiälän aseman johtaja Antti Uotila.

Hyytiälän metsäasemalla järjestetään ensi viikon perjantaina avoin tieteiden päivä. Myös aseman uusiin puurakennuksiin pääsee tutustumaan. Ohjelmaa on luvassa koko perheelle.

– Tarkoituksena on, että kiinnostuneet pääsevät tutustumaan metsäasemaan ja Smear II -metsän tutkimukseen. Päivän aikana kävijät pääsevät myös itse kokeilemaan, minkälaisilla laitteilla tutkimusta tehdään, Hyytiälän metsäaseman tutkimuskoordinaattori Pauliina Schiestl-Aalto kertoo.

Idea päivään tuli aseman halusta esitellä tutkimustaan paremmin paikallisille ja lähiasukkaille.

– Metsäasemalla tehdään omalla alallaan maailman parasta tutkimusta, mutta ihmiset eivät tiedä siitä hirveästi. Jo vuonna 2020, kun Smear-asema täytti 25-vuotta, oli tarkoitus pitää avoimien ovien päivä, mutta se viivästyi koronan takia. Haluamme näyttää ympäristön ihmisille, että meillä tehdään maailman parasta ilmakehätieteiden tutkimusta.

Lapsille on ohjelmassa ainakin tietovisaa ja tutkimusasema-aiheista piirustusta.

– Tarkoitus on, että ihan kaikki saisivat lisää tietoa toiminnastamme.

Päivän aikana pääsee kokeilemaan itse hiiltä mittaavaa laitetta. Laitteella voi mitata hengitystä ja maaperän hiilen tuottoa.

– Laitteessa olevan kammion sisään suljetaan palanen maata. Laite mittaa ilman kosteutta ja hiilidioksidipitoisuutta. Samalla voi seurata, kuinka nopeasti ilman pitoisuudet nousevat maan hajotessa.

Metsäasemalla sijaitseva Terike Haapojan taideteos Inhale-Exhale on periaatteeltaan sama, kuin tieteiden päivässä kokeiltavissa oleva, mutta suurempi. Mittauslaitetta voi siirrellä paikasta toiseen itse. Haapojan työ mittaa arkun hiilidioksidipitoisuutta ja vapauttaa sitä tuuletusluukusta tietyssä kohtaa. Kuva: Artturi Siromaa.

Aseman uudet rakennukset valmiita käyttöönottoon

Hyytiälän metsäaseman uudet puiset rakennukset ovat Schiestl-Aallon mukaan luovutettu käyttöönottovalmiina, mutta toimintaa uusissa rakennuksissa ei ole vielä aloitettu. Myös niihin pääsee tutustumaan avoimen päivän aikana.

– Uudet rakennukset on tarkoitus ottaa käyttöön tulevien viikkojen aikana. Rakennukset ovat suurimmaksi osaksi valmiina kalustettuina. Aseman johtaja Antti Uotila esittelee uusia rakennuksia ja niissä tehtävää tutkimusta tieteiden päivän aikana. Uusissa tiloissa tutkitaan, miten puurakentaminen vaikuttaa niissä asuvien tai työntekijöiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin.

Lyhenne Smear tulee sanoista Station for measuring ecosystem atmosphere relations. Vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa asemaa, jolla mitataan ekosysteemin ja ilmakehän välistä vuorovaikutusta.

– Smear-metsä on noin 60-vuotias männikkö, jossa mitataan kaikkea, mitä ikinä metsästä ja ilmakehästä pystyykään mittaamaan. Metsässä mitataan jatkuvasti noin 1200:a eri suuretta. Juupajoella on oikein hyvät olosuhteet mittaukseen.

Smear asema perustetiin alun perin tutkimaan Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttaman radioaktiivisen laskeuman vaikutusta Pirkanmaan metsiin. Tutkimus metsässä on laajentunut sittemmin runsaasti muuhunkin.

Leave a Comment