Manuel ”Bené” Rodriguez päätti 17-vuotiaana, ettei hän halua kuulla jalkapallosta mitään – nyt tuore OrPon lentopallojaoston ja Tuiskun seuratyöntekijä viihtyy Orivedellä ja valmentaa jalkapallojunioreita

Manuel ”Bené” Rodriguez on pelannut Suomessa jalkapalloa NoPS:n ja TamUn riveissä. Suomen tekonurmet ja hyvät jalkapallopuitteet sytyttivät Rodriguezin intohimon uudelleen aikuisiällä. Kuva: Artturi Siromaa

Kesäkuun alussa Tuiskun ja OrPon lentopallojaoston seuratyöntekijän tehtävät aloittanut Manuel ”Bené” Rodriguez muutti Suomeen rakkauden perässä Brasilian Fortalezasta. Nyt hän asuu Kangasalla.

– En ikinä ajatellut, että tulisin Suomeen. Sitten tutustuin vaimooni Brasiliassa. Hän oli tekemässä lähetystyötä samassa paikassa, jossa olin pitämässä raamattukoulua. Menimme naimisiin vuonna 2012 ja tulimme Suomeen – rakkauden vuoksi, Rodriguez kertoo silmät onnea hehkuen.

Rodriguezin oma pelaajaura katkesi perheen rahanpuutteeseen 17-vuotiaana. Hän meni opiskelemaan silkkipainoa varmemman elannon perässä. Jalkapallo jäi täysin.

– Joukkuekaverini pitivät selvänä, että minusta tulee ammattilaisjalkapalloilija. Silkkipainokurssi ja jalkapallotreenit menivät päällekkäin ja armeijataustainen opettajani uhkasi heittää minut ulos kurssilta kahden poissaolon jälkeen. Jalkapallo jäi siinä kohtaa ja työskentelin seuraavat kolme vuotta silkkipainoalalla.

17-vuotias Rodriguez päätti, ettei halua kuulla jalkapallosta enää mitään. Hän lopetti peleissä käymisen ja tulosten seuraamisen.

Rodriguez on pelannut jalkapalloa NoPS:ssa ja TamUssa. Suomen tekonurmet ja hyvät jalkapallopuitteet sytyttivät intohimon uudelleen aikuisiällä.

– Tein ensimmäisissä treeneissäni NoPS:ssa kolme maalia. He pitivät pelistäni, mutta en osannut kieltä. Olin vähän sivullinen.

Intohimona jalkapallo

Suomessa Rodriguez päätyi työskentelemään ja opiskelemaan puusepäksi. Opiskeluaikanaan hän liittyi TamUun päämääränään päästä pelaamaan Veikkausliigaan. Loukkaantuminen murskasi haaveet.

– Nyrjäytin nilkkani enkä pystynyt pelaamaan kahteen vuoteen. Sitten annoin olla.

– Olen aina halunnut pienestä asti tehdä töitä jalkapallon parissa. Se on intohimoni. Olen tehnyt valmentajan töitä myös Brasiliassa. Ymmärrän jalkapallosta paljon sekä pelaajana että valmentajana.

Rodriguesin työtehtäviin kuuluu Tuiskun jalkapallojuniorien sekä Orpon lentopallojuniorien valmennusta. Hän valmentaa 3–12-vuotiaita junioreita.

Bené Rodriguezin oma pelaajaura katkesi perheen rahan puutteeseen. Valinta piti tehdä jalkapallon ja varmemman elinkeinon välillä. Hän päätyi opiskelemaan silkkipainoalaa. Kuva: Artturi Siromaa

”Sen jälkeen on helppo pelata suurella kentällä”

– Työnkuvaani kuuluu kesäisin muun muassa jalkapallokoulun ja perhefutiksen vetämistä. Talvisin valmennan lentopalloa. Lentopalloon menee työstäni noin 25 prosenttia. Olen siinä enemmän avustajana. Kaikista pienimmille lapsille opetan tasapainoa ja muuta sellaista, jota voi hyödyntää kaikessa urheilussa. Vaikeinta itselle on opetella opettamaan.

– Suomalaiset kommunikoivat verbaalisesti enemmän. Brasilialaisessa jalkapallossa kommunikoidaan sanattomasti.

Vaikka jalkapallo onkin Rodriguezin vahvuus eivät muutkaan lajit tuota hankaluuksia. Tuisku maksaa Rodriguezille valmentajakoulutuksen. Rodriguez painottaa valmentajan roolin tärkeyttä junioritoiminnassa.

– Olen kasvanut slummissa, jossa pelattiin jalkapalloa kadulla. Se oli enemmän futsalia kapeilla kaduilla ja kujilla. Sen jälkeen on helppo pelata suurella kentällä. Ensimmäisen valmentajani sain 15-vuotiaana. Joukkueessani oli kova taso ja sieltä lähti paljon pelaajia myös eteenpäin. Ei tarvitse treenata niin paljon, kun jalkapalloa pelataan muutenkin joka päivä.

– Olen lähettänyt kavereilleni Brasiliaan kuvia tyhjistä tekonurmikentistä. Vastauksena on kysytty, missä kaikki pelaajat ovat. Brasiliassa tekonurmen käytöstä pitää maksaa. Ihmiset ovat koko ajan pelaamassa. Mutta se on kulttuurillinen ero. Täällä vaikkapa jääkiekko on paljon isompi laji. Tottakai talvi vaikuttaa, mutta yllätyksenä tuli, että Suomessa on myös kesällä pelitauko.

Vaikka jalkapallo onkin Rodriguezin vahvuus, eivät muutkaan lajit tuota hankaluuksia. Kuva: Artturi Siromaa

Miljoonakaupunki Fortalezasta Orivedelle

Rodriguez kertoo pitävänsä suurista kaupungista, mutta viihtyy myös Orivedellä ja Kangasalla. Hänen kotikaupungissaan Fortalezassa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Kun kaikki esikaupunkialueet otetaan huomioon, niin väkiluku saa vielä miljoonan lisää. Brasilian koillisosassa Atlantin rannikolla sijaitseva kaupunki on maan viidenneksi suurin.

– Ihmiset Orivedellä ovat mukavia. Jos kaikki menee hyvin, niin voisin muuttaa tänne perheeni kanssa.

Rasismia Rodriguez ei ole sanojensa mukaan kokenut ainakaan Orivedellä. Ajatuksia kuitenkin herää kotimaansa ja Suomen eroista tässäkin aiheessa. Suomessa on piilorasismia. Brasiliassa rasismi näyttäytyy luokkaerojen kautta, hän kertoo.

– Jos tulet slummista, olet arvoton. Brasiliassa ihmiset huomaavat taustasi heti.

Kiusaamista paljon

– Nuorena uskotaan, mitä ihmiset meistä sanovat. Olen oppinut, että kaikkea ei tarvitse uskoa. Tiedän, kuka olen. Haluan tuoda valmennuksessani lapsille enemmän kuin pelkkää jalkapalloa. Elämä on tärkeämpää kuin mikään ammatti.

Rodriguez kokee, että jalkapallon kautta voi opettaa elämästä yhdessäoloa, toisten auttamista ja tasa-arvoa. Hän on kiertänyt Patmos lähetystyön kautta ympäri Suomen kouluja kertomassa taustastaan.

Rodriguez toteuttaa uskoaan Jeesukseen konkreettisten tekojen kautta. Hän on ollut vaimonsa kanssa myös Brasiliassa auttamassa katulapsia.

– Hyökkääjä ei ole puolustajaa tärkeämpi. Jokaisella on paikka. Jos kaikki lapset ottaisivat näitä oppeja elämäänsä, niin asiat olisivat vähän paremmin.

Kiusaamista on Rodriguezin mukaan Suomessa paljon.

– Kiusaaminen on täällä kovempaa kuin Brasiliassa. Siellä asiat sanotaan päin naamaa ja siihen voi reagoida heti. Suomessa kiusaaminen on syrjimistä ja porukan ulkopuolelle jättämistä.

Hänen ohjeensa lapsille on selkeä: ”Jos haluat vitsailla, tee se niin, että kaikki voivat nauraa.”

Leave a Comment