Selkeät ohjeet auttavat uutta yrittäjää – Raija Pohjanheimon yritykset löysivät jatkajan, kun Kalle Lankinen ottaa niistä nyt vastuun

Raija Pohjanheimo, Kalle Lankinen
Kasvihuoneen värikirjosta löytyy myös Raija Pohjanheimon lempiväriä violettia ja valikoimissa on myös Kalle Lankisen kukkakimppujen tärkein elementti, muratti. Sattumalta myös molempien yrittäjien lempikukka on syreeni. Kuva: Leena Lähdesmäki

Länkipohjan Kukkakaupan ja Hautaustoimiston pitkäaikainen yrittäjä Raija Pohjanheimo on myynyt niin Länkipohjan kuin Oriveden toimipisteensä eräjärveläiselle Kalle Lankiselle.

– Toistaiseksi jatkan molempien yritysten eli Länkipohjan Kukkakauppa ja Hautaustoimiston ja Oriveden Kukka ja hautauspalvelun toimitusjohtajana Kallen opetellessa tämän alan yrittäjyyttä. Myös tutut työntekijät Päivi Keisanen, Visa Martiskainen ja Marita Jokela jatkavat vanhoina työntekijöinä, kertoo Raija Pohjanheimo.

– Orivedellä ja Länkipohjassa jatketaan entiseen tapaan sekä kukkakauppa- että hautaustoimistopalveluita. Molemmissa liikkeissä on myös kesäkukkien myyntiä ja Länkipohjassa lisäksi kasvihuone ja jäätelökioski. Toki jotain uuttakin aina suunnitellaan mutta edetään rauhallisesti. Uutena yrittäjänä minulla on paljon oppimista, mutta tähän on turvallista tulla, kun mukana jatkaa rautainen ammattilainen ja pitkän yrittäjäuran tehnyt Raija Pohjanheimo, kuvailee Kalle Lankinen.

Vuodesta 1979 alkaen yrittäjänä toimineen Raija Pohjanheimon ajatukset ovat vähitellen kypsyneet siihen, että yritys jossain vaiheessa tarvitsee jatkajan.

– Tanssiharrastuksesta monesti saadaan pirteää mieltä ja fyysistä kuntoa, mutta tässä tapauksessa sieltä löytyi myös elämäntyöni jatkaja, ja siitä olen tyytyväinen, toteaa Raija Pohjanheimo.

– Pienenä sanoin aina, ettei minusta ainakaan kukkakauppiasta tule. Seurasin sivusta äitini työtä, jolla oli kukkakauppa ja hautaustoimisto Längelmäen kirkonkylällä. Kaikki pyhät ja viikonloput hän oli töissä. Kouluttauduinkin sitten ihan toiselle alalle ja olin jonkin aikaa toisen palveluksessa, mutta ymmärsin, että luonteeni on enemmän itsenäiseen työhön ja yrittäjyyteen sopiva, nauraa Pohjanheimo.

Vuosiin on toki mahtunut monenlaista.

– Astman pahentuminen johti siihen, että olin pois alalta muutaman vuoden, mutta palasin takaisin ja laajensin yritystä Orivedelle viisi vuotta sitten. Mutta tämän parempaa tilannetta ei itselläni voisi olla. Toimintaan tulee nuori yrittäjä ja itse saan edelleen olla tässä mukana.

Lankinen on monelle tuttu maanviljelijä, karjankasvattaja ja ”murattimies”.

– Ajatus on pikkuhiljaa pienentää maanviljelyspuolta ja olla tiiviimmin sitten tässä yrityksessä. Kasvatan emolehmiä, joten tietenkin tässä hieman kiiresesongit menevät päällekkäin, mutta lehmien poikimista pitää hieman aikaistaa. Kyllähän aikataulu toisinaan melkoinen palapeli voi olla, mutta Raija antaa hyvin selkeät ohjeet, hymyilee Lankinen.

Kukkakauppa-alalle Kalle Lankinen tuli hautauspalvelutoiminnan kautta, kun hautausajoissa tarvittiin apua. Työ ei kaikille sovi, ja aluksi uusi yrittäjä epäilikin itseään.

– Vainajan valmisteleminen viimeiselle matkalle ja omaisten kohtaaminen on usein hauras ja herkkä hetki. Sain kaikkeen kuitenkin hyvät ohjeet ja Raijan sekä Lehtosen Osmon rauhallisella opastuksella huomasin, että tämä onnistuu. Toki opeteltavaa ja uusia tilanteita aina on. Toisaalta elämän kiertokulku on minulle omankin ammatin kautta tuttua ja luonnollista. Hiljattain sain olla myös mukana omien isovanhempieni valmistelussa hautaukseen. Koin, että se oli viimeinen palvelukseni heille.

Kukkalaitteiden ja kimppujen tekemisen Lankinen jättää aluksi kokeneille työntekijöille.

– Ehkä nyt jonkinlainen kimppukin onnistuisi ja useimmat kukat sentään tunnen nimeltä, mutta siihen se jääkin, tunnustaa Kalle Lankinen.

– Enemmän minua tapaa hautausajojen ja kukkakuljetusten puolella.

Uuteen yrittäjään pääsee tutustumaan kevätkiireiden aikana työn äärellä, mutta kun kesä etenee, kutsutaan asiakkaita myös kahvittelemaan. Ja niin, mistäs se ”murattimies” tulee?

– No siitä, kun kukkia ostaessa pidän sellaisesta pyöreästä matalasta kimpusta, jossa pitää olla murattia, nauraa Kalle Lankinen.

– Keisasen Päivi nimesi minut jo vuosia sitten ”murattimieheksi”, kun ei oikeaa nimeä tiennyt.

Leave a Comment