Äitienpäivän aaton poutasäässä kapuan kärrytietä, jota Saaren muori kulki Längelmäeltä Oriveden kautta Kuoreveden kirkolle poikansa luokse. Saaren vaarin kaima Reetu palveli tuolloin lamavuosien aikaan siellä suntiona ja asui perheineen pappilan väentuvassa.
Matkaa Kamaraniemen Haudansaaresta kertyy neljä peninkulmaa. Se on melkoinen kävelymatka, kun oma polkuni autolta on vaivainen virsta Aurikkovuoren näköalapaikalle. Tätä polkua ovat vuosisatojen saatossa monet muut tallanneet Mantan Ruusa-sisko heidän joukossaan.
Liekö isäni mummu kerennyt paljoa järvimaisemaa ihailemaan, kuten minä saan siitä nauttia siitä lintukonserttia kuunnellen. Uskoisin, että sydämessä ovat kuitenkin läikähdelleet muistot ensirakkaudesta Aurikkojärven rantamilla.
Isäni vaari ahkeroi nälkävuosien jälkeen renkinä veljensä valtiopäivämies David Karppelinin Oinasniemen kartanoa. Amanda Lahdensivu Juupan kylältä löysi piian paikan myös Oinasniemestä.
Kun kihlat oli ostettu ja nuorikko avasi kapiokistansa, sulhanen hämmästeli: ”Olihan sulla!” Talon tyttäret, jotka kontittivat Reetua, rääkkyivät kuin nyt korppipari järven yllä ja arvelivat, että liekö huutolaistytöllä mitään.
Ihaillessani auringon kilossa väreilevää järven pintaa, joka peilaa sinitaivasta ja viheriäistä metsää, minulla oli retkelläni eväänä tämä tarina kovia kokeneesta ja sisukkaasta suomalaisesta naisesta käen kukahdellessa Leppähampaan metsikössä.
Kansantarinan jättiläistä en nähnyt kallioilla, mutta sain taas kerran katsella kappaletta kadonneesta puutarhasta.
Henrikki Kappeli
