Kotipohjan kasvatti Orivedeltä levitti osuustoiminnan oppeja ympäri maailmaa, mutta ensin piti käydä hankkimassa käytännön kielitaito

Nuori tavaratalojohtaja Reijo Lappi ja Osuuskauppa Kotipohjan toimitusjohtaja Lauri Mattila jakoivat saman työhuoneen, ja Mattilalta Lappi kertoo oppineensa todella paljon. Tiukaksikin Mattilaa sanottiin, mutta Lappi muistaa hänet oikeudenmukaisena pomona ja tarkkana talousmiehenä. Kuva: Reijo Lapin arkistosta

Kansainvälisen osuustoiminta-asiantuntijan tehtävään orivesiläinen Reijo Lappi ponnisti supistetun kansakoulun opeilla ja Osuuskauppa Kotipohjan tarjoaman pitkän linjan työpaikkakoulutuksen pohjalta. Englannin kielen hän opiskeli kirjekurssista aloittaen ja Lontoossa kielitaitoa hioen työnteon ohessa.

Hän syntyi Virtain Kotalassa 1,7-kiloisena keskosena, jolle naapurin mies antoi hätäkasteen. Äiti sai kuitenkin pidettyä hänet hengissä, mikä ei 30-luvun alussa ollut lainkaan itsestäänselvyys. Sitä armeijan terveystarkastuksessakin ihmeteltiin.

Koulunkäynti supistetussa kansakoulussa tarkoitti kahta viikkoa keväällä ja kahta viikkoa syksyllä – ja luokassa oli samanaikaisesti neljän ikäluokan oppilaita. Orivedelle Reijo Lappi muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa vuonna 1943, kun äiti meni uusiin naimisiin, ja hän vietti lapsuutensa Hirsilässä.

– Kotipohjassa työskentelin vuodet 1950–68 ja kuljin koko sen aikaisen koulutuspolun peruskoulutuksesta johtajavalmennukseen. Aloitin Kotipohjassa lähettämön harjoittelijana ja jatkoin rautaosaston myyjänä. Sitten kävin 1955 yksivuotisen kaupallisen koulutuksen Osuuskauppakoulussa, hän muistelee.

Muutaman vuoden sen jälkeen hän toimi keskusvaraston hoitajana Orivedellä. Kun Lappi nimitettiin myymälätarkastajaksi, hänet laitettiin samaan aikaan SOK:n liikkeenjohdolliseen valmennukseen, joka oli vuoden kestänyt tiukka valmennus.

Kun urakehitys pysähtyi, supistetun kansakoulun käynyt opiskeli englannin kielen

Samaan aikaan aloitettiin SOK:lla ekonomeille suunnattu kaksivuotinen niin sanottu johtajakoulutus. Melko pian sen jälkeen pitkän linjan miesten – kyllä, päälliköt olivat siihen aikaan käytännössä miehiä – koulutus lopetettiin, ja keskusliike ohjasi niin, että ylioppilastutkinnon suorittaneet saivat etulyöntiaseman tehtäviä täytettäessä.

Lappi oli jo hiukan aiemmin haistanut, että pitkän linjan miesten tie edetä olisi pian pystyssä, ja alkoi katsella muualle. Uransa huipulla Osuuskauppa Kotipohjassa hän oli Oriveden tavaratalopäällikkö, toimitusjohtaja Lauri Mattilan kanssa samassa työhuoneessa ja käytännön valmennuksessa, jota hän edelleen arvostaa kovasti.

Kielitaitoa kuitenkin tarvittiin, hän tajusi kirkkaasti. Englannin opiskelu alkoi Pellervon kirjekurssilla, mutta kielioppi oli siinä vaiheessa aika hepreaa. Omatoimisesti hän opiskeli sitten englantia kielikurssilevyiltä, kävi kansalaisopiston ryhmissä ja tutustui Oriveden Opistolla vaikuttaneisiin amerikkalaisiin. Opettaja Peter Hart antoi myös yksityistunteja, joilla pääsi harjoittelemaan puhumista, ja kotona Lappi peitti televisioruudusta tekstitykset.

Kielitaito piti myös osoittaa todistuksella – siispä suunta Lontooseen

Hän näki Helsingin Sanomissa ilmoituksen, jossa haettiin tekijöitä osuustoiminnallisiin kehitysaputehtäviin ja hakikin, mutta ILO:n Geneven toimistosta ei vastausta kuulunut. Lappi tuumasi, että hänellä pitäisi olla jokin paperi englannin osaamisesta. Lontoolainen hotelli hakikin työntekijöitä, ja hän sai kutsun haastatteluun.

– Maalaispoikana, jo 35-vuotiaana, lähdin uhkarohkeasti kehittämään itseäni sinne. Olin siinä vaiheessa irtisanoutunut Kotipohjasta. Löysin hotellin Russell Squarelta ja sain paikan saman ketjun hotelli Centrestä, jossa oli 740 huonetta.

Tehtävänä oli ”lining keeper” eli liinavaatteiden hoitaja. Kaikki liinavaatteet vaihdettiin päivittäin. Iltaisin kuudelta alkoivat iltatunnit valtion koulussa keskellä Lontoota, ja siellä oli kolme tuntia opiskelua joka ilta.

– Kolme kuukautta jatkoin sitä, sitten osallistuin keskitason kielitutkintoon, jonka koe tuntuikin ihan helpolta, hän muistelee.

Lapilla oli toinenkin työ, ravintolan kassana. Vaikeusastetta lisäsi, että Englanti siirtyi juuri tuolloin vanhasta rahajärjestelmästä 10-pohjaiseen järjestelmään. Kassaan tuli kahdenlaista rahaa ja vielä ulkomaan valuuttojakin, mikä vaati päässälaskutaitoa, mutta oli hyvää oppia sekin.

Tovi Keskolla, ja seuraavaksi kutsu kävi Botswanaan

Lappi oli vähän aikaa ehtinyt olla kotimaassa, kun Keskon Tampereen konttorilta häntä kysyttiin liikkeenhoidon neuvojaksi. Hän oli kiertänyt viisi kuukautta itsenäisten K-kauppiaiden kaupoissa, kun yllättäen sai kutsun Genevestä haastatteluun Botswanan paikkaan.

Hän lähti hissun kissun, puoliksi lomamielessä käymään Genevessä. Ilmeni, että hänet oli oikeastaan jo valittu uuteen tehtävään, ja kysymyksessä oli vain valinnan sinetöinyt haastattelu.

Reijo Lappi, joka vapun alla täytti 90 vuotta, ehti eläköidyttyään 55-vuotiaana YK:ltä vuonna 1988 istua vielä Oriveden valtuustossakin. Kun kuntiin tulivat ammattitilintarkastajat ja paikallistuntemusta edustamaan tarkastuslautakunnat, hänet valittiin tarkastuslautakunnan sihteeriksi.

Ennen poislähtöä Lappi näyttää vielä todella painavan muovikassin, jossa helisee jokunen kilo mitaleita. Hän on saavuttanut SM-mitaleita suunnilleen kaikilla juoksumatkoilla pääasiassa ikämiessarjoissa. Ne ovat nykyään vaatekaapissa, varsinaista palkintokaappia hän ei välitä kotonaan pitää.

– Enää ei jalka juoksuun nouse, mutta kävelen päivittäin mahdollisimman paljon, kertoo Lappi.

Soittaminen tuo iloa arkeen

Musiikki on ollut hänelle aina rakas, mutta oman musiikkiharrastuksensa hän pääsi aloittamaan vasta vähän alle kaksikymppisenä – aiemmin ei ollut soittimiin varaa.

– Valitsin väärän instrumentin, kun aloitin kitarasta. Se on aluksi helppo soitin, mutta siinä on vaikea kehittyä. Myöhemmin opettelin soittamaan tenorisaksofonia. Olen soittanut kolmessakin tanssiyhtyeessä, pisimpään Snellmanin veljesten Veikon ja Alin, Lauri Kihlakasken ja Pentti Silénin rinnalla. En koskaan ole ollut kovin hyvä, mutta pärjäsin siinä muiden mukana, hän kuvailee.

Nyt keittiön seinänvieressä seisoo sähköinen näppäimistö, jolla hän kuulokkeet korvissa soittelee päivittäin omaksi ilokseen.

– Se on vanhalle miehelle hyvä lelu, hän naurahtaa.

Botswana oli Reijo Lapin ensimmäinen työkohde, ja noiden vuosien muistona sinne raken nettiin jokunen osuuskauppa Keskon lahjoittamilla piirustuksilla. Lapin kädessä sikäläinen ajokortti, joka piti hankkia vanhentuneen suomalaisen ajokortin tilalle. Kuva: Anne Kotipuro

Leave a Comment