Kansanedustajavalinnat vaikuttavat Pirkanmaan arkeen? Luopuuko Ikonen, Lyly tai Bergbom joistakin paikoistaan?

Tampereen pormestari, kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja sen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen on valintojen edessä, jatkaako hän luottamustehtävissä vai jättääkö niitä muille. Vaalien jälkeen voimistuneissa hallituspohdinnoissa nimenomaan Ikoselle on soviteltu kulttuuriministerin viittaa kokoomusvetoisessa hallituksessa. (Kuva: Kristian Tervo)
Tampereen pormestari, kaupunginvaltuutettu ja -hallituksen puheenjohtaja, aluevaltuutettu ja sen varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen on valintojen edessä, jatkaako hän luottamustehtävissä vai jättääkö niitä muille. Vaalien jälkeen voimistuneissa hallituspohdinnoissa nimenomaan Ikoselle on soviteltu kulttuuriministerin viittaa kokoomusvetoisessa hallituksessa. (Kuva: Kristian Tervo)

Pirkanmaan Kokoomuksen varapuheenjohtaja Jari Andersson uumoilee muutoksia muun muassa kaupunkien ja hyvinvointialueen johtavien luottamuspaikkojen miehitykseen viimesunnuntaisten eduskuntavaalien tuloksien jäljiltä. Hänen katseensa ovat kansanedustajiksi valituissa kokoomuksen Anna-Kaisa Ikosessa, perussuomalaisten Mika Bergbomissa sekä sosialidemokraattien Lauri Lylyssä.

Andersson sanoo, että Ikosella, Bergbomilla sekä Lylyllä on paljon merkittäviä luottamushenkilöpestejä. Ikonen johtaa pormestarina Tampereen kaupunginhallitusta ja on kaupunginvaltuutettu. Hän on lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Bergbom on Sastamalan kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä hyvinvointialueen valtuuston toinen varapuheenjohtaja. Lyly on Tampereen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen sekä hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtaja.

– Kolmikon kokemuksella on paljon käyttöä eduskunnassa, mutta riittääkö heillä aika ja voimavarat kaikkien vaativien tehtävien hoitoon, Andersson kysyy.

Vaaliodotukset realisoituivat

Kansanedustajaksi noussut Pirkanmaan Kokoomuksen puheenjohtaja Aleksi Jäntti sanoo, että vaalitulos oli suhteellisen odotettu, vaikka ääntenlaskennassa olikin jännittäviä hetkiä. Hän ennustaa, että hallitusneuvotteluista tulee äärettömän vaikeat, sillä niin moni puolue on poteroitunut.

– Toivon, että reaalipolitiikka kuitenkin voittaa lopulta.

Pirkanmaan Perussuomalaisia johtava Sami Kymäläisen mukaan vaalitulos oli jossain määrin odotettu, se ja osoittaa halua muutokselle. Hän päättelee, että suomalaiset kaipaavat maailmansyleilyn sijaan tavallisen arjen murheiden hoitamista.

Pirkanmaan Demareiden puheenjohtaja Roope Lehto pitää vaalien lopputulosta melko perinteisenä, sillä kokoomus nousi oppositiosta hallitusta kritisoimalla valtaan.

– Kolmen kärki, sdp, kokoomus ja perussuomalaiset, on odotetusti hyvin tasainen.

Pirkanmaan Keskustan toiminnanjohtaja Pirjo Ala-Hemmilä miettii, että vaalitulos on prosenttiosuuksiltaan kokonaisuudessaan sellainen, miltä se ennakkoon jo vaikuttikin.

– Vaalipiireittäin jakautuvissa paikoissa on aina oma erityinen jännitysmomenttinsa, mille porukalle viimeiset paikat pyörähtävät. Nyt ne asettuivat koko lailla prosenttien kanssa kohdalleen.

Pirkanmaan Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Veera Kiretti sanoo suoraan, että tulos on aika jäätävä, sillä oikeisto voitti nämä vaalit.

Pirkanmaan Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Piia Nurmela tietää, että Suomen suunta muuttuu.

– Tämä on välttämätöntä Suomen tulevaisuuden kannalta. Suomalaiset äänestivät vastuullisen talouspolitiikan puolesta, mikä on myös kristillisdemokraattien linjan mukaista.

Pirkanmaan Vihreiden puheenjohtaja Amu Urhonen kertoo, että vaalituloksessa näkyy kamppailu suurimman puolueen asemasta.

– On kiinnostavaa nähdä, millainen hallitus tästä syntyy. Helppoa se ei varmaankaan ole. Hallituspohja ja -ohjelma näyttävät, mihin suuntaan politiikka nyt sisällöllisesti menee. Vaihtoehtoina lienevät kokoomuksen ja perussuomalaisten koalitio tai sinipuna. Nämä kaksi vaihtoehtoa ovat poliittisesti erilaisia. On kiinnostava nähdä etenkin se, pääseekö kokoomuksessa valtaan taantumus vai edistys, sillä siellähän on monenlaisia poliitikkoja.

Tuloksia puidaan lähiaikoina

– Vaalitulos on kokoomuksen kannalta mitä parhain, vaikka ihan ei päästy tavoitteeseen kansanedustajapaikkojen määrässä sen enempää valtakunnan kuin Pirkanmaankaan tasolla. Tavoittelimme 50 paikkaa eduskunnasta, joista kuutta Pirkanmaalta, Aleksi Jäntti muistuttaa.

Jäntti iloitsee, että kuitenkin kokoomuksen kansanedustajamäärä nousi Suomessa kymmenellä eli 48:aan ja Pirkanmaalla neljästä viiteen.

– Tämä on ehdottomasti voitto. SDP on Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion ansiosta vahva, mutta puolue jäi odotusteni mukaan kolmanneksi. Taktinen äänestäminen ja yhden puolueen sulkeminen hallitusyhteistyöstä osui lopulta eniten vihreiden, vasemmistoliiton ja sdp:n nilkkaan, mistä olen tyytyväinen.

Jäntin mielestä politiikan ja äänestämisen on perustuttava jonkin asian tukemiseen eikä vastustamiseen, jos halutaan tehdä parempaa tulevaisuutta.

– Avoimuus yhteistyölle on kaikki kaikessa. Sdp ei hyötynyt pelottelupolitiikasta yhtä paljon kuin perussuomalaiset, mitä pidin melko ilmeisenä.

Sami Kymäläinen pitää perussuomalaisten tulosta mainiona. Seitsemän lisäpaikkaa valtakunnallisesti ja lisäpaikka Pirkanmaalla on todella hyvä suoritus.

– Nuorten perussuomalaisten ehdokkaiden esiinmarssi on mahtava. Miko Bergbom ja Joakim Vigelius saivat loistavat tulokset, ja he antoivat positiivisen myrskyvaroituksen tulevasta.

Roope Lehdon mielestä sdp pärjäsi hyvin olosuhteisiin nähden. Hän perustelee, että kolme lisäpaikkaa pääministeripuolueen asemasta kertoo, että luottamusta löytyy edelleen.

– Pirkanmaalla kuudes paikka ja selkeä kärkisija lämmittävät piirin puheenjohtajan sydäntä.

– Pirkanmaan lisäpaikka on hieno juttu. Sitä tavoiteltiin, mutta näin selkeä tulos jopa hieman yllätti. Marinin huima äänimäärä ja politiikassa uuden Ville Merisen valinta valavat uskoa tulevaisuuteen, Lehto sanoo.

Pirjo Ala-Hemmilä myöntää, että keskustan vaalitulos kokonaisuudessaan on huono, mutta hän näkee tuloksen sisällä monta hienoa onnistumista.

– Jokainen luottamuksen saanut kansanedustaja on voittaja. Harmittavasti me Pirkanmaalla menetimme yhden kansanedustajapaikan ja samaa surkeutta tapahtui koko maan tasolla. Yksittäisen ehdokkaan menestyminen tarvitsee aina taakseen hyvän positiivisen vireen puolueen luottamuksesta, ja se oli nyt keveissä kantimissa.

Ala-Hemmilä iloitsi siitä kiinnostuksesta, jota vaaleja kohtaan niin monilla ihmisillä oli.

– Nyt kun saisimme tästä kiinnostuksesta edes murto-osan siirtymään niihin varsinaisiin asioihin, niin hyvä ja rakentava kansalaiskeskustelu yhteisistä ongelmista astuisi askeleen eteenpäin. Ja laihana ja myönteisenä huomiona se, että Pirkanmaalla keskustan kannatus ei pudonnut ihan samaa prosenttilukua kuin Suomessa kokonaisuudessaan.

Veera Kiretti arvostaa vasemmistoliiton roolia eduskuntavaaleissa.

– Meillä oli erittäin hyvä kampanja, ja osa ehdokkaista teki hyvän henkilökohtaisen tuloksen.

Kiretti sanoo, että selvästi näissä vaaleissa taktikoitiin.

– Menetimme demareille paljon ääniä. Taktikointi ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta.

Piia Nurmela iloitsee, että valtakunnallisesti kristillisdemokraattien kannatus nousi hieman.

– Tavoitettamme lisäkansanedustajien paikoista emme valitettavasti saavuttaneet Pirkanmaalla. Helsingissä lisäpaikan saaminen oli todella lähellä. Pirkanmaalla kansanedustajanamme jatkaa Sari Tanus vahvalla mandaatilla.

Nurmela korostaa, että suomalaiset äänestivät selvästi hallituspohjan vaihtamisen puolesta.

Amu Urhonen toteaa, että vihreiden tulos on valtava pettymys sekä valtakunnallisesti että Pirkanmaalla.

– Epäonnistuimme. Tuloksemme oli vielä heikompi kuin kukaan osasi odottaa. Tavoitteidemme ja arvojemme edistäminen tietysti vaarantuu tästä.

– Vaalityötä tehdessä yllätti se, kuinka paljon vaalit kiinnostivat ihmisiä. Harmi, ettei se kuitenkaan näkynyt äänestysaktiivisuuden merkittävänä nousuna.

MATTI PULKKINEN

Leave a Comment