Teiden kehitysvaiheiden tutkiminen ja arkistoiminen oli Siitamapiirin kauden 1972-73 toinen pääaihe. Tutustuttiin saatavissa oleviin pöytäkirjoihin ja asiapapereihin ja suoritettiin henkilöhaastatteluja, koska kirjoitettua aineistoa on tallella vasta vuodesta 1936 lähtien.
Lue lisää: Kaikki 50 vuotta sitten -jutut löytyvät Silloin ennen -sivustolta.
Laadittiin myös nyky-Siitaman tiekartta, jossa on pääasiassa v. 1967 jälkeen tehdyt tiet ja metsäkuljetusreitit. Pari vuotta sitten valmistuneessa Siitaman historiallisessa kartassa sensijaan on nähtävissä luontaistalouden aikainen tie-, polku- ja hevostalvitieverkosto.
Tiehistoriikin kirjoitettu osa käsittää 27 sivua. Tämä lyhennelmä on tiivistetty ja laadittu yleiskatsauksen luonteiseksi.
Tiet 1800-luvulla
Siitaman kaltaisen kylän syntyyn ei alkuaikoina tiekysymys liittynyt lainkaan. Alue oli eränautinta-aluetta ja sinne kuljettiin Vesijärveä ja ikivanhaa Viitapohjaan menevää eräpolkua pitkin.
Vesireitin tärkeyttä kuvaa sekin, että vaikka kylän läpi rakennettiin rautatie 1870-luvulla, kyläkunta rakennutti uuden kirkkoveneen. Se oli tärkeä kulkuväline tämän vuosisadan puolelle saakka, jolloin sen korvasi Vesijärven höyrylaivat ja lisääntyvä rautatien käyttö.
Tieyhteys Kangasalan suuntaan oli varsin huono. Kärrykelien aikana saattoi jollakin talolla olla kärryt Lihasulassa ja sinne asti mentiin selkähevosella. Unkilan ja Padustaipaleen kulmilta oli yhteys Naappilaan ja tämä tie oli ilmeisesti varhaisemmin käyttökelpoinen.
Viime vuosisadan lopulla ja tämän alkupuolella Siitamassa oli tärkeintä parantaa tien kuntoa Siitaman pysäkille.
Siitaman pysäkkiteiden vaiheet
Jo rautatien tekovaiheessa oli kärrytie Tanhuanpään mäeltä nykyiselle Mikkolan ylikäytävälle. Kun ensimmäinen rautatien laiturivaihde rakennettiin nykyisen Siitaman yhdystien ylikäytävän kohdalle, ei työtiestä ollut apua pysäkille pääsyyn.
Ensimmäinen pysäkkitie raivattiin Sarkkilan mäeltä Salosen vuoren ylitse. Kun Siitaman asema rakennettiin nykyiselle paikalleen, oli edessä uudet tieratkaisut. Siitaman-Ruokosten alue ratkaisi pulman ottamalla uudestaan käyttöön alkuperäisen työtien alkuosan ja nykyisen seuratalon tontilta oikaisi sen asemalle.
Padustaipaleen – Unkilan – Sarkkilan seudulle tämä merkitsi kiertoa ja kolme päätilaa rupesi talkoilla tekemään tietä Muhojärven sivuitse suoraan asemalle. Tällöin hankala Salosen vuori nousuineen jäi sivuun. Kun Tanhuanpään mäkikin oli pitkä ja jyrkkä, tie oikaistiin Mikkolan mäen alta suoraan rakenteilla olevan seuratalon sivuitse asemalle.
Tien tultua kylätieksi, suunnaksi vakiintui nykyinen tie ja Mikkolan–Sarkkilan välinen vanha tieosuus jäi tilustieksi.
Tien hoito kautena 1872–1922
Naappilan puoleisessa päässä tien hoito oli jaettu niin, että kukin viidestä kantatilasta hoiti oman maansa osuuden. Siitaman–Ruokosten alueella tie kulki vain muutamien tilojen maiden kautta. Tien hoito sen vuoksi oli jaettu manttaaliluvun mukaisiin vakinaisiin hoitopätkiin. Tien sorituksen ja tasauksen sai kukin tila hoitaa harkintansa mukaan.
Keväällä ja syksyllä oli vallesmannin tiesyynit. Isännän oli sakon uhalla oltava läsn ä.Tiesyyni kuulutettiin kirkossa. Joskus saattoi käydä niin, ettei kukaan seudulta ollut kirkossa kuulutusta kuulemassa ja vallesmanni tuli syyniin kyläläisten tietämättä.
Soraa ei niissä olosuhteissa voitu paljoa tielle ajaa. Unkilan puolen soramonttu oli Rajalahdessa ja Siitaman Jokiristissä.
Talvisin oli tien ongelmana tuisku. Kun monin kohdin oli tien kummallakin puolella puuaita, tuisku täytti tien aidanseipäiden tasolle nietoksia. Joskus jopa oli täyteen tuiskunnut tie hyljättävä ja maidot kuljetettava asemalle metsäteiden kautta, kun ne pysyivät helpommin auki.
Valtatien hoitorasite
Samana kautena oli Oriveden–Kangasalan välinen nykyinen valtatie jaettu hoidettavaksi myös syrjäkylien tiloille. Manttaaliluvun mukainen hoitorasite oli Siitaman seudun tiloillakin Rajalahden–Mäyrän alueilla Hevosilla käytiin talvella ajamassa santaa ja kesällä evästettiin mies tietä hoitamaan. Tämä rasite loppui uusitun tielain myötä.
Kylätie ja valtionapu
V. 1921 tielaki edellytti kyläteiden ja hoitokuntien perustamista ja tieyksiköiden määräämistä kunkin tienkäytön perusteella. Kun Siitama 1928 liitettiin Oriveteen, yhdistettiin kahtena osuutena hoidettu Siitaman tie yhden hoitokunnan alaiseksi. Sen perusparannukseen, ojitukseen ja levitykseen saatiin valtion apua. Paria pikku oikaisua lukuunottamatta kylätie pysyikin muuttumattomana n. 25 vuotta.
2000 tieyksikköä oli jaettu niin, että mökkiläisillä oli yksi yksikkö ja suuremmilla tiloilla 75–210 yksikköä. Tien vuotuinen kunnossapito myytiin huutokaupalla 200 m pätkissä. Soramäärä määriteltiin ja ennen nimismiehen tarkastusta sora oli levitettävä.
Vuosittain saatiin joku määrä valtionapua, muttei lainkaan kunnalta. Pääosa rasitetta oli paikallisilla käyttäjillä. Ulkopuolisia käyttäjiähän ei juuri ollutkaan.
Autokauteen
Puutavaran autokuljetus tuli jo hiukan kuvaan 1940-luvulla. Se aiheutti riitaa, koska heikko tie ei kestänyt kuormitusta.
Radikaali muutos tuli 1950-luvun alussa, jolloin Imatran Voiman suurjännitelinjatyöt koaksiaalikaapelityömaa rasittivat suuresti kylätietä raskaalla liikenteellä.
Talviauraus alkoi ja savipohjainen tie routi valtavasti keväällä ja vaati joskus kyläkunnan miesväen päiväkausiksi korjaustalkoisiin.
Kylään tuli henkilöautoja, etenkin kesäasukkaille. Myös puutavaran kuljetus lisääntyi vuosi vuodelta. Tien hoito oli varsin suuri rasite hoitokunnalle ja seudun asukkaille. Piti rakentaa uudestaan kaksi tärkeää siltaa. Tiekunnan budjetti paisui vuosi vuodelta. Osakkaat joutuivat varsin raskaiden tiemaksujen alaisiksi.
Kunnaltakin vihdoin saatiin avustusta ja kunta suoritti työttömyystöinä mm. kivien ampumista ja mutkien avartamista. Rautatien kaksoisraidetyö lisäsi painetta kovasti, mutta tässä vaiheessa kylätie jo saatiin paikallistieksi 1.12.63. Tien peruskorjaus oli kuitenkin valtava urakka ja useat osakkaat joutuivat vuodessa maksamaan tiemaksuja jopa 750–1500 mk. Tämä kestettiin, koska yhä kasvava tierasitus saatiin pois yleisenä tienä hoidettavaksi.
Uusien teiden tarve
1960-luvulla räjähdysmäisesti kasvanut liikenne vaati Siitamankin alueella uusia ratkaisuja. Metsäajossa hevonen vaihtui traktoriin ja kuorma-autoon. Puu piti saada kuormatuksi jo metsässä. Rautatie ja uitto poistuivat kuljetuskuvasta kokonaan.
Siitamassa rautatien oikominen jätti lähes 5 km valmista metsäautotietä, jonka merkitys on varsin suuri. Uusi valtatie Oriveden–Tampereen välillä leikkaa Siitaman metsäalueen. Yhdystie kylästä uudelle tielle oli välttämättömyys. Sekin tehtiin metsäautotienä, kunnan vastatessa osasta kustannuksia.
Tielait ovat jääneet kehityksestä jälkeen ja tämänkaltainen yhdystie on nyt ongelma hoidon suhteen. Siitamassa ratkaistiin pulma siirtymällä tavallaan entisajan talkoohenkeen, joskin osuus suoritetaan rahana eikä työnä. Kylän 72 kesäasuntoa on osaltaan lisännyt teiden tarvetta ja myös autokelpoisten teiden määrää. Osa uusista metsäkuljetusteistä on samalla huvilateitä.
Uudelta valtatieltä on tehty jo 4 varsinaista metsäkuljetustietä, yhteensä 10 km ja lisää on tulossa. Nämä tiet ovat samalla metsien moniaiskäytön väyliä. Metsien talviautotiepohjia on raivattu useita kilometrejä. On jotenkin paradoksaalista, että v. 1967 jälkeen jolloin itse kylän elämä ja asujaimisto on supistumiskierteessä, uusi tieverkko on tehty samoina vuosina. Onhan koko kehittyneessä maailmassakin viimeiset vuodet olleet lähinnä liikenteen kasvun ja teiden rakentamisen aikaa.
Onhan sanottu, että kukin aika pyramiidinsa pystyttää ja meidän aikamme näkyvin merkki luonnossa on juuri tieverkosto, joka valtaosalta on tehty 15 vuoden aikana. Autoistuminen ja kuljetusalan motorisoituminen vaatii kaikenkaltaisia teitä. Siitaman uusi tiekartta osoittaa, että niitä todella on tullut ja pääasiassa 5 vuoden aikana.
Aineiston tiivistänyt
EERO MIKKOLA
Juttu on julkaistu Oriveden Sanomissa 29.3.1973. Se julkaistaan uudestaan juuri sellaisena kuin se on 50 vuotta sitten lehdessä ollut.
