Luetuimmat 2022: Tredun uusi osoite on selvillä – ”Olemme innoissamme pääsystä ydinkeskustaan”

Kirsi Onnela
Oriveden toimipisteen koulutuspäällikkö Kirsi Onnela kertoo, että toimipisteessä ollaan innoissaan pääsystä Oriveden ydinkeskustaan. Arkistokuva: Jaana Ala-Lahti

Oriveden Sanomat julkaisee vuodenvaihteessa uudelleen kuluneen vuoden luetuimpia juttuja. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 4.5.2022.

Tredun Oriveden toimipisteelle on löydetty uudet tilat.

Elokuun alusta opetus järjestetään entisessä hotellitalossa.

– Olemme innoissamme pääsystä ydinkeskustaan. Liiketoiminnan opiskelijoille on harjoituspaikkoja lähellä. Lähellä ovat lisäksi Nuorten kampus ja lukio, mikä helpottaa kaksoistutkinnon suorittamista, iloitsee Tredun Oriveden toimipisteen koulutuspäällikkö Kirsi Onnela.

Ainoastaan autoalan oppimisympäristö jää nykyisiin tiloihinsa Rovastinkankaalle.

Lue myös: Tredun autoala jatkaa Orivedellä toistaiseksi nykyisissä tiloissa – muiden alojen väistötilasta käydään jo neuvotteluja

Tredu muuttaa Oriveden keskustaan entiseen hotellitaloon. Yökerhon tiloja on jo ryhdytty remontoimaan uutta käyttötarkoitusta varten. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Sisäilmaongelmat ajavat evakkoon

Väistötilojen etsiminen tuli ajankohtaiseksi sisäilmaongelmien takia.

Lue myös: Tredu jatkaa opetustoimintaa Orivedellä – nykyiset tilat jäävät suurelta osin historiaan ja toiminnalle aiotaan etsiä oikein mitoitetut tilat

Onnela kertoo, että paikkoja kartoitettiin keskusta-alueella.

– Totuus kuitenkin on se, ettei oppilaitostilaksi soveltuvia tiloja ole liioin tarjolla.

Hotellitalo mainittiin myös Oriveden Sanomien lukijoiden ehdotuksissa Tredun uusiksi tiloiksi.

Lue myös: ”Orivesi tarvitsee Tredua”, sanoo 92 prosenttia nettikyselyyn vastanneista – näihin tiloihin Oriveden Sanomien lukijat ideoivat toimipistettä toisen asteen ammatilliselle koulutukselle

Tredu vuokraa hotellitalosta käyttöönsä noin 630 neliön tilat. Entiseen yökerhoon Tredulle remontoidaan luokkatiloja. Kuva: Jaana Ala-Lahti

Remontilla sopiviksi

Hotellitalosta Tredu vuokraa RR Enterprisesiltä 3+2 vuoden sopimuksella noin 630 neliön tilat. Tämä tarkoittaa yläkerrassa Keskustien puoleista pitkää sivua entisen yökerhon kohdalla sekä auditoriota. Alakerrassa Tredun käyttöön tulee oikea alakulma eli Pirten viereinen kulmaus, jossa on aiemmin toiminut pubi.

Remontilla tiloista tehdään oppilaitoskäyttöön soveltuvat.

– Luokkatilat rakennetaan toiseen kerrokseen, ja alakertaan saadaan neuvottelutilat. Tilat ovat kompaktit, mutta yhtenäiset. Myös saavutettavuus oli tärkeä kriteeri, Onnela kuvailee.

Erityisesti hän iloitsee auditoriosta.

– Auditorio on meille todellinen helmi. Meillä on jo syksyksi suunnitelmia sen hyödyntämiseksi. Syyskuussa yrittäjän viikolle on suunniteltu ensimmäiset tapahtumat ja avajaiset.

Leave a Comment