Kuluvan vuoden 2022 aikana on Orivedellä ilmestynyt maskien takaa iloisempia ilmeitä. Kyseessä ovat ilmeisesti myönteiset asiat, jotka ovat tähän vaikuttaneet. Tässä voisi ottaa niistä esille ainakin yhden seikan. Se ei ole aivan uusi asia, mutta aika merkittävä.
Orivedellä kirjasto juhli 150-vuotista taivaltaan. Numerotieto ei tietenkään ole tärkeä, yhtä hyvin se voisi olla vaikka 147 vuotta tai jotain ihan muuta. Pääasia on kuitenkin, että täältä seutukunnalta on löytynyt aikojen kuluessa jo verrattain kauan lukutaitoisia ihmisiä.
Pieni huolen häivä kuitenkin käy mielessä, kuinka nykypäivänä on laita sen luetun ymmärtämisen kanssa. Onneksi kirjasto on antanut mahdollisuuden kehittää ja harjoittaa lukutaitoa. Käsitykseni mukaan koulun läksykirjoja ei nykyisin kovin paljon lueta. Niin tai muistaakseni ei niitä taidettu ennenkään kovin paljon lukea.
Suuri kiitos kuuluu myös Gutenbergille. Näin kone- ja metallialan ihmisenä itsekin, kuten oli myös Gutenberg, ymmärrän hyvin, että ei se niin helppoa ole keksiä kirjapainotekniikkaa. Saattoi olla teknisiä ongelmia, niin että esimerkiksi työn alla ollut vuoden 1453 kalenteri oli kolme vuotta myöhässä.
Kuitenkin kehitys kehittyi ja vähitellen oli saatavilla kirjoja luettavaksi. Niille, jotka osasivat lukea.
Vehkalahden kansakoulusta se alkoi
Vehkalahden kansakoulussa meidän opettaja Hilppa Krannila hoiti koulun kirjastoa. Sopivin väliajoin koulun päätyttyä jäimme valitsemaan kirjoja luettavaksi. Opettaja hieman neuvoi, mitä kannattaa ottaa. Kirjoja palauttaessa hän sitten kyseli, oliko mielenkiintoista luettavaa.
Myöhemmin Oriveden pääkirjasto tuli tutuksi Kopinkulman liiketalon valmistuttua 1969. Kirjasto muutti sen ajan mittapuun mukaan uusiin nykyaikaisiin tiloihin. Sinne kuljettiin Oriveden ensimmäisen (ja viimeisen) city-käytävän kautta.
Totta kai kirjastoon piti mennä hetimmiten hakemaan kirjastokortti ja samalla oli mahdollisuus kulkea city-käytävää päästä päähän useamman kerran suurella innolla. Yhteiskouluaikaan saattoi hyvin poiketa kirjastossa lainaamaan kirjoja kotimatkalla ja niitä sai sitten palauttaa myös kirjastoautoon.
Orivedelle hankittiin silloin 1969 myös kirjastoauto, väriä en muista enkä rekisterinumeroa, mutta Bedford se kuitenkin oli merkiltään. Kirjastoautokortti oli erikseen, ja auto taisi pysähtyä Pappilanmäellä ensi alkuun torstaisin.
Heti ensimmäisen viikon kierroksella sekin oli kerinnyt kiertämään Orivettä pitkin poikin kyydissään kaikenlaisia kirjoja ja romaaneja auto täynnä. Nimittäin meikäläisen kirjastoautokortin numero on vasta 95.
Vuosien varrella kirjastoauton ja pääkirjaston hyllyjärjestys tuli tutuksi, ja aina sai apua henkilökunnalta. Paavolan Elinakin oli joskus valinnut minulle jo valmiiksi pinon luettavaa.
Kirjaston henkilökunnalla oli omat ämpärikiireensä
Henkilökunta oli palvelualtista, kunhan suuremmilta kiireiltä ehtivät. Joskus Nikkilän Seija kiikutti ämpäreitä ja saaveja hyllyjen väliin, kun katosta vuoti vettä. Hyllyjen päällä oli muoveja suojana. Lainausohjeissa luki, että kirjoja ei saa viedä kääreettä ulos. Sisätiloista ei sanottu mitään.
Kirjaston rakennesuunnittelija olisi voinut ennakolta käydä lainaamassa kirjastosta kirjat nimeltä ”Kuinka rakennan kattoikkunat” ja ”Katto- ja vesieristystyöt”.
Sitten noin 1993 tienoilla tapahtui jotakin aivan ihmisjärjelle käsittämätöntä. Pääkirjaston tilat rakennettiin kaupungin virastotalon sisäpihalle. Olen monesti miettinyt, mistä näin hieno idea oli saanut alkunsa.
Aiemmin oli kolkko kivinen sisäpiha tiiliseinät ympärillä, Kenkälintu vesialtaassa roiski vähän vettä ja tuuli pyöritti lehtiä, roskia tai lunta ympäriinsä. Nyt on viihtyisä ja valoisa kirjasto samalla paikalla. Se on kyllä hienoin ja järkevin teko kaupungilta.
Vaikka rakentamisesta on liki kolmekymmentä vuotta, niin aina sitä vaan jaksaa ihmetellä. Liikuntarajoitteisetkin ovat varmaan hyvillään, ei se city-käytävän kautta kulku kirjaston portaikkoon kiehdo.
Kirjastossa on nyt tilaa pitää pienimuotoisia luentoja tai taidenäyttelyitä. Lehtitietojen mukaan tiloissa on ollut musiikkiesityksiä ja juhlavuoden kunniaksi kai tanssiakin ja muita pippaloita. Kun nyt sitten ei ihan ruveta leikkimään värikuulasotaa tai pitämään tivolia.
Bedfordista Sisuun, kunnes sekin loppui
Löysin dioista yli neljäkymmentä vuotta sitten ottamani kuvan Oriveden toisesta kirjastoautosta. Bedford oli tullut tiensä päähän ja ihan 70–80-lukujen vaihteessa tuli isompi auto, joka oli merkiltään Sisu (HLB-921).
Kirjastoauton hoitajana oli kauan Meskasen Heikki, joka varmaan aina tiesi syrjäkylien teiden rospuutto- ja muut kelitilanteet sekä lainaajien lukumieltymykset. Myöhemmin olivat ainakin Rauhalan Markku ja joskus Eskolan Petri Kirjastoauto pysähtyy tässä -merkkien kohdalla toivottamassa asiakkaita tervetulleeksi.
Mikään ei ole ikuista ja Sisustakin loppui sisu. Se sai tosin jatkaa elämäänsä orivesiläisen kenkätehtaan myymäläautona rekisteristä poistumisen jälkeen. Monena vuonna se oli Mäntäntien alussa olevan huoltoaseman pihassa kesät. Välillä olin sen ruorissa, kun Palomäki hinasi sitä puomilla Hirsilästä myyntipaikalle tai pois.
Jarrutkaan eivät toimineet ja sen verran vaarallista se oli, että pelkästään kuorma-autokortti ja ADR-ajolupa eivät riittäneet. Piti olla myös se kirjastoautokortti ja sehän meikäläisellä oli, numero 95.
Oriveden seudun perinteentallennus ry onnittelee vielä näin juhlavuoden lopuksi Oriveden kirjastoa lukutaidon ja suomenkielen säilyttämisestä. Edelleenkin olen sitä mieltä, mitä kirjoitin Aikojen kuluessa -teoksen kolmannen osan lopuksi viimeiseen lauseeseen. Säilytetään suomenkieli.
Yhdistys kehottaa ihmisiä myös kirjoittamaan. Kaikki tieto ei aina löydy Googlesta, pitää etsiä kirjastosta ja kysyä henkilökunnalta tai sitten yhdeltä mun kaverin veljeltä. Se kuulemma tietää kaiken.
Martti Rauhavirta
Oriveden seudun perinteentallennus ry
