Fortunan edustukselle niukka vierastappio – toisen erän 1–4-johto ei kestänyt loppuun asti

Fortunan edustusjoukkue pelasi jälleen pelillisesti kelpo pelin, mutta kärsi silti tappion maalein 5–4 lauantain vierasottelussa Parkanon Kiekkoa vastaan.

Ensimmäinen erä oli Fortunan hallinnassa, ja se päättyi lukemiin 1–2. Toinen erä alkoi erinomaisesti, sillä Fortuna siirtyi jo 1–4 johtoon.

Fortunan epäonneksi Matias Ahonen sai kampituksesta kahden minuutin jäähyn ja parkanolaiset kavensivat ylivoimalla. Tästä innostuneena PK tuli tasoihin toisen erän lopulla.

Kolmannessa erässä Miska Carlsson sai rangaistuksen poikittaisesta mailasta, mutta ei ehtinyt sitä kärsimään, koska parkanolaiset kuittasivat jäähyn tekemällä johtomaalin. Fortuna painosti ankarasti tasoitusta hakien ottelun loppuun asti, mutta tuloksetta.

Fortunan pelaajista onnistuivat erityisesti kaikissa maaleissa mukana ollut Ville Kettumäki (yksi maali ja kolme syöttöä) ja niin ikään kolme maalia syöttänyt Pyry Norrila.

Syyskauden viimeinen ottelu käydään keskiviikkoiltana Mäntässä paikallista KiePoa vastaan.

Juha Itkonen  

Leave a Comment