Mitä on kansainvälisyys, millä tavoilla se ilmenee koulumme arjessa, miksi kansainvälisyyttä on hyvä ylläpitää, omia kokemuksia kansainvälisyydestä, mikä on kansainvälisyyden merkitys? Muun muassa näitä asioita pohdimme tässä kolumnissa.
Mitä on kansainvälisyys?
Kansainvälisyys on mielestäni hyvin tärkeä osa meidän koulumme ja myös omaa arkeani. Kansainvälisyys tuo mukanaan monia mahdollisuuksia, joita ei välttämättä jokainen saa omassa arjessaan.
Kansainvälisyys on antanut ja mahdollistanut monia asioita elämässäni, kuten uusia kansainvälisiä ystävyyssuhteita, parantanut kielitaitoa, antanut mahdollisuuksia osallistua itseä kiehtovaan toimintaan ja rohkaissut vaikuttamiseen kansainvälisissä piireissä sekä toiminnassa.
Koulun arki oli mielestäni hieman ankeaa ja vaivaannuttavaa ennen kuin sain kuulla kv-hankkeesta ja Hello Teenager! -hankkeesta. Olin tuolloin vielä nuori 7. luokkalainen, jolla kuitenkin oli pilke silmäkulmassa ja halua vaikuttaa.
Kun lähdin mukaan näihin hanketoimintoihin, koulunkäynnistä tuli vielä mukavampaa. Uskon, että aika moni muukin joka toiminnassa on mukana, voi samaistua näihin ajatuksiin.
Miksi kansainvälisyyttä on hyvä ylläpitää?
Kansainvälisyyden ylläpitäminen on mielestäni hyvin tärkeää koulussamme senkin jälkeen, kun nämä hankkeet päättyvät ja kun esimerkiksi minä siirryn opiskelemaan lukioon.
Kansainvälisyys innostaa nuoria ja varmasti opettajia ja muutakin henkilökuntaa sekä tuo mukanaan paljon uniikkeja mahdollisuuksia. Uusia ystäviä eri puolilta maailmaamme sekä itsevarmuutta.
Omia kokemuksia kansainvälisyyteen liittyen?
Kuten mainitsinkin, olen ollut nyt yläkoulussa mukana koulun kansainvälisyyshankkeissa seitsemänneltä luokalta asti. Olen saanut todella paljon uusia muistoja, uusia kansainvälisiä ystävyyssuhteita, rohkeutta, itsevarmuutta ja halua vaikuttaa. Muun muassa tämän vuoden lokakuussa teimme Erasmus+ -matkan Portugaliin, Alvaiazereen.
Matkan kesto oli vain kuusi päivää, mutta matkapäivät olivat todella antoisia. Sain tutustua moniin uusiin paikkoihin, yöpyä host-perheessä, tutustua uusiin ihmisiin, viettää aikaa ystävien kanssa tärkeiden asioiden puolesta ja mikä parasta, matkustaa ensimmäistä kertaa Portugaliin, josta olin unelmoinut jo viidenneltä luokalta lähtien.
Suosittelen lämpimästi kaikille kansainvälisyystoimintaan osallistumista, mikäli mahdollista sillä sitä et tule katumaan! Näitä kokemuksia voi hyödyntää tulevaisuudessakin ja se on aina vain hyvä asia!
Iita Karppinen
Kirjoittaja on mukana hyvinvointiagenttina Oriveden yhteiskoulun Erasmus+ -hankkeessa Hello Teenager!