”Oliko meillä jotkut bileet?” – Torstaina sata vuotta täyttäneelle Juupajoen kunnan vanhimmalle asukkaalle vanhuus on parasta elämässä

– En mie huomaakaan, mie oon jo niin vanha, Hilkka Sikiö kuittaa leikkisästi kysymyksen, miltä tuntuu olla satavuotias. Huulenheitto naurattaa myös tytärtä Riitta Rapelia. Kuva: Heli Rahkonen

Sininen virkkuutyö edistyy näppärästi tänään torstaina sata vuotta täyttävän Hilkka Sikiön hyppysissä. Hetkeksi hän kuitenkin malttaa laittaa työnsä syrjään, onhan päiväkahviaika.

Virkeän satavuotiaan silmäkulmasta ei pilkettä puutu.

– En mie huomaakaan, mie oon jo niin vanha, hän kuittaa leikkisästi kysymyksen, miltä tuntuu olla satavuotias.

Päiväkahvin Hilkka Sikiö nauttii omassa huoneessaan Juupajoen vanhainkodissa. Sinne hän muutti viime maaliskuussa. Tätä ennen hän asui läheisessä rivitaloasunnossa, jonne muutti vuonna 2017 mökistään Hirvijärveltä.

– Tällä on hyvä huolto: ruoka tuodaan, asunto siivotaan ja pyykit pestään, ei muuta kun mummu vaan keinuttelee. Kun on aikansa tehnyt, nyt on helpompaa. Nuorena piti aina mennä.

”Välillä nukuttiin, välillä itkettiin yhdessä”

Pitkän ikänsä salaisuudeksi Hilkka Sikiö arvelee ahkeruuttaan.

– No enpä ossaa sannoo. Kai se oli työnteko.

Ei ole aina ollut helppoa pienen eikä vähän isommankaan Hilkan elämä. Maatalossa piti tehdä töitä jo lapsesta asti, osallistua voimiensa mukaan, kuten Hilkka Sikiö itse sanoo.

Hänellä on karjalaiset juuret. Isä kuoli, kun Hilkka oli vasta viisivuotias. Seitsemänlapsisen perheen esikoinen oli tuolloin 14-vuotias ja kuopus neljä kuukautta.

– Mie jouduin paljon sitä vauvaa hoitamaan. Siinä mie häntä aina heijasin kehdossa. Sairaalastakin kun soitettiin, että äidin ja veljen pitäisi mennä sinne isän tilanteen heikennyttyä, vauva jäi minun hoitooni. Välillä nukuttiin, välillä itkettiin yhdessä.

– Kun äiti ja veljeni tulivat sieltä sairaalasta, sitten se itku alkoi, kun isä olikin kuollut heidän siellä ollessaan. Mutta hyvin myö selvittiin, ei sitä voi moittia.

Karjalasta Hirvijärvelle

Sota-aikaan Hilkka Sikiö oli muonituslottana rintamalla. Juupajoen Hirvijärvelle hän muutti sotien jälkeen Oulunsalon kautta Parikkalasta, itärajalta.

– Kodit jäivät naapurille. Piti lähteä.

– Hirvijärveltä ostettiin puolison kanssa talo. Onhan se maatila siellä, mutta nyt siellä on jo pojanpoika tilaa hoitamassa.

Alkujaan Hirvijärvelle muutettiin isolla porukalla: Hilkan ja puolisonsa Arvin mukana tulivat myös Arvin vanhemmat Hilda ja Robert sekä Arvin sisarukset Pentti ja sotaleskeksi jäänyt Helvi lapsineen.

– Olihan se epävarmaa ensin, kun piti sieltä Karjalasta lähteä. Sitä piti vaan sopeutua, vaikka oli monenlaista. Mutta sekin aika on ohi nyt. Laulussa sanotaan, että tahtoisin elää uudelleen, mutta en mie haluaisi ennää uudelleen sitä aikaa, Hilkka Sikiö hiljenee ja jatkaa:

– Mutta nyt on hyvä olla. Vanhuus on parasta elämässä.

Juupajoen kunnan vanhin asukas Hilkka Sikiö täyttää tänään torstaina sata vuotta. Hän oli somistanut asunsa lapsenlapsenlapsensa Seelan tekemillä koruilla. Kuva: Heli Rahkonen

Pasianssia, lukemista ja laiskottelua

– Pelaan pasianssia, välillä luen ja välillä laiskottelen. Tällain kaikki kahvit ja pullat tuodaan, mummu mutustelee vaan, Hilkka Sikiö naurahtaa.

Hän on aina ollut kova lukemaan, ja kirja menee edelleen ihan hetkessä, eikä ole väliä, mitä sorttia.

– Lukeminen vielä käy. Lasit ovat sitä varten, jotta niillä näkee. Eivät ne kaunistuksena ole, hän nauraa.

Myös runot ovat olleet Sikiölle tärkeitä. Hän on niitäkin paljon lukenut ja kuunnellut, lausunutkin. Suvun juhlissa on aina odotettu, milloin mummu jonkun runon vetäisee.

Mökillä Hirvijärvellä mummu pääsee käymään ja saunomaan aina silloin kuin huvittaa. Tuolloin myös jälkikasvu tykkää käydä mummua tervehtimässä.

Perhe onkin vuosien saatossa kasvanut isoksi:

– Eikös teitä lapsia kuusi ollut, Hilkka Sikiö virnistää haastatteluhetkessä mukana olleelle tyttärelleen Riitta Rapelille, joka vahvistaa, että kolme veljeä oli ja jokaisella yksi sisko.

Lastenlapsia on 14 ja lastenlastenlapsia 17.

Hilkka Sikiö on syntyjään karjalalaisia. Sotien jälkeen hän muutti puolisonsa kanssa Hirvijärvelle maatilaa pitämään. Perhe kasvoi vuosien saatossa, ja nyt lastenlastenlapsiakin on jo 17. Mielellään mummu katselee heitä kuvista ja juttelee heidän kuulumisiaan. Kuva: Heli Rahkonen

Lauantaisin leivottiin

Lasten lapsuusaika oli onnellista aikaa, joskin työt oli tehtävä silloinkin.

– Siellähän työ lapset karsinassa leikitte. Pakkohan se oli ne lehmät lypsää.

Lauantaisin oli aina karjalanpiirakkapäivä.

– Totta kai, eihän se karjalainen ilman piiraita osannut lauantaita olla. Lisäksi uunissa paistui karjalanpaisti. Sitten paistipotti pöytään ja piirasvakka, ja siinä työ kastoitte piirakkaa, ja rasva tihkui suupielistä. Kylläisinä kävitte nukkumaan, Hilkka Sikiö muistelee.

Mielellään hän juttelee lapsistaan Tiinasta, Katrista, Riitasta ja Timpasta. Pojista Aapon ja Tommin äiti on menettänyt syövälle.

– Ainahan täälläkin joku poikkeaa, mutta täytyyhän heillä olla omakin elämä, eikä tarvitse mummusta aina huolehtia.

Päivällä ei parane nukkua

Perhepiirissä suunnataan satavuotispäivää juhlistamaan Hirvijärven-mökille. Elokuussa otettiin vähän jo varaslähtöä juhlintaan suvun kesken kesäjuhlissa.

– Oliko meillä jotkut bileet, veistelee mummukin.

– Eihän sitä mummu enää saa bilettää, mutta kyllä juhlat käyvät, en minä vastaan ole. Jos nuoret mitä järjestää ja hyväksyy minut joukkoon, niin totta kai tyytyväinen olen.

Ylipäätään Hilkka Sikiön elämänohje kaikille nuoremmille on olla tyytyväinen siihen, mitä on.

– Ei ole syytä turhaan valittaa. Vanhempi polvi on joutunut paljon ahtaammalle ja sittenkin on selvitty ja tyytyväisiä ollaan.

Vaan olisikohan päiväkahvien jälkeen nokosten vuoro?

– Mummun ei tule päikkäreitä nukuttua. Illalla nukkuu paremmin, kun ei ole päivällä torkuksissa, päivänsankari toteaa.

– Vielä vähän ossaa mummu virkata, Hilkka Sikiö kujeilee tyttärelleen Riitta Rapelille. Rapeli kertoo, että äiti on ollut kova kutomaan kangaspuilla ja tehnyt paljon sukkiakin. – On monet sukat saatu vuosien saatossa ja virkatut päiväpeitot, hän kertoo. Kuva: Heli Rahkonen

Juttua muokattu 4.11. klo 10.04: otsikkoa muutettu.

Leave a Comment