Maasturi ja retkeilykäytössä ollut pakettiauto lastattiin pikavauhtia täyteen ja vietiin Ukrainan puolustusvoimille – Orivedelle asettuneet ukrainalaiset käyvät töissä ja auttavat sukulaisiaan, mutta moni aikoo jäädä tänne

Yhteisen avustusreissunkin toteuttaneet ystävykset Artem Kukanov ja Oleksandr Hrytsenko tutulla sohvalla. Myös Kukanov on puoliksi ukrainalainen, onhan hänen isänsä sieltä, mutta Petroskoissa varttuneena hän ei ole koskaan asunut isänsä kotimaassa, vaan lähti maailmalle 16-vuotiaana. Kuva: Anne Kotipuro

Eräjärven omassa Facebook-ryhmässä viesti levisi nopeasti ja sai myös vastakaikua: alle kolmessa vuorokaudessa saatiin kokoon pelkästään villasukkia yli 130 paria Ukrainaan vietäväksi. Se yllätti, muttei lopulta hämmästyttänyt suomalaisten omaa historiaa ajatellessa.

– Lähtöajatus syntyi oikeastaan aika ex tempore, kun tuli Facebookin äijäryhmässä vastaan toimiva Toyotan maasturi ja hankin sen. Olexandrin idea oli, pitäisikö se viedä Ukrainan puolustusvoimille, siellä siitä olisi enemmän hyötyä kuin täällä. Vastasin, että totta kai, sen kun viedään, mutta ihan turha on ajaa tyhjänä, kertoo entisellä Uiherlan koululla asuva Artem Kukanov osoittaen ukrainalaiseen Olexandr Hrytsenkoon.

Tällä on sukulainen aivan armeijan keihäänkärjessä, joten asia oli helppo järjestää ja luottamus vankka, että lahjoitus menee sinne, mihin pitääkin. Lahjoitukseen liitettiin myös Kukanovien omassa retkeilykäytössä ollut pakettiauto, ja kulkuneuvot lastattiin täyteen talven tullen tarpeellista tavaraa.

– Olen itse palokunnassa ja palokuntaryhmäläisille huutelin, onko heillä mitään tarvikkeita vietäväksi. Sieltä tulikin monenlaista pientä ja isompaa. Oriveden Sammutinhuollon Pekka Leppämäki lahjoitti paareja ja kymmeniä laajoja ensiapupakkauksia sekä kaasunaamareita ja suodattimia. Yksityisiltä ihmisiltä saimme hurjan määrän lämpimiä villasukkia ja kerrastoja.

Lahtisen huopatehtaalta he saivat matkaan yli 350 paria huopikkaita ja saman verran huopapohjallisia, upouusia. Villasukkien lisäksi ne kaikki ovat tosi tarpeellisia.

Olexandrin työnantaja Holetec pisti kuormaan uuden siniaaltoaggregaatin. Pari muutakin aggregaattia sekä pientarvikkeita mukaan mahtui, samoin 14 kappaletta autonrenkaita lähteviin autoihin.

– Teimme tämän keruun tosi nopeasti, sillä talvi ei odota ja kylmyys ei odota. Ajankohta ei olisi voinut olla parempi, sillä koko seuraava viikko Ukrainassa oli taajaan sähkökatkoksia ja sähköä jouduttiin säännöstelemään.

Oleksandr Hrytsenko ja Artem Kukanov Uiherlan entisen koulun pihalla. Tänne ukrainalaisperhe muutti lyhyen Vantaalla asumisen jälkeen, ja myös kahteen muuhun opettajien asuintalon huoneistoon on asettunut ukrainalaisia. Kuva: Anne Kotipuro

”Ukot jaksoivat painaa ratissa”

Eräjärveltä startattiin syys-lokakuun vaihteessa aamuviideltä, vuorokauden kuluttua Puolaan päästyä otettiin tunnin tirsat ja perillä Puolan ja Ukrainan välisellä rajalla seurue oli sunnuntaina aamupäivästä. Koko päivä meni rajalla jonottaessa.

Autojen ratissa jaksoivat painaa Oleksandr Hrytsenko ja hänen sisarenpoikansa, myös Eräjärvellä asuva Bohdan Hrytsenko. Kukanov toimi kartanlukijana, ja mukana oli myös Bohdanin ukrainalainen naisystävä Yelyzaveta ’Lisa’ Bielikova, jolla oli asioita hoidettavana kotimaassaan.

Koska kyydissä oli ihan upouuttakin tavaraa, uhkana oli, ettei seurue pääsisi sen kanssa Puolan läpi ongelmitta.

– Meillä oli onneksi mustaa valkoisella: Ukrainan puolustusministeriöstä saatu lappu, jossa kerrottiin, että näillä rekisterinumeroilla varustetut ajoneuvot ja niiden tarkkaan lueteltu sisältö ovat menossa Ukrainan armeijalle, mille osastolle ja mihin. Sillä ja vain sillä lapulla saatiin kuorma perille. Noutajat ajoivat meitä vastaan myös ihan maan halki, Kukanov kuvailee.

Avustuskuorma siirtyi vaivattomasti, kun Ukrainan puolustusministeriöstä saatiin lupalappu. –Villasukkien perään tuli huudettua, koska Orivesi on niiden pääkaupunki, joten oli odotettavissa vastakaikua, mutta määrä yllätti positiivisesti, , Artem Kukanov kertoo. Kuva Kukanovin albumista.

Äkkilähtö pois, mutta moni sai lämpimät jalat

Porukan ainoa nainen lähti sotilaiden mukana sisämaahan hoitamaan asiansa, mutta samana iltana alkoivat Venäjän kostoiskut Krimin tuhotusta sillasta.

– Lisa oli ehtinyt juuri Lvivin alueelle, kun sinnekin lensi pitkästä aikaa ohjuksia, sähköt menivät ja alkoivat hirveät pommitukset. Otimme saman tien yhteyden Lisaan, että nyt palaat takaisin, hän hyppäsi bussiin ja oli seuraavana päivänä puoliltapäivin Varsovassa. Asioitaan hän ei ehtinyt hoitaa, oli pakko evakuoida kiireesti.

Kukanov ja Oleksandr Hrytsenko lensivät heti Varsovaan päästyään takaisin Suomeen ja Bohdan  Hrytsenko jäi odottamaan kumppaniaan. Hän sai majapaikan yön yli Kukanovin sikäläiseltä tutulta ja he pääsivät palaamaan Suomeen seuraavana päivänä. Kaikki ei aina mene niin kuin on suunniteltu.

– Siitä olin eniten yllättynyt, että Puolan ja Länsi-Ukrainan raja-alueella sota ei näkynyt millään tavoin, siellä oli kaikki ihan normaalia ja sinne kuskattiin uusia autoja.

Kukanov on tyytyväinen siitä, että monta sataa ihmistä sai lämpimät jalat ja maastoajoneuvosta on ollut todellista hyötyä, varmaan myös pakettiautosta.

Hän tapasi myös vapaaehtoisia auttajia, jotka kertoivat, että sota on vähintään tuplannut käytettyjen maastoajoneuvojen hinnat niin Puolassa kuin Baltian maissakin. Auttamisen sijasta moni on hoksannut mahdollisuuden tehdä rahaa.

– En osannut odottaa, että vetoomuksemme saisi näin paljon vastakaikua. Jokainen suomalainen tietää, että kun on kylmä, miten villasukat lämmittävät. Sodassa menestyminenkin on kiinni pikkujutuista, ei vain aseista, vaan monen asian summa.

Suomalaisia sota on kuitenkin tullut lähelle, sillä monelta on omaisia kaatunut omissa sodissamme. Kukanov arvelee, että täällä ymmärretään, millaista on puolustaa omaa kotimaataan. Monella on myös kova halu auttaa, mutta vähän keinoja siihen. Näinkin voi olla mukana yhteisellä asialla.

Kissoista on tullut ukrainalaissotilaiden lempinimet. Ne esiintyvät t-paidoissakin. Kuva: Anne Kotipuro

Autolle enemmän tarvetta rintamalla

Kukanov oli oikeastaan ajatellut autoa asuttamalleen ukrainalaiselle Bohdanille työssä kulkemiseen, mutta päätös oli helppo tehdä Olexandrin kerrottua, että siitä olisi enemmän hyötyä rintamalla.

– Kun siellä on tilanne päällä ja paine kova, kyllä minä ainakin haluan, että sota loppuisi mahdollisimman nopeasti. Jokainen meistä pystyy vaikuttamaan asioihin, jos vähänkin haluaa.

Hän pystyi auttamaan myös majoittamalla ukrainalaisia heidän pihapiiriinsä, kun sotaa pakenevia saapui Suomeen maaliskuussa. Viesti ”käykää peremmälle” meni perille ukrainalaisten Facebook-ryhmän kautta.

– Minua liikutti kuulla, että Olexandr perheineen oli viettänyt ennen maasta lähtöään 10 päivää kellarissa suojassa pommituksilta, ja perheen kuopus oli silloin vasta muutaman viikon ikäinen vauva. Ei ole inhimillistä istua siellä ja vain kuunnella, kun pommeja satelee niskaan, Kukanov kuvailee.

Perheen isä ajoi sitten pesueensa Moldovan, Romanian, Unkarin, Puolan, Liettuan, Latvian ja Viron kautta kiertäen Suomeen, ja auto lähetettiin pian takaisin Ukrainaan. Ei myöskään ollut varmuutta, pääseekö Olexandr lähtemään maasta, koska hän on asevelvollinen, mutta kolmen lapsen isälle se sallittiin.

He olivat aluksi Vantaalla perhemajoituksessa, mutta kun sota jatkui ja jatkui, ison perheen oleskelu saman katon alla vanhemman pariskunnan kanssa alkoi käydä työlääksi kaikille. Oma asunto oli siinä vaiheessa helpotus.

Kissanpäillä myös blurrataan sotilaiden kasvot valokuvissa. Tässä avustustarvikkeet ja sotilaat jo Harkovan rintaman alueella. Kuva Artem Kukanovin albumista.

”Täällä voi päästää lapset metsään”

Oleksandr Hrytsenko kuten moni muukin paikallisista ukrainalaisista on jo työllistynyt. Hän ehti olla sekä Liuskemestareilla että Foxtelilla ennen kuin pääsi oman alansa töihin Holetecille, sillä Kukanov joutui jäämään sieltä pois. Artem havitteli kisällinpaikkaa, mutta leikattu selkä ei kestänyt staattista paikallaanoloa.

Hrytsenkon perhe aikoo jäädä Suomeen sodan päätyttyäkin. He haluavat rakentaa elämänsä tänne, etabloitua ja elää normaalia elämää. Työllistyminen on kanava yhteiskuntaan. Kunhan koeaika töissä on ohi, Oleksandr hakee lupaa jäädä maahan perheineen.

– Täällä hän voi lähteä lapsineen metsään kävelemään, siellä se ei ole mahdollista, kun metsät ovat täynnä miinoja. Joka päivä joku astuu miinaan. Ymmärrän sen hyvin. Eikä tarvitse miettiä, mitä on vastassa, jos palaa kotikonnuille – ja siellä Harkovan seudullahan kaikki on tuhottu maan tasalle, Kukanov jatkaa.

Hän tietää, että kaikki täällä olevat ukrainalaiset avustavat sukulaisia palkastaan niin paljon kuin voivat. Oma pää on kiinni omissa huolissa, ystävissä ja sukulaisissa, joten muiden paikallisten ukrainalaisten kanssa ei juuri olla tekemisissä.

He ovat viime kuukausina ystävystyneet, ovathan he suunnilleen samanikäisiä ja ehtineet kokea monenlaista, kun ovat työskennelleet maailmallakin. Elämäntilannekin on samantapainen: on perhe ja pieniä lapsia.

Oleksandr Hrytsenko perheineen on muuttanut Oriveden keskustaan, missä työssäkäynti onnistuu polkupyörälläkin. Vapaa-aikanaan perhe liikkuu luonnossa ja perheen isä on innostunut erityisesti kalastuksesta. Saalistakin on ruokapöytään saatu.

Leave a Comment