Längelmäen olympialaisissa juostiin niin kovaa, että kengät hajosivat, mutta rapsahdelleet selät säilyivät sentään ehjinä – etsintätehtäviä tuli yhden suunnitellun lisäksi yllättäen toinenkin

Limbokisa oli yksi lajeista Längelmäen MLL:n järjestämissä leikkimielisissä olympialaisissa. Selät taipuivat komeasti, kuten Aava Allénilla tässä. Vuoroaan odottaa Senni Saarinen. Rimaa pitelevät Sini Messman (vas.) sekä leikkejä ja pelejä ohjannut Sinna Saarinen. Kuva: Heli Rahkonen

– Aloitetaan samalla alkulämmittelyllä kuin viimeksi, sanoo Längelmäen MLL:n kesäisen liikunta- ja pelailukerhon vetäjä Sinna Saarinen.

– Mikä se olikaan, lapset kysyvät.

– Juostaan kenttä ympäri, Saarinen muistuttaa ja lähtee vetämään joukkoa.

MLL:n toiminnassa mukana oleva Sini Messman ehdotti kerhon vetämistä tyttärelleen Sinna Saariselle.

– Kesäkerhoja meillä on joskus ollut, mutta ei tällaista urheilujuttua. Se on kuitenkin Sinnan vahvuus, joten ajattelimme, että sellaista voisi kokeilla, Messman kertoo.

Sinna Saarinen pelaa jääkiekkoa maalivahtina Oriveden Fortunassa. Myös jalkapalloa hän on joskus pelannut.

Liikuntakerho kokoontui parina iltapäivänä, mutta jatkoakin on jo mietitty ainakin metsäretken merkeissä.

– Voisin vetää tätä jatkossakin, Sinna Saarinen, 14, huikkaa kiiruhtaessaan kirjaimellisesti päälliköksi seuraa johtajaa -leikkiin.

– Mä näytän liikkeen, tehkää te perässä.

Sinna Saarinen johdatti joukkoa alkuverryttelylenkillä urheilukentän ympäri. Kuva: Heli Rahkonen
Seuraa johtajaa -leikissä maltettiin hetki hiippailla. Joukkoa johtaa Aava Allén. Häntä seuraavat Eino Laurila, Akseli Laurila, Alex Gösman, Sinna Saarinen ja Senni Saarinen. Kuva: Heli Rahkonen

Jännittävä juoksukisa

Alkuverryttelyjen jälkeen osallistujat saavat kuulla päivän ohjelman: olympialaiset!

– Eikö jossain vaiheessa pidetty Helsingissä olympialaiset? Mä katson uutisia, hihkaisee Alex Gösman oitis.

Näissä olympialaisissa kisaillaan ainakin kahdessatoista lajissa. Eniten pisteitä kerännyt voittaa, mutta palkinnot ovat luvassa kaikille. Lopuksi venytellään ja rentoudutaan.

Paljastuu, että ensimmäinen laji on juoksukisa.

– Jes! hihkaisee joku.

– Voi ei! kuuluu samaan aikaan toisaalta.

Sinna Saarinen lohduttaa, ettei kaikissa lajeissa juosta, vaikka sillä aloitetaankin.

– Mua jännittää, kuuluu hiekkaan piirretyltä lähtöviivalta ennen starttia.

Leikkimielisten olympialaisten pikajuoksun voittoon kirmasi Alex Gösman. Kuva: Heli Rahkonen

Kengät hajoavat vauhdissa

Ensimmäisen lajin voittoon kipittää Alex Gösman. Hän on silti pettynyt.

– Tätä mä en toivonut. Aina mä voitan, vaikka en haluaisi, hän manaa.

– Västilässäkin voitin kultaisen pokaalin, vaikka olisin halunnut mieluummin pronssisen. Se pokaali on kuitenkin rautaa.

Juoksua on tullut treenattua ainakin jalkapallotreeneissä. Hänen vauhtinsa olikin niin hurjaa, että kengätkin hajosivat. Onneksi on kesä ja voi jatkaa avojaloin!

Näissä olympialaisissa kisailtiin hymyssä suin. Alex Gösman huilasi välillä nurmikolla. Kuva: Heli Rahkonen

”Miten ihmeessä mä pääsin vielä!”

Seuraavassa lajissa tarvitaan Sinna Saarisen isän jumppakeppiä. Vuorossa on tietenkin limbokisa!

Kepin alta taivuttaessaan lapset epäilevät, liekö kohta menee selkä ihan poikki.

– Ainakin se rapsahtelee, he raportoivat.

– Miten ihmeessä mä pääsin vielä!

Sitä samaa me katsojatkin ihmettelimme.

Vaikka auts-huutoja kuuluukin, kaikki siirtyvät ehjinä ja hyvillä mielin seuraavaan lajiin.

Maa, meri ja taivas -leikki on Akseli Laurilan (kesk.) suosikki. Kuva: Heli Rahkonen

Etsikää kiekko, eikun pallo!

Maa, meri ja taivas -leikki on Akseli Laurilan suosikki. Hänen onnekseen Sinna Saarinen on valinnut sen olympialajiksi.

Laurila pärjääkin tässä viivalta toiselle juostavassa leikissä aina voittotaistoon asti. Muuten hän harrastaa partiota ja haaveilee karatesta.

Frisbeegolfkisaan puolestaan saadaan uutta sutinaa, kun yksi kiekoista lentää metsään. Innokkaista etsijöistä huolimatta se ei hevin löydy. Kiekon etsintää on kuitenkin jatkettava myöhemmin, sillä etsinnät jatkuvat nyt toisaalla.

– Tänne on piilotettu vihreä pallo, ja teidän tulee löytää se, Sinna Saarinen ohjeistaa.

Ja niin koko innokas porukka kirmaa kilvan alueelle, jossa pallon vihjataan olevan.

Kirmaamista seuraavaan janoonkin on varauduttu.

– Viime viikolla juoksimme kaikki täällä ihan hikipäässä. Siitä viisastuneena varavesipullokin on nyt mukana siltä varalta, että viime viikon tapaan joku olisi unohtanut, Sini Messman huolehtii.

Sinna Saarinen, Alex Gösman, Senni Saarinen, Akseli Laurila ja Aava Allén seuraavat kaikki jännittyneinä, kuinka pitkälle Eino Laurilan frisbeekiekko lentää. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment