Heli Saarne loihtii talot, jäkälät ja kivet elävästi ompelulangalla ja koneella kirjoen – jopa kolmiulotteisuutta mukana

Heli Saarne toi näyttelyyn myös käyttämiään materiaaleja kuten lankoja ja sifonginpaloja. Kuva: Anne Kotipuro

Ryhmä punaisia aittarakennuksia maalaistalon pihapiirissä on sävykäs kuin maalaus, hirret eläväpintaisia ja sommittelu hivelee silmää. Mutta tarkempi silmäys tauluun kertoo, että nämä hirret on väritetty ompelukoneella vapaasti kirjoen, materiaalina ohut ompelulanka.

Myös kiven pintaa koristavat sammalet ja jäkälät näyttävät käsittämättömän luonnollisilta ja eläviltä. On vaikea kuvitella, kuinka paljon aikaa tuollaisen taulun toteutus on vaatinut.

– Paljon, tunnustaa tekijä Heli Saarne.

Ruotsinsuomalainen, hoitoalalta jo eläkkeelle jäänyt Saarne aloitti käsityöharrastuksensa perinteisistä tilkkutöistä, mutta on vähitellen kehittänyt tekniikkaansa yhä omintakeisemmaksi. Hänen töitänsä on tämän viikon loppuun nähtävillä Pirilän Navetalla Eräjärvellä, ja tekijän itsensä saattoi tavata vain näyttelyn avajaisissa, sillä kesäloma Suomessa on täynnä ohjelmaa.

Pirilän emäntä Hilkka Selin tutustui tähän langoilla maalaajaan hänen kurssillaan ja innostui siitä kutsumaan Saarnen töineen Orivedelle.

Tämä näkymä on Tukholman Skansenilta, Heli Saarne kertoo. Myös puiden kasvustot on langalla piirretty äärimmäisen taitavasti. Kuva: Anne Kotipuro

Oppi on langennut hyvään maaperään, sillä Selinin kurssityö kestäisi vallan hyvin esille laittamisen. Nyt hän vain vilauttaa sitä ohimennen tutulle. Aiheena on vanha ruutuikkuna keskellä vaaleaa hirsiseinää.

Pohjakangas itse värjättyä, sifonginpaloista sävyjä

Hyvin seikkaperäisesti Saarne selvittää, miten hän rakentaa taulunsa pala alalta ja applikoi ne sitten itse värjäämälleen lakanakankaalle.

Apuna hän käyttää niin erivärisisiä sifonginpaloja kuin itsestään sulavaa pohjakangastakin. Myös villahahtuvaa hän on joissakin töissä hyödyntänyt saadakseen niihin hiukan kolmiulotteisuutta.

Aiheensa hän on aluksi tallentanut valokuviin, jotta ne säilyvät mielessä. Erityisen vaikuttavia ovat harmaasävyinen kalastajakylä Gotlannissa tai vanhojen rakennusten yksityiskohdat.

Kiviaidan värityksessä löytyy kiinostavia sävyjä, ja ne taiteilija tuo muidenkin ihasteltavaksi. Töitään hän ei juuri myy, useimmat ovat menneet lahjoiksi. Kuva: Anne Kotipuro

Pätkä kiviaitaa, punaisen mummonmökin nurkkaus tai iso kivi metsässä pysäyttävät tutkimaan aivan läheltä lankojen kulkua ja tarkkuutta, jolla yksittäiset, eriväriset langat on ommeltu aivan vieri viereen. Aluslankana hän käyttää usein saumurilankaa, kuluuhan sitä paljon.

Heli Saarne viettää kesäisin aikaansa Suomessa suvun juurilla Mäntyharjulla. Ei siis ihme, että hän on tallentanut yhteen applikaatiotyöhön myös Mäntyharjun kirkon rosoisella, vähän naivistisella otteella.

Kalastajakylä Gotlannista. Etualan hiekansävyt on saatu aikaan laittamalla pohjakankaalle yksi tai useampi kerros sifnkia, ja kiinnittämällä se pohjakankaaseen vapaalla kirjonnalla. Kuva: Anne Kotipuro
Yksityiskohta autiotalosta. Taiteilija tallettaa kiinnostavia yksityiskohtia töitään varten valokuvaamalla. Kuva: Anne Kotipuro.
Hilkka Selin opetteli Heli Kaarnen kursslla saman tekniikan, ja jo ensimmäisesssä työssään näyttää saaneen hyvin kiinni langanpäästä. Kuva: Anne Kotipuro

Leave a Comment