”Purnu on ehdoton kesäkohde, rauhan tyyssija” – nettikyselyyn vastanneista lähes jokainen oli käynyt Purnussa edes joskus

Purnu
Taidekeskus Purnussa vierailu on Oriveden Sanomien nettikyselyn perusteella monelle jokakesäinen juttu. Arkistokuva: Juha Jäntti

Lähes jokainen Oriveden Sanomien nettikyselyyn vastanneista kertoo vierailleensa Taidekeskus Purnussa. Vastaajista peräti 94 prosenttia on tehnyt joskus visiitin Purnuun ja vain kuudelle prosentilla käynti on vielä tekemättä.

Lue myös: Taidetta betonista, luista, hevosen jouhista ja varjoista – Purnun kesänäyttelyssä nähdään taiteen palapeli, josta ei erikoisia materiaaleja puutu

Nettikyselyyn saatiin kaiken kaikkiaan 31 vastausta, joten Purnu oli vielä kokematta kahdelta vastaajalta.

– Lähelle on pitkä matka, toinen heistä perustelee.

Usealle vastaajalla Purnussa vierailu on jokakesäinen juttu. Yksi vastaajista kertoo käyneensä siellä vuodesta 1967 lähtien. Toisellekin vastaajalle se on tärkeä kohde.

– Purnu on ehdoton kesäkohde, rauhan tyyssija. Varsinkin kesäkuussa, kun lomalaiset eivät vielä ole vallanneet koko paikkaa, hän toteaa.
Purnussa vastaajat nauttivat niin taidenäyttelyistä, miljööstä kuin savusaunan löylyistä.

– Olen käynyt taidenäyttelyssä lähes vuosittain ja noin neljä vuotta sitten löytyi savusauna. Savusaunan löylyistä on nautittu kausikortilla ja näyttelyyn on tutustuttu pala kerrallaan eri saunakäyntien yhteydessä, yksi vastaajista kertoo.

– Olen käynyt. Oikein hyvä näyttely jälleen kerran ja miljöö on aivan upea, toinen vastaaja kertoo.

– Hienoja näyttelyitä ja kerrassaan upea miljöö, jatkaa kolmas.

Myös Purnussa pidettävistä muista tapahtumista pidetään ja siellä on yksi vastaajista ollut myös töissä.

– Viihtyisä miljöö. SuviDesign on mukava kesätapahtuma, eräs vastaaja nostaa esiin.

Lue myös: Muotoilutapahtuma SuviDesign valtaa Purnun jälleen – mukana tapahtumassa on yli 20 muotoilu- ja taideteollisuusalan yrittäjää

– Monta kertaa olen käynyt ja olen ollut kaksi kesää töissä Purnussa, toinen vastaaja kertoo.

Yhdelle vastaajalle välimatka on muodostunut ainakin hidasteeksi sille, kuinka usein Purnussa vierailu onnistuu.

– Lapsena ja nuorena kävin joka kesänäyttelyssä asuessani noin kahden kilometrin päässä Purnusta. Vanhemmiten olen käynyt harvemmin, koska nykyinen kotipaikka on Helsinki, hän kertoo.

Ihan jokaiselle Purnussa vierailu ei kuitenkaan ole välttämätöntä joka kesä.

– Vuosia sitten kävimme viimeksi. Emme aio mennä tänä kesänä, vastaaja toteaa.

Oriveden Sanomien nettikyselyn vastaukset on poimittu 6.7.2022 kello 12.37.

Leave a Comment