Reko-ruokapiiri aloittaa Längelmäellä – ensimmäisen kerran tuottajat ja ostajat kohtaavat heinäkuun puolivälissä

Reko Längelmäki -lähiruokarinki aloittelee toimintaansa entisen Längelmäen alueella. Tavoitteena on yhdistää lähiseudun ruoantuottajat kuluttajat helpolla tavalla.

– Tämä on nyt tällainen kokeilujakso. Katsotaan, kuinka toiminta lähtee käyntiin. Tällä hetkellä ringissä on ainakin lihan ja vihannesten tuottajia. Syksymmällä toivottavasti saadaan valikoimaan myös marjoja, kertoo Reko-rinkiä järjestelevä Anne Kauppi.

Reko-ringin löytää suljettuna ryhmänä Facebookista, jossa toimintaa organisoi Längelmäen kirkonseudun kyläyhdistys. Varsinainen tilausten jakaminen tapahtuu kyläyhdistyksen kylätalolla Päivölässä kerran kuussa.

Ensimmäisen kerran tuottajat ja ostajat kohtaavat 17. heinäkuuta.

– Mukaan pääsee liittymällä Reko Längelmäki -ryhmään. Siellä tuottajilla on oma ”ikkuna”, jossa he kertovat tuotteistaan. Kommenttikenttään ostaja voi sitten tehdä varauksensa ja noutaa ne sovittuna aikana Päivölästä. Noutoaika on lyhyt, jotta tuottajien ei tarvitse olla paikalla kovin kauaa. Päivölässä on tällöin myös kyläyhdistyksen kahvio.

Reko-rinkien tavoitteena on yhdistää lähiruoan tuottaja ja kuluttaja ilman välikäsiä. Samalla tuotteen tie kuluttajalle lyhenee ja ekologisuus lisääntyy.

– Mukaan voivat lähteä myös sellaiset tuottajat, joille oman puutarhan tuotteita on kertynyt ylimääräisiksi. Äkkiä mieleeni tulevat vaikkapa tomaattien kasvattajat.

Myös Orivedellä ja Jämsässä toimivat omat Reko-ringit.

Leave a Comment