Pallot virtaamaan kilpaa Päijälän halki – katsojat saavat arvata, mikä pallo ensimmäisenä perillä, Muhku palkitsee parhaat arvaajat

Uimaan laitettavat pallot odottivat alkuviikosta numerointia Matti Santasen auton perässä. Siinäpä jännitettävää lauantaille. Kuva: Anne Kotipuro

Päijälässä tapahtuu jo lauantaina aamupäivästä. Tusinan verran palloja laitetaan kello kymmeneltä virtaamaan jokeen Päijälän halki, ja kylän silloilta voi seurata niiden matkaa.

– Se on vaan sellainen parinsadan metrin pikataival, pari koskea ja suvanto välissä. Ideana on, että katsojat veikkaavat, mikä palloista on ensimmäisenä maalissa. Muhku palkitsee oikein veikanneet – ja palkinnon saa siinäkin tapauksessa, että pallo, jota on veikannut, tuleekin perille vasta viidentenä. Vähän lisää jännitystä, naurahtaa Matti Santanen, yksi Mäkimaan Muhkun aktiiveista.

Santanen taitaakin olla aika velmu. Kun korona-aikaan ei ollut oikein muuta tekemistä, hän alkoi toimittaa Muhku Magazinea, legendaarisen urheiluseuran omaa verkkolehteä. Se ilmestyy noin kerran kuukaudessa, ja numeroita on ilmestynyt jo parikymmentä. Jakelu tapahtuu sähköpostin kautta kaikille kiinnostuneille, ja aiemmat numerot löytyvät luettavaksi Päijälän kylän Facebook-kotisivuilla.

Lue lisää:  Ottele on saareke kartalla ja Ryttylän torppa Santasten rakas puuhamaa – yksi vanhojen talojen kohteista on ”melkein ulkomailla”

Aikanaan hän teki myös Päijälän kylälehteä, samoin tyttären koripalloseuran ja golfseuran lehteä. Santasen päätyö oli kuitenkin tietotekniikka-alan yritys nimeltä Vetonaula, joka edelleen työllistää parikymmentä henkeä. Se on nyt hänen aiemman työntekijänsä omistuksessa. Nimen hän keksi sattumalta radiosta, ja se oli yllättäen vapaana.

 

Leave a Comment